Muuan alhaissäätyinen mies nimeltä Barré oli illalla myöhään
houkutellut morsiamensa Boulognen metsään ja surmannut hänet siellä
puukonpistoilla, koska oli kyllästynyt häneen ja armasteli toista.
Tyttö, ammatiltaan hedelmäin kaupustelija, oli huomattavan kauneutensa
ja säädyllisen käytöksensä tähden yleisesti tunnettu kauniin
Antoinetten nimellä. Senpä vuoksi koko Pariisi oli kuohuksissa Barrén
rikoksesta; niin myös se pieni iltaseurue, jonka oli tapana kokoontua
herttuatar d'Aiguillonin luo. Ei puhuttu muusta kuin Antoinette-raukan
hirvittävästä murhasta.
Herttuatar syventyi mielellään siveysopillisiin mietiskelyihin.
Niinpä hän nytkin selvitteli hartaan kaunopuheisesti, että ainoastaan
häikäilemättömästi laiminlyömällä rahvaan opetusta ja uskonnollisuuden
kehittämistä luotiin mahdollisuuksia sellaisille rikoksille, jotka
pysyivät vieraina korkeampien, henkisesti kehittyneiden säätyluokkien
kesken.
Kreivi de Saint-Hermine, joka muuten oli jokaisen seurapiirin elvyttävä
jäsen, oli tänä iltana vaipunut syviin mietteisiin, ja hänen kasvojensa
kalpeus ilmaisi, että jokin vastenmielinen tapaus oli järkyttänyt hänen
mielensä tasapainoa. Nyt, kun herttuatar oli lopettanut siveellisen
esitelmänsä, alkoi hän:
"Anteeksi, armollinen rouva! Barrén lukutaito on oivallinen, hänellä
on kaunis käsiala, hän osaa laskea, jopa soittaa hyvin viuluakin; mitä
hänen uskontoonsa tulee, ei hän ole milloinkaan eläissään nauttinut
perjantaisin lihaa unssinkaan vertaa, säännöllisesti hän on käynyt
messussa ja ripittänyt itsensä murhapäivän aamuna. Mitä voitte sanoa
hänen sivistystään, hänen uskonnollisuuttaan vastaan?"
Herttuatar arveli, että kreivi tällä katkeralla huomautuksellaan
tahtoi hänelle ja muille läsnäolijoille purkaa sietämätöntä
pahantuulisuuttaan, joka tänään oli tyyten hävittänyt hänen
rakastettavaisuutensa. Edellistä keskustelua jatkettiin, ja muuan
nuori mies oli juuri aikeissa vielä kerran kuvata tarkoin Barrén jutun
yksityiskohtia, kun kreivi de Saint Hermine kärsimättömästi nousi
istumasta ja selitti kiivaasti, että hän poistuisi silmänräpäyksessä,
jos ei lopeteta tätä keskustelua, koska se terävin kynsin repii hänen
rinnassaan auki haavat, joiden tuskaa hän oli koettanut paeta edes
muutamaksi hetkeksi ihmisten seurassa.
Nytpä kaikki ahdistivat häntä viipymättä kertomaan pahantuulensa syyn.
Silloin hän sanoi:
"Se mikä minut tänään tekee ikäväksi ja sietämättömäksi, ei ole
kärtyisyyttä; te ymmärrätte minut ja minun oikeutetun tuskani ja
etten voi sietää keskustelua Barrén rikoksesta, kun ilmaisen, mikä
järkyttää koko sisintä olemustani. Mies, jota kunnioitan suuresti,
joka rykmentissäni aina osoittautui kunnolliseksi, urhoolliseksi,
minua kohtaan erikoisen uskolliseksi, markiisi de la Pivardière, on
kolme päivää sitten yöllä mitä julmimmalla tavalla murhattu omassa
vuoteessaan."
"Taivas", huudahti herttuatar, "mikä uusi kauhistuttava rikos! Kuinka
tämä on voinut tapahtua! Voi onnetonta markiisitar-raukkaa!"
Herttuattaren sanojen johdosta hetkeksi unohtui murhattu markiisi,
säälittiin vain markiisitarta ja ylistettiin kilvan suloista, henkevää
naista, jonka ankaraa hyveellisyyttä ja jaloa mielenlaatua oli pidetty
esikuvallisena ja joka jo neiti Chauvelinina oli ollut Pariisin
hienoimpien seurapiirien koristeena.
"Ja", jatkoi kreivi äänellä, joka ilmaisi mitä syvintä katkeruutta,
"ja tämä henkevä, suloinen nainen, Pariisin parhaimpien seurapiirien
koriste, tämä surmasi miehensä rippi-isänsä, kirotun Charostin avulla!"
Mykkinä, kauhun jäykistäminä tuijottivat kaikki kreiviin, joka kumarsi
pyörtyvän herttuattaren edessä ja poistui salista.