RENNE (ottaa häntä vyötäisistä ja pyörittää ympäri). Hyvänen aika,
hyvänen aika--Mitä sinä hätäilet--ei tässä ole vaaraa pikkuistakaan--
HELMI. Eläpäs,--eläpäs--Noo, Renne sinä, ole nyt hurjastelematta.
RENNE. Hurjastellaan pois, niinkauvan kuin olemme nuoria, vanhoilla
päivillä on kyllä aikaa viisastella.
HELMI. Vehnäset palavat uuniin. Herkiä!
RENNE (Pitää häntä vielä kiinni vyötäisistä). Ei ne pala. Sinä narraat.
HELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa.
RENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa?
Minulleko antaaksesi.
HELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee.
RENNE. Entä sitten?
HELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään?
RENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme
»näinikään».
HELMI. Selität? Millä tavalla?
RENNE. Sanon niinkuin asia on: että sinä rakastat minua ja minä
rakastan sinua ja sen vuoksi meitä niin ihmeesti haluttaa olla näin
sylekkäin.
HELMI. Ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu?
RENNE. Ehkä antaisi hän meille siunauksensa.
HELMI. Vieläkös! Hän ajaisi sinut pois. Niin, sen hän tekisi.
RENNE. Ajakoon vaan. Ja ajakoon sinut myös, niin lähdemme yhdessä.