VALTER. Olettepa, näenhän minä. Oih, mikä pöllö minä olin.--Kerttu--
voitteko antaa minulle anteeksi, sanokaa!
KERTTU. Ei minulla ole syytä teitä nuhdella, Valter. Omaa tyhmyyttäni
ainoastaan suren.
VALTER. Te ette ole lainkaan tyhmä.
KERTTU. Hyväntahtoisuudesta ette tahdo sitä myöntää. Vähän aikaa sitten
olitte toista mieltä.
VALTER. Kun olin--vouhka!
KERTTU. Ei, hyvä Valter, silmäni ovat nyt auenneet.~-Minä näen selvästi
kaikki virheeni ja puutteeni. Ja minä ymmärrän teidän
vastenmielisyytenne minua kohtaan vallan luonnolliseksi.
VALTER. Te erehdytte. Te ette ensinkään ole minulle vastenmielinen.
KERTTU. Äsken sen liiankin selvään osoititte. Enkä sitä ihmettele,
sillä toisin ei voinut olla. Yksinkertainen, maalla kasvanut tyttö,
joka oli seurustellut vaan lehmien ja lampaiden kanssa--