HANNA. Aa--aa--sinä puristat minut kuoliaaksi! Herkiä jo, hyvä lapsi,
muuten menee henki.
ELISABETH. Tule nyt tänne, että minäkin saan nähdä, tänne sohvaan
istumaan.
HANNA. Ette usko, kuinka hauskaa on päästä kotiin!--En minä malta,
mamma, istua, en, en!
MAIJU. Mutta minä kun en vieläkään tahdo saada päähäni, että Hanna on
tuossa! Että, hän tosiaankin on tuossa! Olen kuin pyörryksissä.
ELISABETH.--No, ja täällä tulee Jussi. Ajattelin juuri kysyä, mihin hän
jäi. (Jussi ja Teuvo tulevat. Laskevat eteiseen tavaroitaan.)
JUSSI (eteisestä). Terveisiä Helsingistä!
ELISABETH. Kiitos, kiitos!
MAIJU (juosten eteiseen häntä vastaan). Jussi!--Jussi, Jussi, Jussi!
JUSSI. Pikku harakka! Vieläkö sinä osaat lentää?--(Tuo häntä
tanssittaen ja pyörittäen sisään.)
MAIJU. Herranen aika, kuinka hauskaa! Nyt sitä pääsee elämään taas!
Oikein sydämensä pohjasta!
JUSSI. Sen lupaan! Iloa ja riemua--!
MAIJU. Iloa ja riemua! Ylös taivaasen asti.
JUSSI. Päivää, mamma!
ELISABETH. Tervetultua kotiin!
JUSSI. Kiitoksia! Ja tässä saan esittää mammalle toverini, Teuvo
Rastaan, joka on melkein yhdenlainen velikulta kuin minäkin.
ELISABETH. Tervetultua, herra Rastas!
JUSSI. Käännypä tänne päin, Teuvo! Näes, tämä se on sisareni, Maiju,
aika hulivili--
MAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee.
JUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja
ankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin.
MAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki.
TEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua!
HANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut!
MAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu.
Ei ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja
toinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi
muuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun,
näette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin
poispäin.
ELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni.
HANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa
olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.--Mutta, missä
pappa?
ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon.
JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen?
ELISABETH. Ei juuri suorastaan.
JUSSI. No, sitähän minäkin.
ELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa.
JUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan!
TEUVO. Onhan se vallan luonnollista.
MAIJU. Kuulkaa! Teidän olisi pitänyt tulla tänne viikkoa ennemmin, niin
olisitte saaneet tanssia suomalaisella seuralla.
TEUVO. Pidättekö te tanssista, neiti. Maiju?
MAIJU. Pidän! ja kovasti! Tanssisin vaikka joka päivä, varsinkin
masurkkaa. Siihen olen hirveästi innostunut.
HANNA Ja sinä osaat? Oletko käynyt masurkkakurssin?
MAIJU. E--oho! Vai pappa olisi antanut! Ei, mutta minä opin niiltä,
jotka kävivät, ja seuralla tanssin kuin mies.
TEUVO. Kuin mies?
MAIJU. Kuin--kuin mestari, minä tarkoitin.
JUSSI. Ja mamman kuullen sinä tuosta kerskaat?
MAIJU (kietoo käsivartensa Elisabethin kaulaan) Mamman kuullen.
JUSSI. Eikä mamma virka mitään?
MAIJU. Ei mitään.
ELISABETH (hymyillen). Mitäpä se auttaisi.
MAIJU. Mamma ei ole vaarallinen. Mamman kuullen saa puhua jos mitä.
Toista pappa--
JUSSI. No niin, hän--?
MAIJU. Pappa on semmoinen luja prinsiippi-ihminen, niinkuin tiedät.
ELISABETH. Jotako mamma ei ole?
MAIJU. On, on, tietysti, onhan mammakin. Mutta mamma on niin herttainen
ja hyvä samalla.
JUSSI. Jotako pappa ei ole?--Maiju rukka, sinä puhut itsesi pussiin
vähän väliä.
MAIJU. Kuinka sinä olet ilkeä? En puhu enää mitään, koska tartutaan
kiinni jok'ainoaan sanaan.
HANNA. Se on niin Jussin tapaista. Mutta elä ole milläsikään, kyllä hän
siltä on hyvä poika.
JUSSI. Poika? Olenko minä poika?
MAIJU. Sekös pisti!
JUSSI. Muistaakseni olen neljä vuotta sinua vanhempi, Hanna.
HANNA. (hymyillen). Saatatpa olla, ei sitä kaikin ajoin luulisi.
MAIJU. Tytöt näetkös kun kehittyvät aikaisemmin.
TEUVO. Hyvä, hyvä! Mitä osaat sanoa siihen, Jussi?
JUSSI. Olkaa jo vaiti!
MAIJU. Niin että meitä oikeastaan--voi pitää veljeämme vanhempina.
JUSSI (yrittää ottaa häntä syliin). Sinuakinko?--Pikku lasta.
MAIJU (pujahtaa pois). Eläs! Minä en olekaan enää mikään »pikku lapsi».
Mamma sen sanoi juuri tänään. Ja kohta saatte nähdä--
JUSSI. No, hei! Mitähän nyt tapahtuneekaan?
MAIJU. Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin
yhdelläkään teistä.
TEUVO. Ahaa--emansipatioonia!
JUSSI. Varjele taivas! Joko rupeavat lapsetkin elämöimään! Eikö meillä
ollut ihan tarpeeksi naiskysymyksessä?--