Täytyi myöntää, että herra Wallenberg käyttäytyi asiassa arvokkaalla
tavalla. -- Vaikka hän oli vedon menettänyt, häneen nyt katsottiin
melkein kuin voittajaan. Useimmat herroista olivat itse
maanviljelijöitä, ja he olivat tyystin käsittäneet, että Wallenbergin
keksinnössä oli todella huomiota ansaitsevia seikkoja. He nyt
tungeksivat hänen ympärilleen, kyselivät lisätietoja ja uhkasivat heti
ottaa Wallenbergin menettelytavan käytäntöön omissa navetoissaan.
Kesken hälinää Lahisten herra seisoi kookkaana, itsetietoisena. Kustaa
II Aadolf esiintyi komeammin kuin koskaan ennen.
Lasit kilisivät; juotiin Wallenbergin malja, Malmfeltin malja,
Lankinsuon malja.
Herra Wallenberg tarttui lasiinsa: "Kun veto lyötiin, minulla oli
korkeintaan yksi mahdollisuus tuhannesta, joutuakseni tappiolle. Tämä
yksi mahdollisuus tapahtui: -- Malmfelt on voittanut vedon." -- Ja nyt
hän kertoi, vahvasti värittäen ja pilallisesti ilveillen, kuinka minä
olin käynyt Lahisten navetassa ottamassa selkoa Wallenbergin
salaisuudesta. Eilisaamuna aikaisin hän oli nähnyt renttumaisesti puetun
maankulkijan kiertelevän Lahisten pihattoa. Oli ensin aikonut iskeä
miehen niskaan, mutta -- tuhmasti kyllä -- luopunut tuumastaan ja sen
sijaan tutkistellut ja pannut lujalle karjakkoa, jonka pakeilta mies oli
tullut. Karjakko oli yöjuoksija ja täysi hupakko, ja tämän pään oli
maankulkija pannut ihan pyörälle. Tytöstä ei voinut saada järkevää sanaa
irti. Mutta kun sittemmin kävi ilmi, että myöskin pehtori oli nähnyt
saman miehen, ja pehtori oli vakuuttanut, että mies oli tavallisia
työnhakijoita, niin Wallenberg oli rauhoittunut ja lopulta unhottanut
koko jutun. -- "Herra tohtorin malja! Ilman tohtoria Malmfelt ei ikinä
olisi saanut keinoistani tietoa. Mutta tohtori on yhtä ovela kemisti,
kuin pukutaituri ja karjakkojen hullaannuttaja."
Siinä sain mainekirjani! Ei muu auttanut, -- minun täytyi nauraa
naurajien mukana! -- Kylläpä olisikin ollut kaunista, jos morsioni olisi
pysynyt aikeessaan ja päätynyt kuuntelemaan vedon ratkaisua. Mihin
olisin silloin, minä vaivainen syntinen, kätkenyt silmäni? Omatuntoni ei
Alviinan asioissa todellakaan ollut täysin puhdas! --
Malmfelt ja myöskin Ruuth pitivät parhaansa mukaan minun puoliani. He
kumpikin vakuuttivat, että minä olin ollut Wallenbergin menettelytavasta
täysin selvillä jo lähtiessäni Lahisiin.
"Hullutuksia!" väitti herra Wallenberg.
"Ja kuitenkin kävin Lahisissa ainoastaan toteamassa sen tosiasian, jonka
jo edeltäkäsin tiesin", lausuin lyhyesti.
Kesken kaikkea henkikirjuri Hokkanen saapui seuraan. Hän oli ollut
estetty aikaisemmin tulemasta ja pelkäsi nyt joutuneensa taloon "jälkeen
juhlallisuuksien". Hän pyöri hermostuneesti edestakaisin; sai lasinsa,
toisen ja kolmannenkin sekä kulki miehestä mieheen tiedustellen
vetoasiaa.
"Entä Lankinsuon juttu? -- Aha, -- vai niin! -- Ihanko totta? -- Jopa
jotakin! -- Kuules, Wallenberg! -- Nythän sinun käykin ohraisesti
Lankinsuon asiassa!"
-- "Kuinka niin?"
"Luuletko, ettei kukaan tunne välikirjaa, jonka olet tehnyt Svartström &
Ikävalon kanssa? -- Terve, Wallenberg! -- Siihen meni kolmetuhatta
markkaa kuin Mänttälän kaivoon! -- Teit kuin teitkin sovinnon
riitajutussa. Sillä vaikka harmiksesi hävisit Lankinsuon jutun vedossa,
niin lakitieteellisesti katsoen olet tehnyt asiassa sovinnon. Nyt saat
kauniisti maksaa sakkosumman asianajajillesi."
Tämä epähieno, sopimaton esiintyminen sai aikaan tukalan tunnelman
seurapiirissä.
Malmfelt otti Wallenbergin rinnalleen sohvaan, ja kahden he siinä
kaikessa rauhassa alkoivat puhella Lankinsuon vastaisesta viljelyksestä.
Jo tänä kesänä saa maanmittari laillisesti jakaa vanhan riitamaan. He
silloin voivat syksyllä kaivaa valtaojan halki suon, pitkin uutta rajaa.
-- "Ja kuule, Wallenberg, minä pysyn vielä kiinni tarjouksessani, jonka
tein jo kaksi vuotta sitten. -- Maksan sinulle sovittajaisia
tuhatviisisataa markkaa, -- puolet sinun maksettavastasi."
-- "Mitä turhia! -- Veto on veto! -- Luulen, että kaikki kävi lopultakin
parhaiten tällä tavoin. Itse asiassa olin jo alkanut sydämestäni
kyllästyä asianajajiini, -- senkin verenimijöihin! -- Ja sitä paitse, et
ole tullut lähemmin ajatelleeksi erästä asiaa. Lankinsuon valtaojan
jatko tulee pakostakin käymään sinun maasi lävitse. Sinulle valtaoja
tulee koko joukon kalliimmaksi kuin minulle. Arvelen, että olemme
rehellisesti kuitit!"
Olin kolmantena miehenä kuunnellut naapurusten sopuisaa pakinaa. Herra
Wallenberg oli kerrassaan suurenmoinen. -- Äkkipikainen mies, mutta
oikeamielinen ja kunniassaan pysyvä!
Sain lasin käteeni ja pyysin seuran hyväntahtoista huomiota.
"Hyvät herrat! Luulen, ettemme vielä ole antaneet täyttä arvoa herra
Wallenbergin uusille yrityksille. Mainitsin jo äsken, että hänen
suunnitelmansa kokonaisuudessaan on paljon laajakantoisempi, kuin ne
alkukokeet, jotka sisältyivät itse vetokysymykseen.
"Herra Wallenberg tahtoo päästä yleensä riippumattomaksi kaikesta
ulkomaisesta apulannasta. Hän tahtoo tehdä voimaperäisen maanviljelyksen
lannoitusaineisiin nähden itsekannattavaksi.
"Tiedämme, että kaikki n. k. apulannat varsin yksipuolisesti korvaavat
todellista eläinlantaa. Ostettakoon keinotekoisia lantoja minkä nimisiä
ja minkä laatuisia hyvänsä, yksin näillä ei maanviljelijä voi ajan
pitkään tulla toimeen. Kansanmiehet sanovatkin: 'Kuka apulantaan turvaa,
hän maataan hävittää.' Eläinlanta on aina paras; täysipitoisena se
sisältää kaikki ne ravintoaineet, joita kasvit tarvitsevat. --
Maanviljelijät käyttävätkin apulantoja ainoastaan hätäkeinona,
korvikkeena, milloin talon omaa lantaa ei ole riittämiin.
"Nyt herra Wallenberg tahtoo saada talon oman lannan vastaisuudessa
riittäväksi: -- ei lisäämällä sitä ainemäärän, vaan aineenlaadun
puolesta.
"Hyvät herrat! Karjanlannan parantamista juuri ovat tarkoittaneet herra
Wallenbergin tähänastiset toimenpiteet. Niiden avulla hän tahtoo
kyllästyttää lantaa, niinkauvan kuin se vielä on vereksenä, on altis
vastaanottamaan väkiaineita, ollessaan navetassa, tallissa, karsinassa,
läävässä.
"Tämä onkin voimaperäisen lannan saamiseksi välttämätön ennakkoehto.
"Mutta herra Wallenberg aikoo jatkaa toimenpiteitään. Parhain
kyllästytetty lanta menettää tunkiolla suuria määriä väkiaineitaan,
ilmaan helposti haihtuvia kaasujaan.
"Lannan väkiaineiden haihtumista koetetaan yleensä estää, käyttämällä
kuivikkeita sekä luomalla tunkiolle, lannan peitteeksi, suomaata ja
ruoppaa. Kuitenkin voidaan huoleti sanoa, että tätä nykyä tuskin 6-7 %
lannan todellisista kasvattavista ravintoaineista tulee pellolle kasvien
hyväksi. Tämä seikka on kyllä ollut tunnettu, mutta turhaan on lannan
säilyttämiseksi rakennettu vajoja ja lantalatoja: ulkoilma on aina
päässyt kevyitä kaasuja haihduttamaan.
"Herra Wallenbergin suunnitelma on toinen. Hänkin kyllä käyttää myöskin
kuivikkeita, suomaata ja ruoppaa, mutta hän ei lainkaan aio jättää
lantaansa ulkoilman vaikutuksen alaiseksi, siihen saakka, kunnes se
vedetään pellolle."
-- "Mitä nyt? -- Mitä hulluja? -- Sehän on mahdotonta!" --
-- "Herra Wallenberg tahtoo näyttää, että se on mahdollista, -- on
mahdollista kemian avulla! -- Hän aikoo rakentaa suuren, umpinaisen
betonirakennuksen lannan säilyttämistä varten. Se tulee olemaan jo
syyskuulla valmis!"
-- "Mutta tohtorihan on täysi taikuri! Siitä en ole puhunut sanaakaan
kellekään elävälle sielulle!" Herra Wallenberg nousi istualtaan.
-- "Tässä betonirakennuksessa tulee olemaan eräitä salaisuuksia. Kun se
on oleva umpinainen, niin välikattokin tehdään betonista. Mutta
välikattoon jätetään suuri määrä aukkoja, joihin liittyvät tiiviisti
sulkeutuvat luukut.
"Kun navetanlantaa luodaan tähän betonisäiliöön, niin sitä hoidetaan
tavalliseen tapaan, peittämällä lantaa suomaalla ja ruopalla. Mutta
siitä huolimatta tulee ilma umpinaisessa säiliössä luonnollisestikin
olemaan täynnä ammoniakkikaasuja, kaikkinaisia muita typpikaasuja sekä
vetyhöyryjä.
"Me tiedämme jo, miten herra Wallenberg voi puhdistaa ilman
kiertelevistä ammoniakkikaasuista. Välikaton aukoista ripustetaan
säiliöön suolahappoastioita. Niiden pohjalle kiteytyy klorammoniumia,
josta saadaan runsaita lisiä Lahisten aikaisempiin tehdastuotteisiin.
"Muut kiertelevät kaasut ja vesihöyryt herra Wallenberg aikoo sitoa
sammutettuun kalkkiin, jota hajoitetaan lannan joukkoon. Lisäksi
ripustetaan kattoaukoista seulamaisia, laajoja astioita, joiden pohja on
tehty harvakuteisesta säkkikankaasta, ja joihin levitetään ohut kerros
sammutettua kalkkia. -- Sivumennen sanoen, Lahisten navetoissakin tulee
piakkoin olemaan samanlaisia, kalkkia sisältäviä astioita. Niiden avulla
saadaan navetan ilma pysymään vesihöyryistä kuivana. Me kiinnitimme jo
eilen tällaisia astioita varten valmiit rautakoukut Holman navetan
kattoon."
-- "Tohtori, -- nyt minä täydellisesti antaudun", huudahti herra
Wallenberg. "Te olette lyönyt minut viimeisellä peräytymislinjallani!"
-- "No niin! Kalkki imee kiihkeästi kosteutta itseensä ja on mitä
halpahintaisimpia ja käytännöllisimpiä aineita, joita voidaan
kyllästyttää typellä. Tiedämmehän, että Norjassa on aljettu valmistaa
erityistä keinotekoista lantaa juuri sammutetusta kalkista, johon
mekaanista tietä puserretaan typpeä suorastaan ilmasta. Keinotekoisia
lantoja tämä on kaikkein parhaita. -- Herra Wallenberg ei ota kalkkiinsa
typpeä vapaasta ulkoilmasta, norjalaisen patentin mukaan, vaan omasta
lantasäiliöstään, Lahisten patentin mukaan!
"Tällä tavoin kyllästytetty kalkki on märkää, kun se otetaan
kattoaukosta ulos, mutta saa sittemmin kuivaa, ja on nyt erinomaisen
arvokkaana, uutena kotimaisena apulantana herra Wallenbergille. -- Se ei
maksa hänelle paljon mitään, kun hän itse polttaa kalkkinsa.
"Mutta pääasia on, että näillä keinoin saavutetaan varsinainen
tarkoitusperä: betonisäiliössä pysyy ilma yleensä siedettävässä tilassa.
-- Kaikkia poikkeustapauksia varten liittyy rakennukseen myöskin
tuuletustorvi. Tämä avataan muun muassa lantasäiliötä tyhjennettäessä,
mutta pidetään yleensä, säännöllisissä oloissa visusti suljettuna. --
"Kun herra Wallenberg tällä tavoin huolellisesti hoitaa karjanlantaa,
navetasta alkaen, siihen päivään saakka, kunnes se viedään pellolle ja
sekotetaan ruokamultaan, -- kun hän estää sen kevyitä kaasuja
haihtumasta, -- niin hänen karjanlantansa voimaperäisyys epäilemättä on
kohoava arvaamattomassa määrässä. Lannan todella arvokkaista aineista
hän luultavasti on saava noin 60-70 % viljelyskasvien hyväksi. Lantaa
lisääntyy aineenlaadun puolesta; sen teho karttuu kymmenkertaiseksi! --
Tämän ohella herra Wallenberg saa suuria määriä kahdenlaista,
ensiluokkaista, kotimaista apulannoitusainetta. Mitään ulkomaisia
apulantoja hänen ei yleensä tarvitse enää ostaa.
"Lyhyesti sanoen: Herra Wallenberg aikoo tehdä mahdottomankin
mahdolliseksi! Hankkeissaan hän esiintyy monessa suhteessa
maanviljelystalouden uudistajana. Hän on tekevä jymyt, ei ainoastaan
Suomessa, vaan kaikkialla, missä maata voimaperäisesti viljellään.
"Hyvät herrat! Jos olette esitystäni seuranneet, niin luulen, että
tahtonette kohottaa maljanne herra Wallenbergin kunniaksi!"
-- "Hyvä! Hyvä! -- Eläköön! -- Eläköön Kustaa II Aadolf!"
Suosionosotukset herra Wallenbergille eivät olleet reuhaavia, meluavia.
Kaikki uudet seikat olivat saattaneet ajatuksia vireille, herättäneet
mietelmiä herroissa. Seura oli innostunut, hilpeän iloinen, ystävällisen
tutunomainen.
Naisetkin olivat uskaltaneet saapua ovelle kuuntelemaan. Morsioni
nyökkäsi ja vilkutti minulle salavihkaa äitinsä selän takaa.
Herra Wallenberg itse seisoi pyylevänä, korkein otsin, säteilevin silmin
ja oli nähtävästi mielistyneenä. Hän iloitsi saavuttamastaan
tunnustuksesta.
Kääntyen minuun, hän virkkoi: "Kuulkaa, te olette vihjonut minun
salaisimpia ajatuksiani, olette katsonut suorastaan minun sieluuni.
Vannon, etten ole näistä seikoista antanut kellekään pienintäkään
viittausta. En ole uskonut ajatuksiani edes paperiliuskaleellekaan. Nyt
minun täytyy uskoa, että te olitte jo ratkaissut vetoasian päässänne,
ennenkuin tulitte salapoliisina Lahisiin."
"Teidän täytyy antaa anteeksi, että tunkeuduin suljetulle alueellenne.
Mutta itse vedon ratkaisuun se seikka ei todella vaikuttanut mitään.
Mitä Lahisissa näin, se ainoastaan vahvisti jo varmistuneet
johtopäätökseni. -- Muuten tahdon huomauttaa, että olen ajatuksissani
vain uudestaan sovittanut kokoon teidän jo valmiin suunnitelmanne. Olen
ainoastaan kulkenut teidän jäljessänne, seurannut jo avattua uraa.
Keksintö on kokonaan teidän omanne! Teillä on siihen meidän kaikkien
tunnustama etuoikeus! -- Toivon, että te jouluksi julkaisette
seikkaperäisen selostuksen menettelytavastanne ja sen tuloksista."
"Niin minä aionkin tehdä", hän lausui vakuuttavasti.
Rouva Malmfelt -- täti Malmfelt! -- nyt astui sisään ja pyysi herroja
ystävällisesti tulemaan salin puolelle. Signe loi minuun pikaisen
katseen ja lensi tulipunaiseksi.
Huomasin salissa täytetyt vaaleanvihreät maljakot, joissa samppanja
helmeili. Ymmärsin heti kaikki. Menin poikki salin morsioni luo. Hän
seisoi valkoisessa puvussa kainona, katseet alas luotuina.
Setä Malmfelt kohotti lasinsa juhlallisen näköisenä:
"Hyvät herrat! Vaimollani ja minulla on kunnia lähimmille ystävillemme
ilmoittaa iloisen perhetapahtuman, tyttäremme Signen ja tohtori Viktor
Pohjamon kihlauksen. -- Nuorten malja!"
Salaman isku selkeältä taivaalta! -- Asia oli vieraille täysi yllätys.
-- Pian lasit kilisivät, ja onnitteluista ei tahtonut tulla loppuakaan.
Vähän myöhemmin herra Wallenberg hymyillen lausui minulle ilonsa siitä,
että henkilö, joka maalaisasioissa oli tehnyt hänestä pietin, nyt itse
oli liittynyt heidän, maalaisten likeisimpään piiriin. "Te olette
sentään, tohtori, näinä päivinä tutkinut maalaishenkeä koskevia seikkoja
paljon syvemmältä ja käytännöllisemmältä kannalta, kuin minä, vanha
miesparka!"
* * * * *
Olimme häämatkalla, Norjan tuntureilla, nuori vaimoni ja minä. Postissa
sain ristisidelähetyksenä Wallenbergin uuden kirjan. Tarmokkaalla
käsialallaan hän oli kirjoittanut kansilehdelle nimeni sekä omistuksen,
"muistoksi maahengen salaisuuden paljastamisesta". Selaillessani kirjaa,
huomasin, että Wallenbergin jatkuvat kokeet ja toimenpiteet olivat
toteuttaneet hänen parhaita toiveitaan.
Vaimonikin tuli siihen ja vaati nyt minua kirjoittamaan, kuinka silloin
kävi, kun otin selkoa Wallenbergin "maahengestä", ja kun Lankinsuon
riita loppui, ja kaikesta muusta, "sillä vaikka se on tosi, niin se on
kuin ihmeellinen romaani!"
Sota riehui Euroopassa. Meillä oli täällä tunturilla oma maailmamme.
Wallenbergin kirjan ilmestyttyä, en ollut estetty täyttämästä vaimoni
pyyntöä. -- Ja häämatkalla! -- voisinko kieltää häneltä mitään? --
Kirjoitellessani nyt vihkoni viimeistä sivua, Signe kurkistaa olkani
ylitse ja käskee minun kirjoittaa, että se oli Wallenbergin "maahenki",
joka sai minut kiintymään maaelämään, johon hän itse on kovin ihastunut.
Hän tahtoo aina asua maalla, vaikka hän kyllä lupaa professorin
lukukausien aikana olla hänen kanssansa Helsingissä.