Pääkaupungissa lokakuun 1 p. 1884.
Kaivattu, hyvä äiti!
Kiitos kirjeestäsi, jonka kirjeenkantaja toi minulle eilen — minä
rupesin itkemään ilosta, kun minulla iltasella oli aikaa lukea se
rauhassa. Vain yksi kuukausi on kulunut siitä, kun tulin tähän
paikkaan, ja tiedätkö äiti, minusta tuntuu kuin siitä olisi jo vuosi,
kun Janne ja minä tulimme Helsinkiin. Joka ilta itken minä ja minun on
niin kovin ikävä. Sinun kirjeesi lohdutti minua, nyt koetan taas tehdä
parhaani. Mutta tiedätkö äiti, täällä on kaikki niin epäsiistiä, ja
joka nurkka oli niin likainen, kun minä tulin. Minun vuodevaatteeni
pitäisi pestä, paikata hursti ja parsia peitto, mutta en uskalla
sanoa mitään. Rouva oikein harmistui, tulipa melkein vihaiseksi,
kun kysyin, enkö saisi kaksi lakanaa ja tyynynpäällisen. Hän sanoi,
että palvelijattarilla on nykyaikaan niin suuret — tässä hän käytti
vieraskielistä sanaa. Sänkyä minulla ei ole, vaan sängynpohja, joka
nostetaan joka ilta etehisestä ja pannaan kahdelle tuolille. Keittiön
uutimet pesin eräänä yönä, mutta en uskaltanut silittää niitä, ettei
rouva sanoisi puita kuluvan. Herra on niin ystävällinen, mutta
tiedätkö, luulen että hän maistelee — tuntuu siltä hänen tullessaan
kotiin. Kuulen rouvan usein toruvan häntä. Anna on 5 vuotias, Kalle
3 ja Pikkunen 1 vuotias. Minun täytyy sanoa sinulle äiti, että he
käyvät aika repaleisesti puettuina. Kun saan aikaa, autan rouvaa
ompelemaan heille vaatteita. Kysyt, saanko kylliksi ruokaa. Kyllä —
rouva panee aina minulle lautaselle, sitten kuin herrasväki on syönyt.
Leipää saan kyllä. Voita en ole maistanut tänne tultuani. Minä saan
3 sokeripalaa, vehnäpullan ja kaksi kuppia kahvia päivässä. Janne on
juoksupoikana suuressa liikkeessä. Kyllä vaan oli hyvä, että Leena-täti
hankki meille paikat. Janne tuli sunnuntaina tervehtimään minua, mutta
rouva sanoi, etten minä saa päästää "kavalierejä" luokseni. Hän kysyi
kuinka vanha olen ja kun ilmoitin, että olen 16 vuotias, sanoi hän,
ettei nuorten tyttöjen sovi istua poikien kanssa. Minä vastasin, että
olemme serkuksia, ja että hän on kuin veli minulle. Rouva huudahti
silloin oikein suuttuneena: "Aina puhuvat palvelijattaret serkuistaan!"
Minä rupesin itkemään ja vakuutin etten valehdellut; juuri silloin
kuohahti maito hellalle, ja rouva sanoi olevan parasta hoitaa vaan
velvollisuutensa. Tiedätkö äiti, pyysin Jumalaa auttamaan minua — ei
ole helppo palvella.
Lokakuun 6 p.
Pikkunen sairastui ja kuoli, ja herra sanoi, että se oli hyvä, niin
ei tarvinnut kuulla hänen huutoaan. Rouva itki niin hirveästi,
että minusta oli oikein vaikeata. Hän on ollut niin kiltti minulle
ja sanonut, että minä laitan hyvää ruokaa ja että olen siistinyt
niin huolellisesti hautajaisia varten. Pitoja meillä ei ollut
hautajaispäivänä. Tervehdä kaikkia.
Matilda.
Helsinki marraskuun 15 p.
Rakas, kaivattu äiti!
Kiitos riveistäsi! Älä ole levoton, alkaa käydä paremmin jo, anna
anteeksi että olen valittanut. Koetan parastani. Nyt lähetän sinulle
postimerkkejä, että voit useammin kirjoittaa minulle etkä tarvitse
tuhlata pikku varoistasi. Tiedätkö äiti, minun piti ottaa palkkani,
6 mk, lokakuusta, kun aioin mennä kirkkoon eräänä sunnuntaina eikä
minulla ollut mustaa huivia eikä käsineitä. Tulin niin iloiseksi, kun
rouva sanoi, että saisin mennä. Täällä on suuri kirkko, jonne vie
hyvin korkeat portaat. Sitä kutsutaan Nikolainkirkoksi. Minä menin
Maijan kanssa, joka palvelee kerrosta ylempänä meitä eräässä rikkaassa,
hienossa herrasperheessä. Maija on 23 vuotias ja käyttää hattua.
Minulla on vielä 4 mk 80 p; ne olen piiloittanut pumpulisukkaan
arkkuuni. Arkun avain on hyvässä tallessa tyhjässä kukka-astiassa
ruokasäiliössä. Tiedätkö äiti, on niin sääli meidän rouvaamme, hän on
kuitenkin oikein kiltti, kun olen oppinut enemmän tuntemaan häntä.
Luulen että hän on tyytyväinen työhöni, koska ei ole käskenyt minua
muuttamaan. Maija kertoi, että palvelustytöt ovat muuttaneet täältä
joka kuukausi ja sanovat, etteivät he ole saaneet ruokaa, ja että rouva
on juonitellut. Kyllä minä tulen kylläiseksi! Rouva parka, hänellä on
kyllä ikävyyksiä herran tähden. Maija kertoi, että herrasväkeni on
ollut rikas, mutta että herra on "rustaillut" ja vienyt parhaat tavarat
"tamppiin", luulen että sillä tarkoitetaan panttilainastoa. Rouva
ompelee niin kauniita pukuja. Maija on kertonut hänen olleen herrasväen
ompelijattaren. Pikkusen kuoleman jälkeen on hän ruvennut käymään
perheissä ompelemassa. Minä saan silloin hoitaa koko päivän yksinäni
lapsia ja taloutta. Älä ole levoton, olen kyllä täsmällinen ja teen
parhaani. Rouvalla on kotityötäkin ja ompelee hän öisin. Minä pyydän
saada auttaa häntä. Hän ei tiedäkään, että pappilanväki on opettanut
minua ompelemaan koneella. Herralla on toimi konttorissa, sanoi Maija.
Usein ei hän tule kotiin edes öiksikään. Silloin näkyy aina rouvan
silmistä, ettei hän ole nukkunut. Rouva parka! Ei, kyllä juopottelu
on kauheaa. Joka päivä menen lasten kanssa vähäksi aikaa kävelemään.
Pääkaupunki on sentään aika kaunis ja niin kauhean suuri, että täällä
helposti eksyy. Eräänä päivänä tapasin Jannen; tulimme iloisiksi, kun
saimme jutella. Jannella on kyllä hyvä paikka, mutta tädin mielestä hän
on jo liian vanha ollakseen juoksupoikana. Täti aikoo hankkia Jannelle
renginpaikan siinä hienossa, rikkaassa talossa, jossa hän itse on
pesijättärenä. Kun rouva tuli kotiin, niin kerroin hänelle, että olin
puhellut Jannen kanssa. Rouva sanoi, että sepä oli hauskaa — eikä ollut
ollenkaan vihainen. Täti on lahjoittanut minulle mustan rintaneulan.
Älä vain luule äiti, että tulen turhamaiseksi. Tervehdä kaikkia, Misseä
ja Mustikkia myös — kirjoita pian
Matildalle.
Helsinki joulukuun 1 p. 1884.
Hyvä ja kovin kaivattu äitini!
Minun täytyy taas lähettää sinulle kirje, äiti rakas, että saat kuulla
kuinka raskasta kiltin rouvani elämä on. Olemme itkeneet monta kertaa
yhdessä, ja hän sanoo, että olen hänen ystävänsä. Mistä alkaisin —
minulla on niin paljon kerrottavaa sinulle. Lapset ovat olleet sairaina
kuumeessa, ja rouvalla on ollut niin paljon tilauksia, että hän on
ommellut yöt läpeensä. Saan aina viedä kotiin valmiit ompelukset, ja
tiedätkö äiti, saan silloin usein jotain hyvää tai lantin sieltä, minne
menen. 1 mk 35 p olen koonnut, sen säästän joululahjaksi sinulle.
Herra on ollut paljon ulkona öisin. Rouva on sekä torunut häntä että
puhunut kauniisti, mutta aina hänellä on joku tekosyy livistää ulos ja
sitten pysyy hän poissa. Välistä on hän niin vihainen, kun rouva pyytää
häntä pysymään kotona, ettei hän edes syö päivällistä. Ei hän anna
penniäkään talouteen ja kuitenkin on meidän elettävä, ja kaikki on niin
kallista. Vuokra oli tänään maksettava, eikä rouvalla ollut niin paljoa
kuin olisi tarvittu. Eräänä päivänä olin lappuineni panttilainastossa
ja lunastin sieltä talvivaatteet; olin niin iloinen, kun lapset saivat
lämpimät päällystakkinsa kotiin, yhtä iloinen kuin jos itse olisin
saanut lahjan. No niin — herra on nyt ollut poissa 5 päivää ja 6 yötä.
Täällä on niin surullista. Nyt saat sitten kuulla. Eilen soitettiin
ovikelloa, rouva pyysi minua menemään aukaisemaan, ja ajatteles, Janne
seisoi siellä! Pelkäsin niin, että rouva vihastuisi, kun Janne tuli,
mutta tiedätkös, hän pyysi saada puhua rouvan kanssa, "herrasta",
kuiskasi hän minulle. En ymmärtänyt mitään, en tiennyt, että herra oli
konttoristina samassa liikkeessä, jossa Janne on juoksupoikana. Rouva
tuli — minä menin lasten luo. Hän ja Janne puhuivat kauan etehisessä,
sitten rouva huusi minua ja pyysi minua keittämään kahvia Jannelle.
Ajatteles, kuinka kiltti hän oli! Hän oli niin kalpea kasvoiltaan kuin
tämä paperi, mutta ei hän itkenyt. Kun Janne istui kanssani keittiössä,
kertoi hän, että hänen päällikkönsä, niin nimitti hän isäntäänsä,
oli pyytänyt häntä ilmoittamaan rouvalle, ettei herra ollut ollut
konttorissa viime viikolla. Hän oli käskenyt kysymään, oliko herra
sairas. Nyt oli Janne luvannut rouvalle etsiä herraa ravintoloista.
Rouva sanoi perästäpäin, että hän on pitänyt paljon Jannesta, ja että
hänen pitäisi usein tulla tervehtimään kasvattisisartaan. Iltapäivällä
pyysi rouva minua menemään Hotelli Vilhelmsbadiin kysymään, onko Herra
Konttoristi Grenlund, se on herran nimi, ollut siellä. Ja tiedätkö
äiti, kun tulin sinne, nauroi eräs tarjoilija ja sanoi: "Kyllä hän,
hittovieköön, ryypiskelee täällä velaksi muiden hyvien veljien kanssa
kaiket yöt, mutta juomarahoja antaa hän runsaasti. Nyt nukkuu hän
varmaan kohmeloaan jossakin." Enhän voinut kertoa kaikkea tätä rouva
paralle. Kenties minun olisi pitänyt tehdä se? Sanoin vain, että
herra oli ollut kyllä siellä muiden kanssa, mutta oli mennyt jo pois.
Rouva otti hatun ja takin ylleen ja meni ulos. Tiedätkö, äiti, minä
oikein suren. Miksi pitää ihmisen olla niin huono ja juoda. Hyi,
niin kauheata! Kun rouva tuli kotiin, oli hän aivan itkettynyt. Ei
rouva enkä minäkään koskenut ruokaan, vaikka olin keittänyt hyvää
suurimovelliä. Rouva on sanonut, että saan ottaa padasta niin paljon
ruokaa kuin tahdon, hän ei enää pane minulle lautaselle, kuten ennen.
Seuraavana yönä emme saaneet ollenkaan unta. Rouva katseli vain
ulos akkunasta. Kun kello oli 12, keitin minä kahvia ja tarjosin
rouvalle. Olin ostanut omilla rahoillani leipää 25 p edestä. Olihan
minun syntymäpäiväni. Rouva tuli oikein iloiseksi, puristi kättäni
ja sanoi: "Sinäpä olet kiltti", ja minulle teki hyvää kuulla se. Klo
7 heräsivät lapset, ja Kalle huusi: "Tänään tulee isä kotiin, minä
tahdon parhaan mekkoni." — Rouva pyysi että antaisin hänen saada sen.
Aamulla aikaisin soitettiin kiivaasti ovikelloa, minä aukaisin oven,
ja siellä seisoivat Janne ja herra, joka näytti hyvin raihnaiselta.
Janne auttoi hänet sisään. Sitten tuli rouva etehiseen. Ajattele äiti
— hän ojensi molemmat kätensä herralle ja sanoi: "Tervetuloa kotiin!"
Herra rupesi itkemään. "Astu sisään vaan", pyysi rouva. Kalle tuli
juosten ja sanoi: "Miten hauskaa, Isä, nyt leikimme hevosta. "Rouva oli
niin herttainen ja hyvä. — Hän ei ollenkaan torunut herraa; kyllä minä
olisin hänelle antanut! Kun he olivat menneet vierashuoneeseen, tuli
Janne keittiöön ja kertoi löytäneensä herran istumasta eräällä penkillä
Kaisaniemessä, hän oli ilman takkia. Janne oli mennyt hänen luokseen,
ottanut päällystakkinsa yltään ja pyytänyt hänen pukeutumaan siihen,
"sitten tulee herra konttoristi kotiin rouvan ja lasten luo". Ensin ei
hän tahtonut, mutta kuten tiedät äiti, on Janne aika järkähtämätön, kun
hän tahtoo jotakin hyvää — ja herra nousi ja tuli kotiin.
Rouva tuli pian keittiöön luoksemme, antoi minulle markan ja
pyysi menemään lihan ostoon, niin laittaisimme kunnon aamiaisen
ja keittäisimme hyvät kahvit. Janne juoksi ostamaan lihaa, minä
panin perunat ja kahvin kiehumaan, ja sitten kattoi rouva sievästi
vierashuoneen pöydän, "ja Jannen pitää myöskin istua herrasväen kanssa
pöydässä", sanoi hän. Minä tarjoilin — ja siinäpä oli iloa! Rouva
kiitti sitten Jannea tuhatkertaisesti ja kertoi, että herra nyt oli
luvannut elää kunnollisesti. Kuinka voi rouva olla niin ystävällinen
herralle? kysyin minä. — "Niin, näetkös lapsi", sanoi hän, "olin eilen
kirkossa ja kuulin kuinka pappi saarnasi, että rakkaudella voi usein
käännyttää langenneet ihmiset. Silloin pyysin Jumalaa antamaan minulle
voimia, ja Hän onkin auttanut minua."
Pahinta on, että herra on menettänyt paikkansa, kun hän on niin usein
juopotellut ja laiminlyönyt velvollisuutensa. Rouva arvelee kuitenkin,
että Jumalan tahto on, että herra jättää Helsingin ja huonot toverinsa,
silloin voi hänestä ehken vielä tulla kunnon mies. Rouvalla on rikas
lanko Kotkassa, ja sinne aikoo hän kirjoittaa ja pyytää paikkaa
herralle. Janne tuumi, että herra on kelpo konttoristi, paras heidän
liikkeessään, mutta "esimerkin vuoksi täytyy hänet eroittaa", oli
päällikkö sanonut.
Rouva ompelee koneella niin että paukkuu, ja herra leikkii lasten
kanssa. On oikein hauskaa nähdä rouva iloisempana. Maijan mielestä on
herra aika nauta, minusta hän on raukka. Maija käyttää karvalakkia ja
näyttää niin hienolta. Tämän kirjeen lähetän Mäkelän Liinan muassa,
jonka täti oli tavannut torilla eräänä päivänä. Vain yhden markan
lähetän sinulle, äiti. Janne lähettää 5 markkaa. Hänellä on nyt 12 mk
kuukaudessa. Jouluksi toimitamme sinulle käärön. Kuinka voit äiti? Me
nukumme nyt hyvin öisin.