ikkunasta. Kun näki heitä tulevan näin varustettuna joukkona, sulki
hän heti ikkunan ja kiirehti kello-nauhalle; mutta koska hänellä
aina oli kannukset saappaissa, niin takertui akkuna-kartiiniin
ja lankesi pitkällensä lattiaan; pitkä piippu jäi, ikään kuin
ase, hänen viereensä. Hän nousi kuitenkin joutuisasti, kutsui
kelloa helisyttämällä oikeuden palvelian, lähetti hänen kaupungin
komentantille ja sotaväen vahtimestarille, sekä käski kaiken sotaväen
tulla tarkasti ladatuilla pyssyillä. Mutta kovaksi onneksi kaupungissa
ei ollut kuin neljä miestä. Hän käski näitten pysyä alhaalla oikeuden
palvelian tykönä ja joka hetki olla valmiina. Käski myöskin, että
talonpojat tulisivat sisällen ainoastaan yksi kerralla, ja ovi jokaisen
takana heti suljettaisiin. Buchmaier ensinnä kutsuttiin huoneesen.
Sisään tullessa sanoi hän, ovea pitäen: "Hyvää huomenta, herra
yli-amtmanni!" sitten kääntyi ulkona seisojillen päin ja lausui heille:
"Tulkaa sisälle, miehet, meillä on yhteinen asia, en puhu ainoastaan
omasta puolestani." Ennenkuin amtmanni tiesikään, oli koko huone
täynnänsä talonpoikia, joilla olivat kirveet kainalossa. Buchmaier
astui kirjuria kohtaan ja sanoi kättänsä ojentaen: "Kirjoittakaa
sanasta sanaan, minkä puhun; läänin-hallituksenkin pitää se tietämän."
Sitten kahdesti oikealla kädellä nykäsi kaulustansa, nojasi nyrkkinsä
viheriäiseen pöytään ja alotti:
"Puhun teidän kunniaa loukkaamatta, herra yli-amtmanni; kuningas on
lähettänyt teidät ja meidän pitää teitä totteleman, niinkuin oikeus
vaatii. Kuningas on kelpo, rehellinen mies, hän ei tahdo suinkaan,
että rääkätään talonpoikia niinkuin raavaita, taikka opetellaan heitä
kynsille lyömällä, niinkuin lapsia. Pikku herrasilla, jotka seisovat
ylhäällä alhaallepäin, on huvitus olla olevinaan itsevaltiaina; ehkä
viimein säätänevät nuottia, jonka mukaan kanan pitää kaakattaman
munittuansa. Tahdon kerran ottaa kannen maljasta ja kaataa teille
kuppiin selvää viinaa. Kyllä sen tiedän, ei se mitään auta; mutta
asia on sanottava, minun täytyy puhua suuni puhtaaksi; tämä muru on
jo kauvan minua kuvottanut. Ei seurakuntaa nyt enää pidetä missään
arvossa; kaikki päätetään virkahuoneissa. Tuommoinen kirjuri riepu
räävää koko pitäjään-huoneen täynnänsä talonpoikia, ja, ennenkuin
tiedätkään, pannaan semmoisia kirjuria kylänvoudiksi, toinen toisensa
jälkeen; silloin on kaikki paraassa kirjurin-järjestyksessä. Totta
on, että järestystä pitää oleman; mutta ensinnä pitäisi katsoman,
eikö kävisi paremmin ilman kirjuritta; emmehän juuri ole pöllöjä,
ja voisimmehan mekin toimittaa yhtä paljon, vaikk'ei kävisikään
virka-järjestyksen tavalle. Oppineita miehiä kyllä tarvitaan, jotka
pitävät kaikesta huolen; mutta ensinnä pitää kansan itsensä saattamaan
asiansa järestykseen."
"Asiaan, asiaan," kehoitti amtmanni.
"Tämä kuuluu asiaan. Kirjuri-valtanne tähden ette osaa enää hallita;
te rupeatte varjelemaan, huolta pitämään ja estämään -- niin estämään,
olin sanoa... Viimein vielä panette poliisimiehen jokaisen puun
viereen, jott'ei joutuisi riitaan tuulen kanssa, eikä joisi liian paljo
vettä sataessa. Jos omavaltaisuutenne näin karttuu karttumistaan,
niin tahtoisin vaikka lehmänkin selässä lähteä poies [saksalainen
sananlasku, joka merkitsee: pyrkiä lähtemään poies vaikka milläkin
tavalla]. Kaikki, kaikki tahdotte meiltä ottaa; nyt on kysymys yhdestä
asiasta, siitä emme luovu." Hän nosti kirveensä korkealle ja jatkoi,
hampaitansa purren: "Ja vaikka minun täytyisi tällä kirveellä avata
ovet päästäkseni kuninkaan luo, niin en anna sitä kädestäni. Hamasta
vanhoista ajoista on meillä oikeus kantaa kirvestämme; jos ne tahtoo
meiltä ottaa, niin se on päätettävä kihlakunnan kokouksessa tai
valtiopäivillä ja siinä on meilläkin sana sanottava. Mutta minkätähden
tahdotte meitä niistä luovuttaa? Jott'ei tapahtuisi metsän raiskauksia?
Sitä varten löytyy metsän-vartioita ja rangaistuksia ja sääntöjä, ja
ne pysyvät voimassaan sekä aatelis-miestä että kerjäläistä vasten.
Kuinka monta hammasta on tarpeeksi köyhän talonpoian syödäksensä
perunaa ja puuroa? Repikää muut suusta, jott'ei joudu kiusaukseen
varastaa lihaa. Ja minkä tähden annatte koirien juosta ympäri, hampaat
suussa? Kun poika tulee noin kahdeksan, yhdeksän-vuotiseksi, on hänellä
veitsi tupessa, ja jos leikkaa sormeansa, niin se on hänen oma syynsä;
jos sillä tekee pahaa toiselle, lyödään häntä kynsille. Kuka teille
sanoo, että me olemme tuhmempia, kuin pienet lapset, ja että te olette
opettajamme ja holhojamme? Te, herrat, teette ikään kuin olisi teidän
ansionne, etten paikalla hyppää ulos ikkunasta; toden perästä täytyy
kuitenkin joka ihmisen ja joka seurakunnan pitää huolta itsestään,
ettekä te, herrat, sitä millään tavalla voi auttaa. Mitä sanon? herrat?
meidän palvelijoita olette, ja me olemme herrat. Te luulette meidän
olevan luotuna maailmaan teitä varten, jotta te voisitte käskeä. Mutta
me maksamme teille, että olisi järjestystä maassa, emmekä sen vuoksi
sitä te'e että meitä rasitettaisiin. Valtakunnan palvelijat olette,
ja me, kansalaiset, olemme valtakunta. Jos emme saa oikeutta, niin
emme mene pienelle kaivoselle vaan suurelle kaivolle, ja minä panen
pääni pölkylle ja annan pyövelin sen katkasta poies tällä kirveellä,
ennenkuin mikään virkamies vastoin tahtoani saa sen minulta ottaa. Niin
on, olen valmis."
Syvä äänettömyys vallitsi yltä ympärillä, jokainen katseli toistansa
ja vilkaisi silmillään, ikäänkuin sanoakseen: "tuo on saanut kuulla
asiansa; tehköön nyt mitä tahansa." Mutta Perttu sanoi hiljaan
Bäckille: "kyllä sanat sillä suussa sulavat." "Niin, kyllä hänellä
kieli on kannassansa", vastasi Bäck.
Yli-amtmanni ei antanut kauan juurtua, mitä tämä oli vaikuttanut.
Paperia sormillansa vääntäen rupesi hän levollisella äänellä
selittämään, miten suuri rikos oli tapahtunut. Hän laski monen tuikan
pistopuheen Buchmaieria vastaan, joka sen kuullessaan vaan hiljaa
pudisti päätänsä, ikäänkuin puistaisi kärpäisiä. Viimeiseksi puhui
yli-amtmanni lain-juoksijoista ja kapinoitsijoista, jotka kerran
ovat juoneet maljan asian-ajajan kanssa, jotka kuulevat soivan,
eivätkä tiedä mistä? Tästä yleisestä poikkeuksesta palasi hän taasen
kysymyksenä olevaan asiaan; hän nimitti muutamat läsnä-olevia,
kiitti heitä rauhallisiksi, ymmärtäväisiksi kansalaisiksi, jotka
eivät suinkaan olisi ryhtyneet tälläiseen työhön. Hän sanoi olevansa
vakuutettu, että Buchmaier oli vietellyt heitä; muistutti heille heidän
omatuntoansa, heidän kuuliaisuuttansa kuninkaalle ja laille, heidän
rakkauttansa vaimoja ja lapsia kohtaan ja rukoili niitten puolesta,
ett'eivät saattaisi päällensä tätä kovaa syytä; että suoraan ja
vilpittömästi tunnustaisivat itsensä vietellyiksi, silloin muka heidän
rangaistuksensa tulisi helpoksi.
Taasen syntyi äänettömyys; muutamat katsahtivat toisiansa ja painoivat
sitten neuvottomina silmänsä maahan. Buchmaier nosti päätänsä uljaasti
ja rohkeasti; hän katsoi suoraan kaikkien silmiin. Rintansa yleni; hän
pidätti henkeään, täynnänsä odotusta. Matti oli jo avannut suutansa
puhuakseen, kun Sepän Hannu häntä esti; sillä vanha kylänvouti, joka
yksinään kaikista läsnä-olevista oli istunut tuolilla, oli par'aikaa
nousemassa. Raskailla askeleilla, tuskin nostaen jalkojansa, astui hän
viheriäisen pöydän äärelle sekä sanoi, ensinnä läähättäen ja usein
hengähtäen, mutta sittemmin sulalla puheella: "Suuri kiitos siitä
hyvästä ajatuksesta, jonka olette meistä maininneet, sekä minusta että
muista, herra yli-amtmanni, vaan minä suostun jokaiseen pykälään sitä,
mitä Buchmaier sanoi. Jos vielä tarvitaan todistus, että herrat pitävät
meitä alaikäisinä, niin te, herra yli-amtmanni, olisitte sen meille
antaneet. Ei, minä olen elänyt 76 vuotta ja kaksikymmentä vuotta ollut
kylänvoutina. Emme ole pieniä lapsia, että antaisimme vietellä itsiämme
semmoiseen työhön, niinkuin johonkuhun koiruuteen. Kirves jääpi
minulle, siksi kun minua pannaan kuuden laudan väliin. Se, joka seisoo
täällä lapsena, sen vaan tunnustakoon; minä olen mies, joka tiedän,
minkä teen; jos tulee rangaistusta, niin minäkin olen muitten joukossa."
"Me myöskin", huusivat kaikki talonpojat yhdellä äänellä; Matin ääni
kuului muita selvemmin.
Buchmaierin kasvot kirkastuivat; hän tavoitti oikealla kädellä
kirvestänsä ja likisti sen hartaasti rintaansa vastaan.
Kun tavalliset käytökset olivat lopulla, kun pöytäkirja oli
allekirjoitettu ja Buchmaier saanut kopion siitä, läksivät talonpojat
ääneti käräjä-huoneesta.
Vielä useat muutkin seurakunnat tekivät vastarintaa. Asia tuli
lääni-hallitukseen asti. Ne, jotka näin sopimattomalla tavalla itse
kirveillä olivat vastustaneet, tuomittiin maksamaan melkeän raha-summan
sakkoa. Mutta yli-amtmanni Rellings kuitenkin jonkun ajan perästä
muutettiin toiseen paikkaan, eikä tätä sääntöä enää uudistettu.
Miehet sen jälkeen kantoivat kirveitänsä vasemmalla käsivarrella,
niinkuin ennenkin.