Teodor.
_Teodor_ (tulee ulos kaapista saappaat kädessä). Niin... hyvää yötä
kunnon ukko, nuku rauhassa. Sinäpä vasta olet oiva isä, sinä... Vai
niin, tyttäresi ei saa mennä naimisiin, jotta sinä saisit pitää hänen
äitinsä perinnön. Sehän on tietty, se on salaisuus, jota ei tiedä
kukaan muu kuin sinä -- ja minä. Mutta siinähän on ainakin jo yksi
liikaa pappa Andersson. No, no, "huomenna on jälleenkin päivä", sanoi
kuningas Valdemarvainaja aikoinaan. Mutta missä on ovi? Annappas...
luulen, että se on vasemmalla... Kotirauhan tähden olen riisunut
saappaat jaloistani. Hyvää yötä, appiseni! (Lähestyy oikeata ovea ja
töytää pöytää vasten, kadottaen toisen saappaansa.)
_Andersson_ (sisältä). Onko siellä joku? Oletko se sinä, Anto?
_Teodor_ (hiljaa). Ei, se olen minä ..! kaappiin taas vaan. Kirottu
kaappi! Entä saapas... kuinka minä sen löydän? (On polvillaan
permannolla ja hapuilee.) Mahdotonta!... täällähän on pimeätä kuin
säkissä eli appivaari Anderssonin omassatunnossa. Oi, rakkaus, rakkaus!
täytyykö minun sinulle uhrata vielä toisen saappaanikin. Tuossa tulee
ukko. Tämäpä kaunista! (Kätkeytyy jälleen kaappiin.)