Mestari Ollivier ei suvainnut minkäänlaista lähentelyä tänään.
Hän ajatteli kuinka häiritsemättä hän oli elänyt täällä pitkän sarjan
vuosia. Syöksyisiköhän häiriö nyt sisään?
Vanha kirkkoherra, jota hän sai kiittää nimityksestään pieneen
virkaansa, oli niin heikko ja elähtänyt, että seuraajaa
välttämättömästi tarvittiin pian.
Entä sitten?
Hän tiesi hyvin, että hänelle suotiin elatus vain toistaiseksi. Hän oli
tottunut rauhaan ja säännöllisyyteen, ja hän osasi antaa arvoa
molemmille -- elämän myrskyjen jälkeen.
Kohta kuusikymmen-vuotias ei mene maantielle riemumielin -- alkaakseen
alusta taas.
"Mutta mitä se oikeastaan minuun kuuluu?" kysyi hän itseltään. "Jos
sattuma on johtava tahto, ja tahto on johtanut minut tähän -- niin vie
se kai minut poiskin!
"Minä en kysele, minä palvelen!" -- -- --
Sitten hymyili hän omituista, lempeää hymyään:
"Johtuvatkohan nämä kysymykset mieleeni siksi, että jotkut nuoret
naiset ovat uteliaita, ja Sidsel muori ja isä Bengt tahtovat tuottaa
harmia minulle? Minä tunnen tuon arvoisan parin."
"Ja minä tunnen itseni", lisäsi hän kavahtaen äkkiä seisaalleen
paksujen kulmakarvojen rypistyessä -- -- --
"Minulla on elämä takanani, taide luonani ja edessäni!"
Hän otti kiireesti laatikon nuottihyllyn alta ja siirsi esiin
paperipakan, jota hän järjesteli nuottitelineellä.
Se oli partituuri, mutta nuotit olivat niin pieniä ja vaatimattomia,
että tuskin kenenkään muun kuin mestarin silmät olisivat voineet lukea
sitä.
Hän selaili nostaen ja laskien silmäkulmiaan, piirsi kynnellään
muutaman terävän piirron, heitti pakan takaisin laatikkoon, otti viulun
seinältä, kulki edestakaisin, edestakaisin -- soitti -- mutta ei saanut
soitosta rauhaa.
Sitten meni hän pienen, koruttoman puupöydän luo, seinän vieressä.
Pöydällä oli hakaraamattu avoinna: Martti Lutherin saksalainen käännös,
vanha elsassilainen painos.
Hän istuutui ja luki, hartaasti ja kauan.
Sitten otti hän laatikosta pari alotettua arkkia, asetti ne paikoilleen
pöydälle, sirosti ja huolellisesti, niinkuin hän teki kaiken. Hän
teroitti hanhensulan... Hänen kasvoillaan vallitsi syvä rauha.
Hän kirjoitti.