Kun vielä, salaten suuruuttaan,
meidän Herramme kulki päällä maan
ja oppilait' oli täysin määrin,
jotka tulkitsi kalliit sanansa väärin,
hän ohjasi heitä turuille, teille
ja puhui siellä halusta heille,
sillä alla vapaan taivahan
sanan pikimmin löytää sattuvan.
Opit korkeat niin hän, kussa hän kulki,
pyhän suunsa kautta saattoi julki,
pani vertauskuviinsa totuuden murun,
teki temppelikseen markkinaturun.
Niin kerran, kun joukkoansa johti
hän rauhassa pientä kylää kohti,
näki tiellä kiiltävän esineen,
näki hevosenkengän kappaleen.
Päin Pietaria hän silmänsä luo:
»Ota maasta rautakappale tuo.»
Pyhä Pietari tuost' ei milläänkään,
oli nähnyt unta käydessään,
oli suurta ja syvää kuvitellut,
oli mielessä maailman rakennellut,
oli antanut ajatustensa viedä,
eik' ajatukset rajoista tiedä.
Oli liian pieni löytönen,
ois valtikka tullut olla sen.
Hän moisen vuoksko selkäänsä vaivais,
palan rautaa maantieojasta kaivais?
Tien oheen hän kauas katsoi pois
kuin ei Mestarin sanoja kuullut ois.
Meidän Herramme pitkämielinen
maast' ottaa rautakappalen
eikä siitä sen koommin virka hän.
Kun tullahan vihdoin kylähän,
sepän oveen kolkuttain hän lyö
ja raudan kolmesta pennistä myö.
Turun poikki sitten kulkiessa
näkee kirsikoita hän vakkasessa
ja ostaa kolmella pennillä niitä --
ei synny suurtakaan kauppaa siitä!
Mut marjat elein rauhaisin
hän pistää hihansa poimuihin.
Ulos toisesta portista astuttiin
ja tultiin aavalle nummelle niin,
miss' ei varjoa puu, ei pensas suo,
mut aurinko paahtava hellettä luo,
ja missä vesitilkkanen
ois ollut aartehen arvoinen.
Meidän Herramme edellä vaeltaa,
salavihkaa kirsikan pudottaa.
Pyhä Pietari kohta sen korjaa pois
kuin jos kultaisen omenan löytänyt ois,
söi makeaan suuhunsa marjasen.
Meidän Herramme hetken jälkehen
suo pudota kirsikan toisenkin --
sen noukkii Pietari pikimmin.
Panee Herramme kumartumaan näin
monet kerrat Pietarin peräkkäin.
Kun kestänyt tuota on kotvasen,
puhui Herramme hänelle hymyillen:
»Jos ajallas vaivan nähnyt sa oisit
nyt mukavammin kulkea voisit.
Ken pieniä seikkoja halveksuu,
vielä pienempien vuoks vaivautuu.»