Siron, täyteläisen maljan pidin
kaksin käsin, siitä juodakseni
halukkaasti viinin hurmausta,
huolet, surut ajaakseni poies.
Amor, sisään astuin, löysi minut,
hymyeli hienotunteisesti,
niinkuin tahtonut ois säälitellä:
»Tunnen vielä kaunihimman maljan,
jonne koko sielun upottaa voi.
Mitä lupaat, jos sen sulle suon ma,
täyttäin toisella sen nektarilla?»
Miten täysin sanansa hän piti,
kun on taivuttanut sinut, Lida,
minun, kauan ikävöivän, puoleen!
Kun sun sylihini suljen, Lida,
kun sun huuliltasi rakkahilta
lemmen balsamia nautin, silloin
puhun itsekseni autuaana:
»Eipä kukaan toinen jumalista
tehnyt, omistanut moista maljaa!
Muotoja ei noita tee Vulcanus
hienoisimmallakaan vasarallaan!
Bacchus lehtevillä kukkuloilla
vanhimpain ja viisahimpain faunein
suokoon parhaan viinin puserrella,
itse käymistä sen tarkastellen:
eipä voi hän tehdä moista juomaa!»