Ma hiivin, hanan viritän,
käyn riistan etsintään,
kun silmissäin sun lempeän,
sun rakkaan kuvas nään.
Kai käynet kotilaaksojes
nyt tietä rauhaisaa.
Mun kuvani sun mielehes,
ah, eikö koskaan saa,
mun, joka maita kiertelen
nyt lailla tuomitun,
käyn itähän, käyn läntehen,
kun täytyi luotas sun?
Mun ympäröi, kun muistan sun,
kuin välke kuutamon,
niin tyyni rauha täyttää mun
ja olo outo on.