XVII.

-- Pankaa nyt, pojat, parempi puoli päälle, tai muuten saadaan

sonninheiniä! huusi Varsanniemen isäntä, kun alettiin luokoa

ottamaan. Viittasi kaakkoisella taivaalla näkyvään mustaan

pilvenreunaan ja alkoi kovalla touhulla lyödä heiniä kuormaan.

Kiireen panivat matkaan toisetkin, poika-Masa, Tilta ja päiväläisenä

oleva Heikin Matin Liisa. Ja Mikkukin, jota jo vähinsä aloteltiin

Miskaksi sanoa, huhtoi ja teuhui kuorman päällä -- ikäänkuin sekin

jotain olisi auttanut. Renki-Masalla vain ei ollut kiirettä. Suu

ivahymyssä hän vain harvakseen veteli haravaa ja haukotteli silloin

tällöin. Oli maanantai ja hän oli eilen taas ollut iltamassa talolla.

-- No Masa, Masa, haravoitse, haravoitse! hoputti isäntä,

puolijuoksua vieden heinälavosta kuormaan.

-- Piru tässä porvarin hyväksi raatakoon, jymäytti Masa.

-- Häh? pääsi isännältä ja hän jäi suu auki katsomaan Masaan. Mitä --

porvarin -- --? Oletko sinä kans olevinasi sosialisti? kysyi sitten

pilkallisesti.

-- Olen minä, vastasi Masa varmasti.

-- Jassoo -- --! No sitten meille taitaa hyvin pian tulla ero.

-- Tulkoon vain, uhmasi Masa.

-- Häh? kysyi isäntä taas. Piruko sun nyt on?

-- Ei mun mikään ole. Minä vain en enää meinaa toisen työssä itseäni

tappaa enkä porvarin hyväksi raataa, vakuutti Masa.

-- No lähde sitten pois! Ja siitä paikasta, tömähti isäntä. Minä en

rupea sellaisten sosialistipirujen kanssa tappelemaan, sanoi vielä ja

kiukusta puhisten alkoi taas lyödä heiniä rekeen.

Ukkonen jyrähti aivan lähellä, tuulenpuuska tohisutti metsää ja

viskeli heinänkorsia ilmaan. Muutamia vesipisaroitakin jo tuli.

Vaistomaisesti alkoi Masakin jouduttaa työtään.

Sade siitä kuitenkin tuli ja ajoi luo'on ottajat kesken työtä latoon.

-- Vaai sosialisti sinusta nyt on tullut, jutteli isäntä

renki-Masalle, kun maattiin ladossa heinäin päällä. Minä olenkin jo

pitkän aikaa moittinut, jotta mikä siinä on, kun sun työntekosi ei

ole enää paljon mistään kotoisin. -- Vhai se siinä onkin, jotta sä

oot kans sosialisti! Hm -- hm.

Masa ei sanonut mitään. Isännän katsetta väistäen vain katsoi ulos.

Tilta ja Liisa keskeyttivät supattelunsa ja katsoivat hekin häneen.

Selällään makaava poika-Masa taivutti kädet päänsä taakse ja hymähti

pilkallisesti.

-- Älä anna itseäsi narrata, alkoi isäntä uudestaan. Sosialisti vie

sun elämäsi aivan männikköön.

-- Nyt se männikössä on, tuhahti Masa.

-- Hääh?

-- Nyt se männikössä on, sanoi Masa kovemmin ja heittäytyi selälleen

heinäin päälle.

-- Hoo -- sai isäntä vain sanotuksi ja jäi pitkästi katsomaan Masaan.

Sen enempää ei siitä puhuttu sillä kertaa. Eikä Masa myöskään pois

lähtenyt. Mutta oikeaa sopua ei siitä enää tullut. Isäntä rupesi

"piloillaan vain", niinkuin hän itse sanoi, "tekemään kiusaa

sosialisteille" ja salaa järjesteli työt niin, että Masa joutui

tekemään aina vähintäin yhtä paljon kuin joku toinen. Menikin joku

päivä, ettei Masa päässyt selville mitä tekisi. Mutta sitten hän

eräänä iltana hevosten viennistä tullessaan sattumalta kuuli, kun

isäntä naapurin isännälle naureskeli, että "hän pani sosialistinkin

tekemään työtä". Ja isäintäin ohi mennessään hän huomasi heidän

merkitsevästi katsovan häneen.

-- Etpäs pannutkaan, ilkkui Masa hammasta purren itsekseen.

-- Etkä jumaliste panekaan! vannoi puoliääneen ja viskasi suitset

avoimesta tallinovesta sisään vähääkään katsomatta minne ne osuivat.

Ei vienyt naulaan, niinkuin aina ennen.

Nyt tuli isännän vuoro ällistyä ja joutua neuvottomaksi. Masa alkoi

silminnähtävästi tahallaan ja tarkoituksellisesti hutiloida ja

venkkailla työssään. Milloin vähän vain päällisin puolin hotaisi

osalleen asetetun työn, milloin jätti osan siitä suorastaan

tekemättä. Ja aina teki edes hieman toisin kuin tiesi isännän

tahtovan.

Isäntä turvautui käskijävaltaansa. Alkoi komentaa Masaa että: sun

pitää mennä sinne ja sinne, ja tehdä siellä se ja se työ sillä ja

sillä tavalla.

-- Ja se pitää tehdäkin niinkuin minä sen sanon, varmensi aina

määräyksensä.

Masa hymyili kurillista hymyä ja teki aina jonkunverran toisin

kuin isäntä käski. Ja kun isäntä alkoi "ottaa tappionsa takaisin"

venyttämällä työpäivää, alkoi Masa seisoskella ja vihellellä ja

kysellä:

-- Aijotaanko työ tehdä kaikki nyt tänä päivänä?

Äkä kasvoi molemmilla puolilla.

Ja eräänä päivänä se vihdoin puhkesi.

Oltiin Mätikorvessa kauraa leikkaamassa. Puoliselta noustua käski

isäntä renki-Masan ruveta asettamaan lyhteitä kuhilaille.

-- Pane ne tälle puolelle vesivakoa, sanoi hän osoittaen kädellään.

Ja sun pitääkin nyt tehdä niinkuin minä käsken. Muista se!

-- On ajaessa parempi, kun saa peltojen päissä tehdä kuormilla

loivemmat käänteet maasilloille kääntyessä, selitti isäntä toisille.

Masa alkoi tehdä kuhilaita ja asetti ne -- keskelle vesivakoa. Isäntä

huomasi sen. Sanaa sanomatta hän meni Masan luo ja Masan kaulukseen

tarttuen ärjäsi:

-- Sepä nyt on helvetinmoista, kun ei sulle enää ollenkaan kelpaa

oikea puhe! Sinne panet ne likoamaan!

Masa ei ollut huomannut isännän tuloa. Häneltä pääsi säikähtynyt

älähdys ja hän iski nyrkillä taakseen. Nyrkki sattui jonnekin, ja kun

hän kääntyi, näki hän isännän pitelevän verta vuotavaa nenäänsä.

-- Sosialisti, sähisi isäntä hampaitaan kiristäen.

-- Porvari, vastasi Masa, ja hänen kasvoilleen levinnyt hätäytymisen

ilme katosi kuin pyyhkäisten.

-- Minä olen sulle jo kerran sanonut, jotta sun pitää laputtaa pois

meiltä. Uskotko sä sen yhdellä sanomalla? Vai pitääkö mun sanoa se

vielä toisenkin kerran? jylisi isäntä.

-- Minä en ole koskaan pyytänyt teillä olla, vastasi Masa. Väkisin

minut on teille tuotukin. Mutta väkisin ei minua tarvitse teiltä pois

viedä. Minä menen vapaasti ja pää pystössä menenkin, jatkoi, otti

takkinsa ojan reunalta ja läksi menemään pois päin.

-- Hyvästi, sanoi vielä ilkkuen.

-- Shosialisti, tuhahti isäntä.

-- Phorvari, tuhahti Masa.

Ensi kiivaudessaan aikoi Masa mennä sen tien. Mutta kylätielle

tultuaan kääntyikin kylään päin. Ja kylään tultuaan poikkesi

maantieltä Varsanniemen kujalle, olematta itsekään selvillä, mitä

varten sille poikkesi. Pihassa ei ollut ketään. Mutta emäntä voi

tulla milloin tahansa, älysi Masa ja pujahti talliin. Sieltä kiipesi

tallin ylisille ja asettui makaamaan heinäin päälle. Makasi pitkän

aikaa ja tuijotti kattoon, jonka rimalautain reunoissa kuivuneet

parkkisoirot siirottivat.

-- Jahas! sanoi vihdoin havahtuen. Mitäpäs siinä nyt muu on

keinona kuin kilometritehtaalle lähtö. Vääntäytyi seisaalleen ja

tuli alas talliin. Kuunteli ja kurkisteli, mutta ei huomannut

mitään vaarallista. Kukko kanoineen vain pakisi pihanurmikolla, ja

kissa makasi auringonpaisteessa rappusilla, ilmassa jäähyväisiään

viserteleviä pääskysiä vahtien. Masa tuli tallista pihalle.

Samassa tuli siihen emäntäkin nurkkauksen takaa, avopäin ja hameet

sonnustettuna, sian ämpäri kädessään.

-- Hyh -- yh, pääsi emännältä. Ka Masako se onkin! Mä jo luulin,

jotta mikä tallista tulee. Mitä sä haet?

-- En mä mitään -- -- Hyvästi nyt vain emäntä, änkytti Masa ja läksi

kujalle päin.

-- Mitä -- hyvästi? Onko isäntä määrännyt sun pois?

-- Kyllähän siinä taisi olla mun omaakin syytäni, tunnusti Masa,

tallin nurkkaa nyppien.

-- Vhaai -- no -- mutta älä nyt vain niin lähde. Tulehan edes

vaatteesi ottamaan, käski emäntä, kun huomasi Masan aikovan lähteä.

-- Äijä parka, sanoi vielä Masasta pois kääntyen.

Masa kuitenkin kuuli sen. Ja syventyi tallin nurkkaa tutkimaan.

-- Tule nyt vain tupaan! huusi emäntä rappusilta.

Masa meni. Istui hiljaa penkillä ja antoi katseensa kulkea kautta

tuvan sillä aikaa kun emäntä laittoi hänen vaatteitaan nyyttiin.

Vielä haki emäntä aitasta juuston ja kaksi leipää, jotka pani samaan

nyytiin. Ruokaakin olisi laittanut pöytään. Mutta Masa ei luvannut

enää syödä. Otti vain nyyttinsä ja läksi.

-- Mutta -- äläs vielä, huomasi emäntä ja pujahti kamariin. Tuli pian

takaisin kädessään seteli, jonka antoi Masalle.

-- Vähän matkarahoiksi, naurahti.

-- Mutta jos isäntä suuttuu, huomautti Masa.

-- Ei se suutu, vakuutti emäntä. Katuu se itsekin, kun saa itsensä

takaisin.

Masa pani rahan taskuunsa ja vihdoinkin läksi.

-- Hyvästi -- ja paljon kiitoksia! sai hän porstuan puolelta

sanotuksi.

-- Hyvästi, vastasi emäntä, viimeistä tavua korostaen.

-- Poika parka -- kun tuollaisen työn jouduit itsellesi tekemään,

sanoi vielä itsekseen ja ryhtyi askareisiinsa.

Sekavin tuntein asteli Masa vaatemyttyä kantaen Varsanniemen kujaa.

Maantielle kääntyessä tuli leikkuuväki vastaan.

-- No hyvästi nyt sosialisti, sanoi isäntä pilkallisesti. Koska sä

takaisin tulet?

-- Joskus, vastasi Masa. Mutta en teille rengiksi, lisäsi painavasti.

Ja kuuli isännän nauraa höräyttävän.

Äsken hän vielä arkaillen ajatteli, että jos sattuisi joku

tulemaan vastaan ja kysymään, että: minnekäs nyt? Nyt ei hän enää

muistanutkaan sitä mahdollisuutta. Meni vain.

Saarenpään ohi mennessään hän näki Sannin istuvan kuistin rapuilla

parvi puolikasvuisia kananpoikia ympärillään ja kissanpoika

sylissään. Näkyi ruokkivan kananpoikia ja houkuttelevan niitäkin

syliinsä.

Masan mielessä läikähti, ja uteliaana jäi hän seuraamaan, saako Sanni

kananpoikia syliinsä.

Eipä näy saavan. Eivät uskalla mennä, kun siellä jo on kissa.

Hänen teki mieli mennä Sannin luo. Sanomaan hänellekin hyvästit.

Samassa kuitenkin muisti missä on ja alkoi jouduttaa askeleitaan,

ja käänsi päänsä toisaalle, ettei Sanni huomaisi, kuka se on, joka

siellä menee vaatemyttyä kantaen.

Vasta Sannin näköpiiristä ulos päästyään Masa vapautui ja ajatteli:

-- Tuleekohan Sannista porvari vai sosialisti?

* * * * *

Jonkun päivän kuluttua tiesi Antin Miina Varsanniemessä kertoa, että

Masa on Kirkonkylässä Nallisen räätälin, "sen pääsosialistin ja

jumalankieltäjän luona."

Ja taas jonkun päivän kuluttua tiesi hän kertoa, että Nallisen

räätäli on vienyt Masan kaupunkiin.

-- Se on nyt siellä Vapauden Sanomissa. Kuuluvat meinaavan siitä

kirjainpränttääjää itsellensä, kertoi Miina ja hartain ilmein katsoi

takan nurkalle selkiämään nostettua kahvipannua.