-- No --? kysyi opettaja ja katsoi odottaen luokkaan.
Sieltä ei kuitenkaan kukaan vastannut mitään. Päät alas painettuina
oppilaat vain alta kulmain vilkuilivat vuoroin toisiinsa, vuoroin
opettajaan.
Oli kansakoulun kuusijuhla lopullisesti järjestettävänä. Opettaja
oli ehdottanut, että rähinän ja tungoksen välttämiseksi ei
juhlalle päästettäisi ketään muita kun ainoastaan oppilaat. Tälle
ehdotukselleen hän nyt odotti oppilaiden hyväksymistä. Ja sai
ahdistavalta tuntuvan vaikenemisen vastaukseksi.
Silloin hän muutti ehdotuksensa niin, että oppilaiden omaiset
saisivat tulla. Ja koko luokassa kävi vapauttava kohaus.
-- Niinkö? kysyi opettaja vielä.
-- Niin, kuuli monesta suusta. Päät kohosivat ja silmiin ilmestyi
loistetta. Sillä oli asia päätetty ja luokassa syntyi kotiin lähdön
kolina.
-- Minä en ole koskaan nähnyt joulukuusta, kuiskasi Varsanniemen
Ruokko-Masa vierustoverilleen.
-- En minäkään ole, vastasi tämä. Eikä isä eikä äiti, eikä Laurikaan
ole koskaan sitä nähnyt, jatkoi vielä ja toisella kädellä oman
pulpettinsa ja toisella käytävän vastaisella puolella olevan pulpetin
reunaan tarttuen ponnautti itsensä sylikaupalla eteenpäin. Masakin
hapuili pulpettien reunoihin, samoin tehdäkseen. Pelkäsi kuitenkin
roiskahtavansa selälleen käytävälle, jolloin toiset nauraisivat. Eikä
seurannutkaan esimerkkiä. Siivosti vain meni kävellen.
Pitkin matkaa puhuttiin vain joulukuusesta. Tytöt tanssailivat,
taputtelivat käsiään ja luettelivat, ketä tuovat kuusijuhlalle.
-- Ketäs sinä tuot? kysyi Ratulan Lyyli Masalta ja kirkkain silmin
katsoi Masaan.
Masa yritti hymyillä, hämmentyi ja sopersi jotain.
-- Omaisensa saa tuoda, jatkoi Lyyli. Eikä se minkäänlaista
olisikaan, jos ei isä ja äiti ja muut omaiset saisi tulla.
Masa hämmentyi kokonaan. Kuin jostain kaukaa näki hän Lyylin
katsovan, ja sitten katoavan toisten joukkoon.
Oltiin juuri Varsanniemen tienhaarassa. Masa poikkesi sille, jäi
yksin ja hälinä häipyi hänen kuuluviltaan. Mutta sitä enempi myllersi
hänen mielessään se, mitä jo ehti kuulla.
Ketäs sinä tuot? -- -- Omaisensa saa tuoda -- -- -- Eikä se muuten
mitään olisikaan, jos ei isä ja äiti saisi tulla -- -- Eikä Laurikaan
ole koskaan nähnyt joulukuusta -- --
Hänellä ei ole isää, ei äitiä, eikä Lauria, eikä ketään, jonka
toisi joulukuuselle -- -- -- Ei kukaan häntä tarvitse joulukuuselle
päästäkseen -- -- --.
Masa pysähtyi ja katsoi kuin ällistyneenä ympärilleen.
Jukka -- --!
Jukka ei myöskään ole koskaan nähnyt joulukuusta!
Hän suorastaan säikähti sitä ajatusta. Ja pelkäsi toista, jonka tunsi
sen perässä tulevan.
Saisikohan Jukka tulla joulukuuselle -- --?
Häpesi Masa sitä ajatusta. Räkänenäinen, kiroileva ja renkutuksia
rallatteleva, isännän vanhaan takkireuhkaan ja ja saapasmouhuihin
puettu Jukka -- ja joulukuusi -- -- jossa on kynttilöitä, ja omenia,
ja karamellia ja jos mitä. Häpesi Masa sitä, että ne yht'aikaa
tulivat mieleen.
Niitä hän kuitenkin ajatteli koko illan. Läksyjä lukiessaan, puita
tupaan kantaessaan ja Mikun kanssa askarrellessaan hän sitä mietti.
Oli itsestään selvä, että isäntä ja emäntä ja poika-Masa ja Mikku
saisivat tulla. Isäntähän hänelle joulukuusirahankin antoi ja
joululehden hinnankin. Masasta tuntui, että heillä melkein on parempi
oikeus joulukuuselle mennä kuin hänellä onkaan. Mutta Jukka! Hän ei
pääse muuten kuin hänen avullaan.
Saisikohan Jukka tulla?
Jukka on kyllä hänen veljensä. Mutta onkohan se hänen omaisiaan? Kun
he asuvat eri taloissa.