Mattilan isäntä oli ollut ketunajossa. Ja kun kirkollisverojen
maksulta tultaessa sattui yhteen Korpisen isännän kanssa, rupesi
kyselemään, että mitä Korpinen aikoo ruveta rakentamaan, kun on jo
hirsiä ajanut.
Korpinen ällistyi.
-- Hirsiä ajanut!? Mistä?
-- Matinsalosta.
Korpinen ällistyi yhä enempi. Hän ei ollut Matinsalossa käynyt sitten
heinäajan. Eikä silloinkaan metsässä.
-- Mutta oltu siellä on. Kaksi hirsipuuta hakattu ja pois viety,
vakuutti Mattila. Ainakin kaksi!
Siellä oli siis ollut varkaita.
Korpiselle tuli kiire kotiin. Ja vaikka lyhyt joulunalusviikon
päivä oli jo puolessa, ja vaikka oli kylmä niin että kiljui, ja
kalpean kellertävänä pohottava pohjoinen taivas ennusti kylmän yhä
kiristyvän, hän vain hiukan haukattuaan ja takin muutettuaan sieppasi
kirveen kainaloonsa ja läksi.
-- Kyllä minä sille perkeleelle näytän, murisi ovessa mennessään.
Hän viipyi myöhälle sillä matkalla. Ilta-askareet oli jo tehty, ruoka
valmiiksi keitetty ja valkea takasta sammutettu. Eikä isäntää vain
kuulunut.
Odotellessaan asettui emäntä kehräämään niukkavaloisen kattolampun
alle. Rikku härnäili kolmi-vuotiasta Suoma-siskoaan. Sieppasi tältä
milloin yhden, milloin toisen lelun, ja kun Suoma yritti sitä häneltä
pois, niin nauraa hihittäen läksi juoksemaan. Itkien talkkeroitsi
Suoma perässä. Vasta kun emäntä tiuskasi:
-- Jos et sä sen kuvainen anna sen tytön olla, niin minä tulen
tukkaasi! vasta silloin Rikku väkinäistä naurua tehden antoi lelun
takaisin Suomalle. Istui vähän aikaa suu naurun virnissä, ja taas
sieppasi jotain Suomalta.
Jukka istui takkakivellä puolipimeässä ja koputteli jalkojaan kiven
kylkeen. Äsken lantaa navetasta kantaessa jalat kastuivat ja nyt
niitä palelsi. Nälkäkin hänen jo oli. Rikku ja Suoma saivat voileipää
iltapäivällä, mutta hänen piti käydä tallissa ja kantaa puita tupaan.
Sitten piti lähteä navetasta lantaa kantamaan ja emännän apuna
juoksemaan. Muita palvelijoita kun ei ollut minkäänlaisia.
Jalkojaan takkakiven kylkeen koputellen nieleskeli Jukka sylkeä,
jota selän takana olevasta pannusta kohoava höyry nosti suuhun. Jos
hän olisi yksin tuvassa, niin salaa söisi taas pannusta. -- -- Mutta
-- -- Jukka kohotti hiukan silmäluomiaan, kun Rikku ja Suoma taas
juoksivat peräkkäin, Rikku nauraa kihistäen ja Suoma itkien.
-- Sepä nyt on helvetinmoista, kun ei puhe kelpaa! ärjäisi emäntä. Ja
nyt hän todellakin hyökkäsi Rikun tukkaan.
Itkua hynkäten kyyristyi Rikku höyläpenkin taakse. Emäntä tuli takan
luo, ja tullessaan töyttäsi Jukan pois takalta.
-- Siinä sä kans istut, niinkuin ainakin ruotivaivainen. Tottakai sä
nyt muuallakin tarkenet, tiuskui emäntä Jukalle, ja nosti kahvipannun
lämpimään paikkaan. Samoin perunapannun. Otti pannusta perunan
käteensä ja siihen puhallellen yritti umpeen jäätyneestä ikkunasta
ulos kurkistaa. Perunaa syöden asettui sitten jälleen rukin taakse.
Sanaa puhumatta oli Jukka siirtynyt sängyn eteen tuolille istumaan,
ja emännän syönnin näkemisen yllyttämää nälän tunnetta vaimentaakseen
hieroskeli housun rikkeimestä näkyviin pyrkivää polveaan.
Tuvassa oli täysi hiljaisuus, kun porstuasta alkoi kuulua ramiseva
jalan narske.
-- No viimeinkin! huudahti emäntä ja esiliinaansa puistaen nousi taas
rukin takaa.
Rikkukin nousi höyläpenkin takaa. Ja Suoma huusi:
-- Itä tulee!
Jukkaakin hiukan elvytti tieto, että nyt saa pian syödä.
-- Hyi vilunkoiraa, huusi Suoma käsiään rapistellen, kun isännän
tupaan tullessa kylmä ja paksu huurupilvi vyöryi pitkin lattiaa.
Kylmää huokui isännästäkin. Parta ja takin rintamus olivat paksussa
huurteessa ja tavallista kylmemmältä tuntui hänen äänettömyytensäkin.
-- No löysitkös mitään? kysyi emäntä toista kahvikuppia kaataessaan?
-- Löytyi, murahti isäntä.
Kahvin juotuaan asettui hän takan luo seisomaan. Selkä takkaan päin
ja kädet selän takana hän katseli vuoroin Rikkua, vuoroin Jukkaa.
-- Pojatko tuonne Matinsalon keskilatoon ovat sillä siivolla törkyä
kantaneet? kysyi sitten painokkaasti. Ja seinäkin on särjetty, lisäsi
vielä.
Rikun tapoihin ei kuulunut ensi kysymykseen vastaaminen ja Jukka
seurasi emännän pöydän kattamispuuhia niin hartaasti, että hän ei
kuullutkaan kysymystä.
-- Häh? jyrähti isäntä.
Jukka säpsähti niin että jäi suu ammollaan katsomaan.
-- Mitä? kysyi Rikku sivumennen.
-- Sinä ja Jukkako olette särkeneet Matinsalon keskiladon seinän, ja
latoon töskää ajaneet, niin että nyt saa ainakin kuorman heiniä panna
tunkioon? jylisi isäntä.
-- En minä ainakaan, kielsi Rikku leveästi.
-- No Jukkakos? tömähti isäntä ja liikahti Jukkaa kohti.
Jukka ponnahti tuolilta ja livahti ulos.
-- Älä mene minnekään -- junkkari, huusi isäntä ja hyökkäsi Jukan
perässä ulos.