Masa arvasi oikein. Jukka söi hänen antamansa voin leipineen jo
ennenkuin oikein kunnolla perillekään pääsi.
Veräjän hän lehmille avasi ja ajoi ne siitä sisään. Mutta sitten
hän jo istui veräjäpielenä olevan tuuhean kuusen alle ja söi. Joi
leilistä "kirnussa piinattua" päälle ja leilin tulppaa kiinni
lyödessään röyhäytti hyvin syöneen tyytyväisyydellä. Istui vielä
vähän aikaa kontti polvillaan ja katsoi eteensä.
-- Amen alle, lauta päälle ja kivi laudan päälle jott'ei
herassöötinki sisälle pääse, sanoi sitten, kapsahti seisaalleen ja
heitti kontin selkäänsä. Veti veräjän kiinni ja Alatalkkarin Jussia
matkien notkahtelevin polvin kävellä horjotteli ladolle. Sinne
päästyään karjasi: "hoorjop!" ja viskasi kontin puoliavoimen oven
kautta latoon.
Itse hän kiipesi katolle.
Ladon katto oli märkä. Ei siellä nyt käynyt makaileminen, niinkuin
edellispäivinä. Takaisin ei hän kuitenkaan palannut, vaan käveli
harjalle. Seisoi siellä kädet taskussa ja katseli yli laajan, sateen
sumentaman lakeuden, jossa juoksi aitoja pitkin ja poikin ja johon
oli kaikkialle siroteltu tyylikkäitä olkikattoisia niittylatoja.
Etäämpänä häämötti lehmiäkin. Jukka suuntasi suunsa sinne päin ja
huikkasi -- --
Minkäänlaista vastausta ei kuulunut.