Hakala. Helena, Liinu ja Kalle (tulevat).
_Kalle_: Hyvää päivää! (Tervehtii Hakalaa). Olisi teille vähän asiaa.
Saanko puhua?
_Hakala_: Antaa kuulua!
_Kalle_: Kuten ehkä jo tiedätte...
_Liinu_ (Hiljaa Kallelle). Minä en ole vielä puhunut hänelle.
_Kalle_: Hmh... Me olemme Liinun kanssa olleet ystäviä jo
lapsuudestamme saakka ja nyt olemme päättäneet molemminpuolisesta
rakkaudesta ottaa toisemme...
_Hakala_ (Erikseen): So-o! Vai sellainen ääni nyt on kellossa!
_Kalle_: Ja tähän pyydämme teidän suostumustanne.
_Hakala_: Vai niin! Mutta minä sanon, että siitä ei tule mitään. Ei,
niin totta kuin minä olen Hakala, siitä ei tule mitään!
_Helena_: Mitä sinä nyt ajattelet?
_Hakala_: Ajattelinpa mitä hyvänsä, mutta siitä ei tule mitään.
_Kalle_: Miksi olette sitten meidän liittoamme vastaan? Me emme voi
elää ilman toisiamme.
_Liinu_ (Nojautuu Kallen rintaa vasten ja rupeaa itkemään).
_Helena_: Minä olen myöntynyt. Etkö sinäkin voisi antaa suostumustasi?
Kalle on kaikinpuolin kelpo poika ja sitäpaitsi on hänellä kylliksi
varoja.
_Hakala_: Olkoonpa hänellä vaikka vielä enemmän varoja, mutta
sittenkään en anna tytärtäni sellaisen miehen pojalle, joka...
_Kalle_: Ei teillä pitäisi olla mitään syytä isääni vastaan.
_Hakala_: Kyllä! Minulla on hyvinkin painavia syitä.
_Kalle_: Mitä?
_Hakala_ (Kiivaasti): Tiedätkö! Hän on löytänyt minun rahani...
salannut ne... ja pidättänyt itsellään!
_Kalle_ (Hämmästyneenä): Ei suinkaan! Varmaankin te olette erehtyneet,
Hakala. Sellaista ei minun isäni voisi tehdä.
_Hakala_ (Kuten ennen): Mutta kumminkin ne hänellä ovat!
_Liinu_: Kuinka voit lausua tuollaista Mäkelästä, isä?
_Helena_: Mäkelä on tuiki rehellinen mies.
_Hakala_: Älkää suututtako minua! Minä tiedän sen varmasti. Kyllä minä
hänelle näytän! Hänen pitää antaa takaisin joka penni...
_Kalle_: Te loukkaatte puheellanne pahoin isäni kunniaa... minunkin
kunniaani, mutta minä annan puolestani kyllä anteeksi.
_Hakala_: Anteeksi! Tarvitsenko tässä sinun anteeksi antoasi!
(Kiivaasti). Ja jos en heti saa rahojani takaisin, niin...
_Kalle_: Minä voin vannoa, että rahat ei ole isälläni. Mistä olettekin
sellaisen päähänpiston saaneet?
_Hakala_ (Ärjyy): Mene ulos siitä senkin heittiö! Kyllä minä teistä
selvän otan.
_Liinu_ (itkee): Olet suuresti erehtynyt, isäni!
_Kalle_ (Lohduttaen): Älä itke, Liinuseni. Minä otan selvän asiasta.
Haen isäni tänne, että hän saisi puhdistautua epäluuloista. Tulen kohta
takaisin.
(Menee).
_Hakala_: Mene vaan, mutta luulenpa, ettet kovinkaan helpolla saa
isääsi tänne.