Liinu (yksin).
_Liinu_: Saapahan nähdä tuleeko Kalle tänäpäivänä käymään? Hän kyllä
lupasi... Luulin hänen tulleen ylpeämmäksi kun kävi kansanopistossakin,
mutta ei hän siltä ainakaan näyttänyt. Eilen illalla, kun kävin
Myllypurolla, tapasin hänet metsätiellä. Heti rupesi puhelemaan
kanssani. Kävelimme vähän matkaa puhellen kaikenlaisista. Sitten Kalle
pyysi minua istumaan viereensä eräälle kivelle. Istuttuamme otti Kalle
minua kädestä kiinni... katsoi silmiini niin hellästi... Hän kuiskasi
hiljaa korvaani: "Rakastan sinua, tule omakseni!" Minä hämmästyin ja
sanoin, että olen vielä niin kokematon ja mitä vanhempanikin
sanoisivat. Sitten läksimme taas kävelemään ja hän saattoi minut kotiin
asti... Luulen, että äiti kyllä puolestaan antaa suostumuksensa, ja
ehkäpä isäkin, mitäpäs hänelläkään vastaan olisi... (Äänetönnä,
ajatuksissaan). Mutta eipäs sitä Kallea ala kuulua... (Hyräilee
itsekseen ja alkaa sitten laulaa).
Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla,
Kuninkaan kultaisen kartanon puolla;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo, kun et tule jo!
Linnut ne laulavat sorjalla suulla,
Sorjempi kultani ääni on kuulla.
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo, kun et tule jo!
Tule, tule, kultani, tule kotipuoleen,
Taikka jo menehdynkin ikävään ja huoleen.
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo, kun et tule jo!
(Hanna tulee).
_Hanna_: Mäkelän Kalle tulee.
_Liinu_: Käske hänen tulla tänne kamariin. (Hanna menee). Tulipas hän
kumminkin!