sänkykamarista. Hän oli juuri ajanut partansa ja piti nenäliinaa
poskellaan.
"Täällä on verta, verta", lausui Betsy.
"Niin, tiedän sen, olen raapinut nahan leuastani. Täti Riikka on
leikannut sahramileipää partaveitselläni."
"Pois nuo, myrold, pois nuo! Te pilaatte kaikki tuolla säikyllänne."
"Niin, minun mielestäni voi todellakin saada kuumetaudin sellaisessa
sekasotkussa kuin täällä on", sanoi asianajaja istuessaan akkunan
ääreen ja katseli kadulle.
"Aina vaan se vereltä haisee; kaikki Arabian höysteet eivät voisi tuoda
pientä kättä hyvänhajuiseksi saada. Oh, oh, oh!"
Betsy käveli silmät ummessa lattialla ja kaatoi kumoon neulomapöydän,
niin että villalangat ja sisäänjättökirjoitukset uiskenteli musteessa.
Faerder hyppäsi pystyyn.
"Mutta mitä sinä teet? Kaikki asiapaperini ovat pilatut. Voisit
katsella hiukan eteesi, rakas ystäväni!"
"Herra Jumala, et suinkaan voi vaatia, että katson eteeni, kun olen
lady Macbeth, joka käy unissaan."
"Triina, Triina!"
Triina tuli kantaen palmuja.
"Pyyhi lattia."
"Kyllä, sitten."
"Sinun pitää tehdä se heti", huusi asianajaja kiivaasti.
"Minä en ole enemmän kuin ihminen, minäkään! Minä en voi tehdä enempää
kuin yhtä kerrassaan. Minä en voi pestä lattiaa, kun seison palmut
käsissä."
Täti Greetta katseli suurella mieltymyksellä tapahtunutta onnettomuutta
ja pudotti siitä syystä suuren hedelmämaljan.
"Mitä sinä teet, täti?"
"Pesen laseja, lapseni."
Asianajaja käveli kiivaasti edestakaisin.
"Heittäkää yhtä kernaasti kaikki kerrassaan lattialle. Kuta ennemmin me
tulemme kerjäläisiksi, sitä parempi. Paras on tehdä piina niin lyhyeksi
kuin mahdollista."
"Mitä sanot, Faerder?"
"Hän sanoo, että saat luvan olla hiukan varovaisempi, täti", sanoi
Betsy ja katseli nuhtelevaisesti miestään.
"Hyi, Herman, en todellakaan tunne sinua enää näinä viime aikoina.
Sinusta on tullut aivan toinen ihminen."
"Siksi tulee aina kun menee naimisiin."
"Niin, se on minun myönnettävä. Olisi ollut parempi antaa minun hukkua
se kerta, kun hyppäsit höyrylaivasta veteen pelastaaksesi minut."
"Kas niin, pitääkö nyt sen tapauksen tulemaan taas esille?"
"Niin, sitä höyrylaivamatkaa en koskaan unhoita. Olihan se tuon kylmän
kylvyn jälkeen laineissa, kun me tulimme --"
"-- paleltuneiksi, niin."
"Ei, me tulimme kihlatuiksi, me", nyyhki Betsy.
"Herra Jumala, eihän siitä ole mitään syytä itkeä."
"On kyllä minun täytyy itkeä, kun ajattelen, että sillä kertaa uskalsit
henkesi pelastaaksesi minut ja nyt viet minut viimein hengeltä
kylmyydelläsi. Sinä et enää rakasta minua."
"Kuuleppas rakas ystäväni, minun mielestäni voisivat ne kohtaukset
riittää sinulle, joita sinun on illalla näytteleminen, niin ettei
sinun tarvitse antaa mitään ylimääräistä näytäntöä, ennenkuin vieraat
tulevat. Mutta jos kaikin mokomin tahdot, niin saat tyytyä täti
Greettaan yleisönä. Minä vetäydyn takasin."
Hän meni ja jätti Betsyn yksin tädin kanssa.
Betsy kätki päästä sohvatyynyjen väliin ja itki rajusti.
Harding tuli katua ylöspäin. Hän koetti muistella rolliaan, mutta hänen
ajatuksensa olivat toisaalla.
"Minulla ei ole vähintäkään halua koko tähän juhlaan", ajatteli hän.
"Minusta on melkein kuin tanssisimme ruutimiinan päällä ja että
koko talo jonakuna päivänä räjähtää. Olen melkein varma siitä, että
Faerder rakastaa vaimonsa sisarta. Aina siitä asti kun hän lausui nuo
onnettomat sanat, on hän ollut vaiti ja totinen ja melkein koettanut
välttää minua, ja myöskin voi nähdä, että hänen vaimonsa kärsii hänen
huonosta tuulestaan. Kunhan hän vaan ei ole ruvennut epäilemään.
Valittihan hän siitä, että miehensä oli niin nureissaan."
Tohtori seisahtui ja näytti huomaavan erittäin tärkeäksi painaa.
kävelykeppinsä niin syvälle kuin mahdollista lumihankeen.
"On todellakin hävitöntä, ettei Faerder voi tyytyä niin suloiseen
vaimoon kuin hänellä on."
Tohtori tempasi kiivaasti keppinsä hangesta ja meni eteenpäin.
"Hän tarvitsisi piiskaa, sitä hän tarvitsisi", mutisi hän ja löi
säälimättömästi lumihankeen keppiänsä.
"Mutta sisar on muutoin myöskin suloinen. Minulla olisi melkein
halua itse naida hänet. Sehän oli aate! Sen kautta tekisin myös
ystävällenikin sen palveluksen, että parantaisin hänet hulluudestaan;
sillä niin hävittömän julkea ei hän suinkaan voi olla, että rakastuu
parhaan ystävänsä vaimoon varsinkin kun se on hänen kälynsä. Tyttö
parka, hän ei suinkaan aavista olevansa niin monen rakkauden esineenä.
Mutta suloinen on hän."
Nyt oli hän tullut Faerderin portille.
8.
Kenraaliharjoitus.
Betsy makasi vielä pää kätkettynä sohvatyynyjen väliin.
Hän nousi puoleksi pystyyn tohtorin astuessa sisään, ja koetti pyyhkiä
pois kyyneleensä.
"Mikä on hätänä?"
"Te olette mieheni paras ystävä, niin ett'en teiltä tarvitse mitään
salata. Faerder on ollut häijy minua vastaan syntymäpäivänäni. Hän ei
enää rakasta minua."
"Eikö niin, tohtori, hammas on vedettävä ulos?" sanoi täti Greetta
huolestuneena.
Tohtori nyökäytti päätään ja Betsy pitkitti:
"Muutoin ei hän voisi olla niin julma. Olen vakuutettu siitä, että hän
lempii toista."
"Ja te olette arvanneet ken se on?" huudahti tohtori kauhistuneena.
Betsyn silmässä välähti niin kummallisesti, mutta hän hillitsi itseään
heti.
"Olen", sanoi hän kalpealla äänellä, "minä olen arvannut."
"Ei, rakas rouvani, minä luulen, että erehdytte. Sitä tunnetta ei
voi kutsua rakkaudeksi. Hän kunnioittaa häntä, hän ihailee hänen
sulouttansa, hänen lempeyttänsä ja hänen hyviä ominaisuuksiaan, joita
hän on tilaisuudessa näkemään joka päivä, mutta rakastaa häntä -- ei."
"Häntä? Löytyy siis tosiaankin eräs 'hän'?" sanoi Betsy ja syvä tuska
kuvautui hänen kauniissa kasvoissaan.
"Siinä puhuin itseni pussiin", ajatteli tohtori.
"Mutta minä vakuutan teille, rouvani", sanoi hän innokkaasti, "ei ollut
ollenkaan tarkoitukseni --."
Keskustelun katkaisi Dorthan ja Riikan tulo.
Täti Dortha oli vaatetettu mustaan silkkiin ja nurinpäin käännettyyn
turkkiin ja päässä oli hänellä kultapaperinen kruunu. Toisessa kädessä
piti hän kartiinipuuta ja toisessa omenaa.
"Mutta minä sanon sinulle, Dortha, sinä olet käsittänyt aivan väärin
rollisi. Duncan, Skottlannin kuningas, ei suinkaan ole voinut näyttää
tuollaiselta."
"Silloin saan minä sanoa, että sinä olet käsittänyt rollisi aivan
oikein, Riikka, Noita-akka on varmaan näyttänyt aivan sellaiselta kuin
sinä nyt."
"Pidättekö kenraaliharjoitusta näytäntöpuvuissa?"
"Se on Riikka vaan, joka yhä minua loukkaa, tohtori. Onko teillä
mitään muistuttamista pukuin suhteen? Tässä on kruunu, valtio-omena ja
valtikka, ja tässä on kärpän nahkainen mantteli. Niin se on tietysti
vaan oravannahkaa, mutta ei siitä ole niin väliä."
"Tietysti ei, mutta minä luulin sentään, että teillä olisi housut ja
takki mustan silkkihameen asemesta."
"Niin, samaa sanon minäkin."
"Ole vaiti, Riikka, Minä, Jumalan kiitos, ymmärrän liian hyvin mikä
on sopivaa, tahtoakseni näytellä kuningas Duncania miehen vaatteissa.
Ainoastaan siitä en ole selvillä, pitääkö minun tulla sisään syöden
valtio-omenaa, sillä nämät grawensteinilaiset ovat niin hirmuisen
happamia."
"Kuninkaan täytyy usein purra hapanta omenaa, neitini."
"Te olette oikeassa, minä tahdon koettaa."
"Mutta mikä Betsyä vaivaa? Sinä näytät niin onnettomalta, lapseni,"
"Minä harjoittelen vaan rolliani", sanoi hän kyynelten tukahuttamalla
äänellä. "Fifen titaanilla oli vaimo; missä hän nyt on?" huusi hän
syvällä tuskalla.
"Bravo, se oli mainiosti näytelty. Katsokaamme nyt, muistaako Greetta
vastaukset", sanoi Riikka ja nipisti Greettaa käsivarteen.
"Ai! Anna mun olla!"
"Me pidämme harjoitusta."
"Vai niin; Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran. Hi, hi, hi!"
Ja täti Greetta pudotti ihastuksissaan lasin.
"Ei, tiedätkö, jos tällä tavalla pitkität lasien pesemistä, saavat
vieraat juoda limonaadia teekupeista, Tässä on täänpäiväinen
sanomalehti. Minä teen loput. Dortha, tahdotko olla hyvä ja antaa
Triinan tulla lakaisemaan pois lasisipaleet, niin näytän minä
tohtorille vaatetushuoneen. On jo aika, että kukin ajattelee pukuansa.
Tunnin kuluttua ovat vieraamme täällä."
Betsy jäi taas yksin täti Greetan seuraan, joka istui ja ahmi murhia ja
onnettomuuksia.
Betsy istui epätoivoissaan ja ajatteli, kukahan se nainen olisi, jota
Faerder lempi ja jonka hyviä ominaisuuksia katsomaan oli hänellä
tilaisuutta joka päivä.
Täti Greetta luki.
"Ei, mutta tämäpä vasta oli kauhea tapaus. Ajatteleppas, eräs mies
italiassa on myrkyttänyt itsensä, sentähden että rakasti vaimonsa
sisarta."
Betsy hypähti pystyyn.
"Mitä sanot, täti?"
"Hän rakasti vaimonsa sisarta, Sen kirjoitti hän kirjeesen ja otti
sitten arseniikkia. Vaimo on tullut hulluksi ja käly on mennyt
luostariin."
"Olisikohan se sallimuksen viittaus?" ajatteli Betsy ja nojautui
vavisten tuolin selkää vastaan. "Rakastaisiko hän Annaa? Olisiko hänen
ystävällisyytensä ja sydämmellinen hellyytensä häntä kohtaan muuta kuin
veljellistä rakkautta?"
"Tässä on myöskin huvittava kertomus eräästä englantilaisesta, joka
putosi alas korkealta tunturilta ja halkasi päänsä, mutta on nyt
jotensakin terve. Luenko sen sinulle?"
"Ei, kiitoksia."
Betsy oli lukevinaan ahkerasti rollivihkoaan, salatakseen liikutustaan.
Riikka tuli takasin.
"Kas niin, Greetta, nyt et saa enää lukea, sinun pitää ajatella
pukuasi. Tule nyt."
"Minulla on ainoastaan yksi lapsenmurha jälellä. Anna minun vaan
lopettaa se, niin seuraan sitten sinua."
"Ei, siihen ei ole aikaa. Tule nyt, niin vaatetan sinut."
Heidän mentyänsä vaipui Betsy taas sohvalle ja raju itku tunkeutui
hänen ahdistetusta rinnastaan.
Betsy parka itki paljon siihen aikaan, mutta siihen olikin hänellä
syytä.
Tohtori tuli takasin. Hän istuutui Betsyn viereen ja puheli hänen
kanssaan niinkuin sairaan kanssa.
Hän lohdutteli häntä ja kuvaili hänelle, että jos Faerder vaan tulisi
pois kaupungista ja Annan läheisyydestä, unhottaisi hän onnettomuutta
tuottavan kiihkonsa; hän pyysi myös, ettei Betsy kantaisi mitään
vihaa sisartaan vastaan, joka luultavasti oli aivan tietämätön siitä
rakkaudesta, jonka oli herättänyt.
Betsy kuunteli kyynelsilmin hänen puhettaan.
"Kiitos ystävällisyydestänne", sanoi hän ja tarttui tohtorin käteen.
"Te kokoatte tulisia hiiliä pääni päälle."
Oven esirippu vedettiin samassa syrjälle, ja Faerderin vaaleat kasvot
näkyivät niiden takaa sekä Betsyn että Hardingin sitä huomaamatta.
Asianajaja oli katunut kovaa käytöstään vaimoansa kohtaan ja hän aikoi
juuri mennä sanomaan pari lepyttävää sanaa, kun huomasi, että hänen
vaimonsa istui tohtorin käsi kädessään.
"Nyt ei ole enää mitään epäilystä", sanoi hän itsekseen ja meni
nopeasti huoneesensa, johon hän sulki itsensä.
Betsy nousi.
"Nyt on kai jo aika ajatella vaatettamista ja ottaa iloisen katseen
siksi, kun vieraat tulevat. Tänä ehtoona voin sanoa näytteleväni oikein
komediiaa."
Hän meni, tohtori katsoi hänen jälkeensä.
"Vaimo parka!" ajatteli hän. "Niin nuori ja kaunis ja kuitenkin niin
onneton."
9.
Päivää myöhemmin.
Kukin talo näyttää päivää jälkeen pitojen samallaiselta kuin nainen
päivää jälkeen tanssijaisten.
Molemmat näyttävät jokseenkin pahoin runnelluilta.
Sama oli myös laita asianajaja Faerderin talossa.
Kaikki oli ikävän näköistä, ei mitään ollut järjestyksessä.
Asianajaja ja hänen rouvansa istuivat ruokasalissa, palmujen ja
joulukuusten joukossa ja söivät ääneti suurusta.
Betsy näytti kalpealta ja kärsivältä, ja Faerder tuijotti synkästi
eteensä.
Kuitenkaan ei hänellä ollut mitään syytä olemaan tyytymätön eilispäivän
juhlaan; sillä ottamatta lukuun muutamia pienempiä onnettomuuksia, niin
kuin esimerkiksi se, että täti Riikka oli täyttänyt lamput valkoisella
viinillä ja kaatanut fotogeeniöljyä jäätelöön, olivat pidot käyneet
hyvin onnellisesti.
Näytäntö oli ollut hyvin onnistunut kaikissa suhteissa.
Betsy ja Harding olivat näytelleet mainiosti herrasväki Macbethia,
melkein aivan liian hyvin asianajajan mielestä.
Kuitenkaan ei tohtori ollut seurustellut näytännön jälkeen paljon
Betsyn kanssa, jota vastoin hän kokoillan oli ollut Annan seurassa.
Asianajaja nousi pöydän äärestä; Betsy painoi kättä otsaansa vastaan ja
huokasi.
"Oletko sairas?"
"Olen", vastasi hän, "minä kärsin enemmän kuin voit aavistaa."
"Kun olen mennyt, lähetät luultavasti noutamaan tohtoria", sanoi hän
pilkallisesti.
Betsy katseli hämmästyneenä häntä.
"Älä näytä niin viattomalta, rakas ystäväni. Minä tahdon sanoa sinulle
vaan yhden asian. Eilen ajoit tohtorin ulos ovesta; tänään otan minä
sen tehtäväkseni, jos hän tulee."
"Mutta minä en ymmärrä --."
"Kun sinulle sanon, että seisoin eilen oven esiripun takana, ollessasi
yksin hänen kanssaan, toivon, että käsität --."
"Sinä kuulit siis keskustelumme?"
Asianajaja ei ollut kuullut mitään, mutta hän vastasi kuitenkin
juhlallisesti:
"Minä tiedän kaikki."
"Siinä tapauksessa voin aivan hyvin ymmärtää, että vihaat häntä", sanoi
Betsy kylmästi.
Asianajaja oli mennyt huoneesensa ja tuli nyt takaisin pieni revolveri
kädessä.
"Näetkö tätä sievää kapinetta?" sanoi hän hurjalla hymyllä, "Kaksi
kertaa olen tavannut tohtorin ja sinut pää tuttavallisesti päätä
vastaan. Jos minä tapaan hänet kolmatta kertaa, ammun ensin häntä
otsaan ja sitten itseäni. Nyt menen vaan kaupunkiin ja hankin itselleni
hiukan ampumavaroja. Eilen en tahtonut mitään sanoa, ettei tulisi
julkista pahennusta, ja jos hän pysyy poissa täältä, en tahdo tehdä
mitään vahinkoa hänelle; mutta jos hän tulee tänne, pitää hänen olla
varoillaan. Muutoin on parasta, että ajattelemme avioeroa", lisäsi
hän. "Sen jälkeen, mitä täällä on tapahtunut, on yhdyselämä meidän
välillämme tuleva Kärsimättömäksi."
Sanottuaan sen meni hän.
"Avioero", huokasi Betsy. "Siihen saakka on siis hänen onneton
kiihkonsa saattanut hänet, ettei enää voi elää yhdessä minun kanssani.
Ja Anna? Aavistaako hän hänen rakkauttansa? Ehkäpä hän vielä yllyttää
sitä, Se ajatus saattaa pääni pyörälle. Kunhan en vaan tule hulluksi!"
Anna tuli sisartaan tervehtimään.
Nähdessään Betsyn kalpeat, riutuneet kasvot säpsähti hän kauhistuneena.
"Mutta mikä on täällä hätänä? Onko taaskin ollut kohtauksia? Mikä sinua
vaivaa?"
"Ei mikään", sanoi Betsy soinnuttomasti.
"Betsy kulta, usko huolesi minulle. Eihän kukaan ole läheisempi
auttamaan ja lohduttamaan sinua, kuin oma sisaresi."
Hän meni Betsyn luokse ja tahtoi halata häntä.
"Päästä minut, päästä minut!" huusi Betsy melkein hurjasti ja sysäsi
hänet luotaan.
"Mutta Betsy?"
"Anna minulle anteeksi, minä olen niin ilkeä ja katkera; mutta se
tulee ainoastaan siitä, että olen niin onneton, niin kovin onneton",
sanoi nuori rouva syleillen kiivaasti sisartaan ja riensi sitten
sänkykamariin.
Anna tahtoi seurata häntä; mutta ovi oli jo suljettu ja lukittu
sisältäpäin.
Vähän aikaa sen jälkeen astui tohtori sisään.
"Kuinka on rouvan laita?"
"Ei ole hyvä, pelkään minä."
"Mikä häntä vaivaa?"
"Samaa olen minäkin kysynyt. Minä pelkään että hän on enemmän sairas
sielun kuin ruumiin puolesta. Minä en tunne sisartani; hänen hermonsa
ovat ärtyneet ja hän on kiukkuinen, ja sama on hänen miehensä laita.
Minä pelkään, etteivät he elä oikein onnellisesti yhdessä, ja kuitenkin
tiedän, että suuresti rakastavat toisiansa. Ainoastaan pienet kotoiset
kohtaukset katkeroittavat heidän elämäänsä, pelkät hullutukset. Betsy
on myös vähän ymmärtämätön; mutta olen varma siitä, että hän kyllä
parantaa itsensä. Minä olen puhunut vakavasti siitä hänen kanssansa."
"Niin, te olette niin hyvä ja järkevä. Voisi maksaa vaivaa mennä
naimisiin, jos saisi teidän kaltaisenne puolison."
"Se ei taida olla vaikeata", sanoi Anna hymyillen. Harding pureskeli
viiksiänsä ja näytti sitte tehneen suuren päätöksen.
"Neiti Anna", sanoi hän äkkiä, "minä vihaan kaikkia sievistelyitä enkä
osaa teeskennellä huokailevata paimenta. Minä tahdon sentähden suoraan
kysyä teiltä: tahdotteko tulla vaimokseni? Joka päivä on minulle
selvemmäksi tullut, että lemmin teitä, lemmin teitä niin, kuin en
ikänäni ennen ole ketään vaimoa lempinyt."
"No hyvä, te olette puhuneet suoraan. En minäkään tahdo teeskennellä,
olla olevinani tunteellinen ja sanoa, että tarvitsen ajattelemisaikaa,
että tämä oli niin odottamatonta, ja niin edespäin, sillä se ei olisi
totta. Olen jo ymmärtänyt, että pidätte minusta ja -- miksi sitä
kieltäisin? -- minä pidän myöskin teistä, eikä mikään ole oleva minulle
rakkaampaa, kuin edistää teidän tulevaista onneanne, niin paljon kuin
se on vallassani."
"Kiitos, kiitos, oiva tyttö!" sanoi tohtori, ja likisti häntä rintaansa
vastaan.
"Mutta kun nyt olemme ajatelleet omaa onneamme, eikö meidän myös
pitäisi pitää hiukan huolta ystävämme onnesta?" lisäsi hän hetken
perästä, "Minua surettaa nähdä molempien kärsivän. Parhainta luulisin
olevan että asianajaja muuttaisi maalle."
"Niin, te olette oikeassa."
"Sinä!"
Suutelu.
"Sinä!"
"Näetkö, lemmittyni", pitkitti tohtori, "kun sisaresi tulee pois
kaikista näistä tyhjistä huvituksista, voisi hän valmistaa miehelleen
hupaisemman kodon."
"Sinä olet oikeassa. Tahdon esitellä Betsylle sitä."
'"Ei, ei", sanoi tohtori nopeasti, "anna minun mieluummin tehdä se.
Luulen helpommin voivani saada hänet olemaan järkevä."
"Sitä luulen minäkin. Hän oli niin kummallisessa, kiihoittuneessa
mielentilassa, sysäsi minut melkein hurjalla kiivaudella luotaan ja
riensi huoneesensa, jonka oven hän lukitsi."
Tohtori huokasi. Hän käsitti vaan liian hyvin syyn Betsy paran
kiivauteen sisartaan kohtaan.
"No hyvä, sitten kävelen hiukan sillä aikaa kuin pidät saarnaa hänelle.
Ehkä pitäisi minun mennä konttooriin Faerderin luokse ja läksyttää
häntä sillä välin. Hänellä voisi ehkä olla siitä hyötyä, sillä hän itse
tietysti myöskään ei ole syytön."
"Ei, odota kunnes olen puhutellut sisartasi."
"No niin, kuten tahdot. Hyvästi siksi!"
"Hyvästi, lemmittyni!"
Hän saattoi Annaa tampuuriin.
Kesti jotensakin kauvan, ennenkuin he olivat ottaneet kunnolliset
jäähyväiset toisiltaan.
10.
Viritetyllä pistoolilla.
Tohtori koputti Betsyn huoneen ovea.
"Rouva Faerder, avatkaa; minun pitää puhua kanssanne. Se olen minä,
Harding, tulkaa hetkeksi ulos, minulla on tärkeä uutinen ilmoitettavana
teille."
Betsy syöksyi ulos.
"Jumalani, tekö se olette, tohtori! Minä pyydän teitä, menkää, jättäkää
hetipaikalla tämä talo, muutoin syöksette meidät kaikki onnettomuuteen."
Betsy riensi akkunan luokse ja katseli pelästyneenä kadulle.
"Onnettomuuteen! Ei, päinvastoin tahdon kertoa onnellisen tapauksen.
Sisarenne ja minä olemme kihloissa."
"Mitä puhutte? Oletteko te ja Anna kihloissa?" kysyi Betsy
hämmästyneenä, heittäen samalla levottomia silmäyksiä kadulle.
"Olemme, ja sillä tyttöparalla ei ole mitään aavistusta Faerderin
onnettomasta himosta. Jos te vaan voisitte suostuttaa miestänne
muuttamaan kaupungista, tulisi kaikki hyväksi. Te voisitte silloin
olla hiukan enemmän kotona ja -- suokaat anteeksi -- tehdä olon hiukan
hupaisemmaksi miehellenne ja olla vähemmän sukulaistenne parissa ja
huvituksissa, ja hän unhottaisi pian mielettömät rakkaudenhaaveensa."
"Ah, minä tekisin kernaasti kaikki, mitä voin, mutta se on jo liian
myöhäistä, Hän on puhunut avioerosta ja sanonut, ett'ei hän voi kestää
yhdyselämää minun kanssani."
"Se on mahdotonta."
"Ei, se on valitettavasti liian totta, ja teitä hän vihaa."
"Minua?"
"Niin, hän seisoi eilen oven esiripun takana ja kuuli keskustelumme, ja
nyt on hän aivan raivoissaan teille, sentähden että olette kertoneet
hänen salaisuutensa. Hän käy viritetyllä revolverilla taskussaan ja on
uhannut ampua ensin teidät ja sitten itsensä, jos kohtaa teidät täällä."
"Hän on varmaan hullu."
"Minä melkein pelkään, että hänen laitansa on huono. Kaikissa
tapauksissa ette saa härsyttää häntä enempää. Sentähden pyydän teitä
menemään, ennenkuin hän palaa."
"No niin, rouvani, ehkä se on viisainta, vaikka -- omasta puolestani en
häntä pelkää."
"Ei, ei, ei ainoastaan teidän tähtenne, vaan minun tähteni, hänen
tähtensä, meille kaikille on se parasta? Sentähden -- menkää, niin
olette kiltti."
"No niin, minä teen teille mieliksi."
"Jumalani, olen aivan unhottanut katsella akkunasta! Nyt meni
hän portista sisään; minä kuulen jo hänen askeleensa portaissa.
Kätkeytykää, kätkeytykää, minä pyydän teitä, muutoin murhaa hän meidät
kaikki."
Betsy oli kuolon kalpea ja vapisi, niin että tuskin Pysyi pystyssä.
Tohtori seisoi neuvotonna. Hän joutui aivan ymmälle rouva-raukan
kauhistuksesta.
"Juoksenko minä ruokasaliin?"
"Ei, ei, sieltä löytää hän teidät! Juoskaa mieluummin suuren
tulivarjostimen taakse. Se on vanha kapine, jonka lainasimme täti
Dorthalta seuranäytelmää varten. Se on niin suuri että voi aivan hyvin
kätkeä kokonaisen rykmentin sen taakse."
"Mutta enkö polta itseäni?"
"Ette, kamiini ei ole kuuma. Siihen ei ole pantu hiiliä yhteen tuntiin.
Kiiruhtakaa vaan!"
"Asema tulee draamalliseksi", sanoi tohtori hymyillen, hiipiessään
varjostimen taakse.
"Heti kun mieheni menee toiseen huoneesen, täytyy teidän käyttää
tilaisuutta hiipiäksenne ulos."
Faerder astui sisään.
Betsy tempasi äkkiä itselleen kirjailun, mutta hänen kätensä vapisi,
niin että tuskin voi pitää kiini neulaa.
"Mielestäni sanoi Triina tohtorin olevan täällä."
"Hän on mennyt", änkytti Betsy.
"Sehän oli kummallista, ett'en tavannut häntä. Arvattavasti ei hänellä
ollut juuri halua kohdata minua."
Betsy tunsi tulistuvansa miehensä tuimasta äänestä. Hänen rohkeutensa
kasvoi.
"Ei", sanoi hän ynseästi, "mielettömiä ihmisiä viritetyillä
revolvereilla ei ole juuri hauska kohdata."
"Mieletön, niin sinä olet oikeassa", sanoi hän katkerasti; "mutta kuka
on tehnyt minut mielettömäksi? Oi, Betsy, Betsy, että olet laiminlyönyt
perheeni, että olet pitänyt tyhjiä huvituksia ja sukulaistesi seuraa
miestäsi parempana, sitä voin antaa sinulle anteeksi; mutta että
uskottomasti olet pettänyt minut, että olet ryöstänyt minulta parhaan
ystäväni, johon luotin niinkuin itseeni, niin kuin sinuun, sitä en
koskaan anna anteeksi! Nyt ei minulla ole mitään enää; olen kadottanut
kaikki, mitä minulle oli rakasta, vaimoni, ainoan lapsuuteni ystävän!"
Faerder kätki kasvonsa käsiinsä ja itki niin kuin lapsi.
Betsy katseli häntä kummastellen.
Ei kumpikaan heistä huomannut, että Anna sillä hetkellä astui sisään.
Hän oli tullut kyökin tietä ja käynyt ruokasalin lävitse.
Hän oli tyrkännyt oven esiripun puoleksi syrjälle ja seisoi oven suussa.
Silloin näki hän tohtorin pistävän päänsä esiin tulivarjostimen takaa.
Tohtori viittasi, Anna katseli hämmästyneenä häntä. Hän viittasi taas
ja Anna riensi hänen luoksensa.
Paksu lattiamatto, tukahutti hänen askeleittensa äänen, ja pian seisoi
kumpikin suuren varjostimen takana piilossa.
Krenuliinien aikaan olisi tämmöinen tuskin voinut tapahtua; mutta
nyörätyllä, ruumiin mukaisella ja uusimuotisella hameellaan otti Anna
vähän tilaa.
Hiiliastia ja halkokoppa, jotka olivat varjostimen edessä, peittivät
heidän jalkansa. Sanalla sanoen oli koko piilopaikka niin erinomaisen
mukavasti toimitettu, kuin jos sen olisi tehnyt näytelmän johtaja tai
romaanin kirjoittaja.
Betsy kertoi miehensä sanat.
"Uskottomasti pettänyt sinut", sanoi hän. "En koskaan ole rikkonut
sinua vastaan ja ystäväsi yhtä vähän; mutta sinä vihaat häntä
sentähden, että hän on oivaltanut salaisuutesi ja ilmoittanut
mielettömän rakkautesi minun viattomaan sisarparkaani."
"Rakkauteni sisareesi!" huudahti Faerder raivoissaan. "Ei, nyt menee se
liian pitkälle. Jos luulet kaunistavasi luvatonta suhdettasi tohtoriin
panettelemalla nuhteetonta sisartasi, niin erehdyt, paras Betsyni!"
Nuori rouva katsoi miestään ja toivon säde valaisi hänen vaaleita,
itkeentyneitä kasvojaan.