Mutta Holsti, Salli, Ville, Antti ja Iivo, pari muuta miestä mukanaan,
olivat soutaneet saaren toiselle liepeelle. Hiljaa olivat soutaneet ja
hiljaa metsää myöten hiipivät nuotiolle päin. Metsän reunassa olivat
tarkastelleet tulille Närhin luisen linnan rakentamisesta kertoessa.
Sitten kun juttu loppui ja vallesmanni viinaa Närhille tarjosi, silloin
oli heistä sopivin aika, ja koko joukko astui muka ihmetellen
nuotiolle.
Nuotiolla kavahtivat seisalleen Rantanen ja Närhi, vallesmanni jo
seisoi entuudestaan.
-- Kas, mitäs säikytte, sanoi Ville.
-- Niin, teitäkö säikymme! jamasi vallesmanni, pannen painon
viimeiselle sanalle.
-- Niin, täällähän te niin toimella tirettelitte, jatkoi Ville.
Mutta Holsti näytti kuin puusta pudonneelta ja vähän säikähtäneeltä. Ja
tuskin näytti hän saavan hämmästystään lausuneeksi.
-- Mitä näen! Vallesmanniko viinan keitossa?
Vallesmannikin näytti kuin puusta pudonneelta -- hetkisen vaan. Pian
hän kuitenkin toimekkuutensa tapasi, tapasi terävän, säikyttävän
toimekkuuden.
-- Jassoo, -- semmoinenko teillä oli tarkoitus.
Ja sille "semmoinenko" sanalle tuli niin merkitsevä paino, että se kuin
tulella vihlasi ainakin Holstia, Sallia ja Villeä. Tuntui heistä kuin
tuuleen puhalletulta koko suunnitelma. Vilkasivat kuin yhteisen
taikavoiman tenhosta tuomiinsa todistajiin ja toimetonna paikoillaan
seisoivat.
Mutta niin ei tehnyt vallesmanni.
-- Vai niin te aijoitte! Mutta minä sanon, että teidän nämä rakkineet
ovat ja niin niiden kanssa menetelläänkin.
Jo tulisen tarmon tenhoomana tarttui vallesmanni viinakorvikkoon.
Hurahti vain kerran... Sitten tarttui pannuun. Apua ei tarvinnut.
Romahti ja rumahti pannu, kumolleen keikahti, hattu huiskahti
sammalikkoon Villen ylistämältä "kirkaskupeiselta rikkaalta emännältä."
Mitään ei vallesmanni virkkanut, mutta jokaisesta liikkeestä näytti
miehet lukevan uhkamieliset sanat, että "näin näille tehdään."
Mutta Antti, typerä mies, muljautteli typerän äkäsiä katseita Holstiin,
hivutteleiksen vähitellen lähemmäksi Holstia ja -- puristeli nyrkkiään.
Ja kun vallesmanni vielä pannuun tarttui, huiskautti sitä vielä kerran
kivikkoa vasten, että siihen tuli pari suurta runtua entisten lisäksi,
-silloin oli Antti jo kylliksi lähellä, Antin nyrkki paukahti, ja se
paukahdus koski kaikkein kovimmin Holstiin.
Mutta kun nyrkki aikoi toisen kerran pudota, tarttui siihen Holsti.
Käsirysyssä kamppaili siinä kaksi miestä, toinen lyödäkseen, mutta
toinen enemmän lyöntiä karttaakseen. Ja Iivo, pienonen poika, nyhti ja
nukkasi Holstia alempaa, josta hän yletti.
-- Venheille! huusi Ville.
Ja peräsukaa läksivät miehet kaihottamaan. Muut olivat jo metsässä, kun
heidän menonsa huomasivat Holsti ja Antti. Silloin hekin tappelunsa
unhottivat ja läksivät jälestä kaihottamaan. Ja vallesmanni ja Närhi
olivat mukana. Lautamies Rantanen tuli kaikkein viimeisimpänä.
Venheille joutuivat miehet. Venheille joutuivat ja venheihin kävivät
käsiksi. Mutta Närhi joutui toiseen venheeseen kiini yhdellä ajalla
muiden kanssa. Silloin juoksivat miehet kaikki toiselle venheelle,
survasivat sen tulisella vimmalla vesille ja soutamaan läksivät.
Holstikin hyppäsi mukaan, vaikka toiset vihaisesti häneen katsoivat.
Mutta kun vähän matkan päähän pääsivät, rupesi Antti taas nyrkkiään
puristelemaan. Holsti istui tuhtolaudalla häntä vastapäätä. Antti
sipasi taas häntä korvalle.
Venhe kaatui ja miehet veteen pulahtivat. Muut nuoremmat uivat saarta
kohden ja rantahietikolle vääntäytyivät, mutta Holstia ja Sallia ei
heidän joukossaan näkynyt.