Näkyivät vuoret Pohjaa kohti.
Kun idäss' aamurusko hohti
Ja savu helmast' alhojen
Sinervä nousi kiemurruksin
Ja muetsiinit,[1] kääntyen
Päin itään, kutsui rukouksiin;
Kun aamuhetkin rauhaisin
Herätti väen luostarin
Kumahtain kello kaikuvainen;
Kun kukkea Grusininainen
Vuort' astui jyrkkää ruukkuineen
Joesta vettä noutaakseen, --
Niin lumihuiput kuvastuivat
Sinisin seinin taivaallen,
Mut ruusuharsoin pukeuivat
Taas päivän mennen maillehen.
Ja siellä, pilvet puhkaistessaan,
Kohoten muita kauemmas
Heloitti juhlapukimessaan
Kasbék, Kaukaasian valtias.
[1] Henkilö, joka muhamettilaisten moskeeojen minareeteista
(kirkontorneista) ilmoittaa rukoushetket.
V
Täynn' aivoitust' on rikollista
Tamaran sydän; puhtahista
Iloist' ei tiedä. Hänestä
On synkkä muoto mailman kaiken;
Syy kaikki siin' on tuskan vaikeen
Yönmusta, päivyt päilyvä.
Ja syleillyt kun luomakunnan
Yön viileys on unisen,
Jumalankuvan eteen nunna
Jo vaipuu hurjast' itkien.
Ja itku haikee pitkän ajan
Yön hiljaisuudess' eessä majan
Pidättää tiellä matkustajan,
Mi miettii: "vuoren peikko näin
Kahleissaan itkee tyrskähyttää!"
Ja, herkkää korvaa jännittäin,
Hevostaan ajaa väsynyttä...