Ja luostarihin yksinäiseen
Vei immen nuoren vanhemmat
Ja katumusta tekeväisen
He halpaan viittaan pukivat.
Vaan niinkuin koruvaatteen oman,
Viel' alla nunnan kaavun hän
Tuns' sydämessään elävän,
Kuin ennen, haaveen luvattoman.
Valaistun loisteess' alttarin,
Kun kaikui juhlalaulu pyhä,
Tuon tutun äänen kuuli yhä
Hän kesken rukoustakin.
Hämystä holvin katseen kiinsi
Taas kuva tuttu hetkisen,
Jäljiltä jälleen häipyen;
Kuin tähti hiljaa loistain siinsi
Se savuss' suitsun keveän
Ja kiehtoi, kutsui... minnehän?...