Suomalainen kansanlauki ei ole yksistään niiden lisäainesten kautta
rikastunut, joita vanha runomme runsain määrin vastaanotti Virosta. Sen
varasto on tullut kaksinkertaiseksi toisellakin tavalla, nimittäin
mukailemalla ruotsalaisten laulurunoutta useampisäkeisine värssyineen
ja loppusointuineen. Tämä omistus olisi kuitenkin voinut tulla Suomen
kansalle kalliiksi, jos sen tieltä kaikkialla niinkuin Länsi-Suomessa,
josta uudempi laulu lähti liikkeelle ja levisi, vanhempi runoutemme
olisi väistynyt ja unheesen jäänyt. Vaan sen kautta että Itä-Suomessa
ja etenkin sen rajan takana entisen kantelen kielet eheinä säilyivät,
tulivat vieraan viulun vaihtelevammat sävelmät ainoasti kehittämään
Suomen kansan soitannollista lahjaa.
Uudemman kansanlaulumme pääpaino on sävelmässä, eikä sisällyksessä.
Verrattomasti suurin osa on yksivärssyisiä laulunpätkiä, joista
edellinen säe eli säepari esittää vertauksen ja jälkimmäinen
käytännöllisen sovituksen, tavallisesti lempielämään, joka on
aikaisemmassa lyyrillisessä runoudessa hyvin harvoin käsitelty aine.
Näitä laulunpätkiä on kuitenkin tavallisesti useampia ikäänkuin helmiä
yhteen pujoteltu ja toisinaan taitavastakin, niin että niissä voi nähdä
läpikäyvän "punaisen langan".
Kertovaisiakaan lauluja, joissa on selvä, yhtenäinen juoni, ei tämä
runous ole vailla. Ne ovat ilmeisiä suomennoksia ruotsalaisista
ballaadeista, joiden sävelmääkin ne jäljittelevät.[449] Luonnolliselta
näyttää, että kun käännöstyö oli suoritettava samassa laulutahdissa
värssy värssyltä, ei omintakeiselle mielikuvitukselle jäänyt paljon
pyörähdystilaa. Vaan sitä merkillisempää on, että näissäkin rajoissa
Suomen kansan luontainen kauneuden aisti ja kehityskyky on välistä
voinut päästä näkyviin.
Hyvänä esimerkkinä on ensimmäinen Kantelettaren alkulauseesen
painetuista lauluista: "Kreivin sylissä istunut." Tämän alkuansa
saksalaisen ballaadin vanhin kirjaanpano on hollanninkielinen 1500
luvulta ja kuuluu suomennettuna:[450]
Minä seisoin korkealla vuorella
Ja katselin merelle päin,
Näin laivan laskevan purjeissa
Ja ritareita kolme näin.
Ja se nuorin joukosta ritarein,
Jotk' istuivat laivassa,
Sielt' tarjosi minulle juodaksein
Lasin viiniä vilpoista.
"Jumal' antakoon hyvyyttä runsaasti
Teille, varaton neitonen!
En toista tosiaan kihlaisi,
Te jos rikkaampi oisitten." --
"Minä jos olen varaton neitonen,
On köyhiä muitakin;
Käyn luostarin muurien sisällen,
Se neuvo on suotuisin." --
"Vai luostariinko on menonne,
Te neidoista kaunihin;
Miltä nunnan puvussa näytätte,
Toki tietää ma tahtoisin."
Kun hän oli luostariin lähtenyt,
Hänen kuoli jo isänsä;
Koko valtakunnass' ei ollut nyt
Niin rikasta tytärtä.
Kun ritari kuuli sen, huusi niin:
"Satuloikaa mun hevosein!
Että tyttö on päässyt luostariin,
Siitä karvas on sydämein."
Hän ratsasti luostarin portillen,
Kovin kolkutti renkaalla:
"Missä vihkin on saaneista viimeinen.
Nuorin kaikista nunnista?"
"Ei täältä ole ulospääsöä
Edes kaikista nuorimman;
Hän istuu kammionsa sisällä
Ja on Jeesuksen morsian." --
"Vaikk' kammioonsa on telkeynyt
Ja Jeesuksen morsian on,
Häntä nähdä tahdon ja kuulla nyt,
Hän kuitenkin tulkohon."
Ja se nuorin kaikista nunnista
Tuli ritarin etehen,
Kaikk' keritty oli hänen tukkansa --
Ja rakkaus myöhäinen.
"Teidän täytyy takaisin ratsastaa,
Kotipuoleenne kääntyä,
Siellä toista tyttöä suudelkaa,
Minun lempen' on mennyttä.
Kun viel' olin varaton neitonen,
Te työnsitte minut pois,
Jos oisitte malttanut vähäsen,
Hyvä meidän nyt olla ois."
Myös flaamin kielellä löytyy uudemmalta ajalta pari muistiinpanoa,
joista toinen alkaa: "Kun seisoin Alankomaiden vuorilla ja katselin
merelle päin."[451] Epäillä kuitenkin sopii, onko tässä Alankomaiden
mataloista ja loivista rantaäyräistä puhe. Myös viittaa runo siihen,
että laiva on ohi kulkenut hyvin lähitse rantaa; lisäksi tapa, jolla
viini mainitaan, ehdottomasti johtaa ajatuksemme eteläisempään, viiniä
viljelevään maahan.
Meidän ei tarvitsekaan muuta kuin lähteä Alankomailta Rein-virtaa
ylöspäin, niin pian kohtaamme maiseman, johon laulumme täydesti
soveltuu. Siellä sen Goethe ensimmäisenä kansan suusta Elsassissa
korjasi v. 1771 ja on sitä jälkeenpäin kaikkialla Saksassa
kirjaanpantu. Sen yleisin muoto alkaa:[452] "Minä seisoin korkealla
vuorella ja katselin syvään laaksohon, näin minä laivan liukuvan, jossa
oli kolme kreiviä." Nuorin kreiveistä tarjoo vilpoisen viinin lisäksi
vielä kultaisen sormuksensa. "Mitä minä sormuksella teen, olenhan vielä
aivan nuori ja sitä paitsi varaton." -- "No, jos olet varaton, niin
olkoon se keskenäisen rakkautemme muistona." -- "En tahdo muistella
mitään rakkautta, vaan menen luostariin." Sitten kerrotaan, mitenkä
vuosineljänneksen kuluttua kreivi näkee unta, että hänen lemmittynsä on
mennyt luostariin, ja käskee palvelijansa satuloida kaksi hevosta.
Uhkaamalla polttaa koko luostarin hän saa nuorimman nunnan puheilleen,
vaan tältä on jo tukka lyhyeksi leikattu.
Korkea vuori vastakohtana syvälle laaksolle, kreivien eli ritarien
lukuisuus sekä viinin vilpoisuus johtavat elävästi mieleemme
Rein-virran keskijuoksun viini viljelyksineen ja monine
linnanraunioineen. Toisinaan Rein-joki nimenomaan mainitaankin,
esim.: "loin katseeni syvään Reiniin."[453]
Yhdessä shvaabilaisessa kappaleessa, jossa laulaja korkealta
vuoreltansa katselee pitkin Reiniä ja näkee laivassa kolme ritaria, ei
ole enää puhetta viinin tarjoilusta.[454] Nuorin ritareista hänet
tahtoo kihlata kultasormuksellaan: "ota pois ja pidä sormessasi
kuolemani jälkeen." -- "Mitä minä sormuksella, jota en saa näkyvissä
pitää." -- "Sano löytäneesi viheriällä niityllä." -- "Miksikä
valehtelisin: ennemmin sanon suoraan, että nuori kreivi on mieheni." --
"Jos olisit kyllin kaunis ja jonkun verran varakas, niin totta heti
sinut naisin." -- "Jollen olekaan varakas, on minulla kunniani, jonka
säilytän, kunnes vertaiseni tulee." -- "Vaan jollei vertaistasi
tulekaan?" -- "Sitten menen nunnaksi luostariin." Seuraa kreivin
unennäkö, satuloittaminen ja ratsastus luostariin, josta nunna ei tule
uloskaan, vaan antaa tiedon, että hänen hiuksensa jo ovat leikatut.
Saksalainen laulu on ilmeisesti sekaantunut muiden runojen
vaikutuksesta. Kreivin unennäkö katumuksen aiheena on lainattu edempänä
esitettävästä saksalaisesta ballaadista, josta suomalainen "Morsiamen
kuolo" (Kant. alkul. n:o 3) on johtunut. Alkuperäisempään tytön
rikkaaksi tulemisen motiiviin vielä viittaa kreivin lause
satuloitsijalleen: "tie t. lempi on ratsastuksen arvoinen" yleisessä
muodostuksessa sekä erittäin viimeksi mainitussa toisinnossa: "tyttö on
kaiken arvoinen!"
Myös ritarin kehoitus valehtelemaan ja tytön kieltävä vastaus tunnetaan
toisesta laulusta, joka tavallisesti alkaa tytön menolla ruohon
leikkuusen.[455] Ratsumiehen pyytäessä häntä istahtamaan viereensä
viitalleen, hän selittää äidin toruvan työn kesken jäämisestä, johon
toinen vastaa: "sano leikanneesi sormeasi." -- "Miksikä valehtelisin,
paljoa parempi on minun sanoa, että ratsumies on omakseen tahtonut."
Äidin neuvoa, että olisi vielä vuoden kotona naimatonna, tyttö ei pidä
hyvänä, koska ratsumies on hänelle kaikkea äidin tavaraa kalliimpi.
Silloin äiti käskee hänen korjaamaan vaatteensa ja juoksemaan
ratsumiehen perään. Tytön vielä valittaessa, ettei hänellä ole
riittävästi vaatteita ja pyytäessä tuhat taaleria kapioiden ostoon,
äiti ilmoittaa, että isä on pelissä kaiken omaisuutensa hävittänyt.
Tätä laulua löytyy vielä toisinto Reinmaakunnasta Bonnin ja Coblenzin
tienoilta, jossa myös sormuksen tarjoaminen ilmaantuu.[456] Kultaseppä
takoo sormuksen, jota tarjoo lemmitylleen. "Mitä kihlamerkillä teen,
jota en saa sormessani pitää?" -- "Sano löytäneesi viheriällä
niityllä." -- "Äidillenikö valehtelisin; pikemmin sanon suoraan, että
kultaseppä on minua kosinut." Mahdollisesti kuitenkin sormuksen
tarjoaminen alkuperäisemmin kuuluu lauluun kolmesta kreivistä eli
ritarista. Ranskan puolelta rajaa Champagnessa on löytynyt romanssi,
jossa tyttö kertoo häneen rakastuneen prinssin ja kuninkaan pojan sekä
kolmantena kreivin, jota hänkin rakasti; kreivillä oli sormus, jonka
oli pannut hänen sormeensa.[457]
Kehittyneimmässä ja siis myöhäisimmässä shvaabilaisessa muodossa on
saksalainen laulu levinnyt Tanskan kautta Ruotsiin, jossa se on
yhdistynyt ballaadiin "Petetystä nuorukaisesta", niin että siitä
ainoasti viisi värssyä tämän johdantona on säilynyt.[458] Tätä
jälkimmäistä ballaadia vastaa Kantelettaren alkulauseen toinen numero.
Edellisestä sitä vastoin mainitut viisi värssyä tavataan suomeksi
erikseen ensimmäisessä numerossa "Kreivin sylissä istunut" hiukan
laajennettuina sekä aivan uusilla värssyillä jatkettuina. Tästä
jatkosta on lausunut prof. C.G. Estlander:[459] "Tuntuu siltä kuin
erityisesti hieno runoilijaluonne olisi ottanut alkusäkeitten antamasta
aiheesta luodakseen uuden runoelman ja ylenmäärin hyvin onnistunut.
Asema on siinä sama: korkealla vuorella syvässä laaksossa, jossa laiva
laskee maihin ja kreivi tytön kihlaa kultaisella sormuksella." Hänen
neuvonsa tytön epäilyksen johdosta ja tämän vastaus ovat niinikään
samat, vaikka suomalainen laulaja on niihin osannut huokua jotain
selittämätöntä kesäillan suloa. Missä suomennettava esikuva päättyy,
puhkeaa tämä surumielinen haaveilu ilmi:
Ja se ilta oli kaunis, ihana,[460]
Ja ne linnut lauloivat,
Meri tyyni, keto vihanta,
Kukat keolla kasvoivat.
Tässä hurmauksessa laulaja kuvailee tytön kaikki unohtaneen,
uneksiakseen lyhyen lemmen-unelmansa. Seuraava värssy kertoo, mitenkä
hän aamulla huomaa jääneensä yksin; pois on mennyt kreivi ja rannalta
laivakin lähtenyt, jonka johdosta hän epätoivoissaan heittää myös
sormuksensa mereen.
Voi, voi mua tyttöä vaivaista!
Kuinka onneton nyt minä lien;
Ota pois, meri, pois tämä sormuskin,
Mitä tuolla ma käessäni teen!
Runomitta, jota on hiukan pitennetty, ja kielikään tosin eivät ole
erinäisellä taidolla tässä käytettyjä, mutta itse aineen
muodostamisessa ilmenee niin paljon runollista aistia, että miltei
tekisi mieli olettaa tottuneemman taiteilijan käsialaa kuin
kansanrunoilijan.
Myös Virossa on uudempi kansanlaulu saanut jalansijaa. Mutta se on sekä
sävelmään että sisällykseen nähden verrattomasti heikompi kuin
Suomessa. Sillä ei ole siitä syystä ollut voimaa syrjäyttämään vanhaa
runoutta, joka siellä vasta taiderunouden tieltä on syrjään vetäytynyt.
Uudemmassa virolaisessa kansanlaulussa on luonnollisesti saksalainen
vaikutus huomattavin. Esim. laulua "Kreivin sylissä istuneesta" on
Virossa tavattu toisinto, jossa puhe luostariin menosta viittaa suoraan
saksalaiseen balladiin:[461] _Ma käisin mööda mere äärt, Ja vaatsin
mere pool, Näen laevukest -- -- Rolm vürsti võeralt maali, Ja üks neist
kolmest kuningas, Ta kihlasõrmuses_ --
_Ja minu meel ei mõtlegi,
Ja meest ei armasta,
Ma tahan kloostris minna,
Truuist sääl siis elada_.
Virolaisen laulurunouden heikommuus johtunee suureksi osaksi sen
myöhemmyydestä suomalaiseen verraten. Kuitenkaan eivät suomenkielellä
uudemmat laulumitat ole kauan olleet käytännössä. Jaakko Suomalainen
eli Finno lausuu esipuheessa virsikirjaansa ruvenneensa tekemään
hengellisiä virsiä suomenkielellä nimittäin muiden kristillisten
maakuntain tavan jälkeen, josta voi päättää, että Länsi-Suomessa vielä
1500 luvun loppupuolella vanha runomitta oli ainoa käytetty. Huomattava
on myös, että useimmat kertovaisista lauluistamme ovat suomennoksia
semmoisista ballaadeista, joissa ei ruotsinkielelläkään löydy
refrängiä. Paitsi "Kreivin sylissä istunutta" ja "Petettyä nuorukaista"
löytyy julkaisemattomia kirjaanpanoja "Herra Petterin (Herr Peder)
laivaretkestä", "Vensvalin (Sven Svanehvit) ratsastuksesta" ja
"Pienestä Katri (Liten Karin) palvelijasta."[462] Viimeksimainittu
pyhimyslegendasta maalliseksi romanssiksi muutettu laulu on varmasti
vasta 1600 luvulla Saksasta Tanskaan ja Ruotsiin vaeltanut.[463]
Myös yllämainittua saksalaista laulua ruohon leikkuusen lähteneestä
tytöstä on alkuosa ruotsinkielen välityksellä tavattu suomeksikin
mukaeltuna.[464] Harvinaisena poikkeuksena on "Velisurmaaja", neljäs
Kantelettaren alkulauseesen valituista näytteistä, jonka
suomenkielisessäkin asussa on säilynyt refrängi, vaikka aivan
yksinkertaisinta laatua: poikani iloinen -- äitini kultainen.[465]
Emme siis erehtyne, jos oletamme Suomeenkin ulottuneen kaksi
ruotsalaisen kansanlaulun virtausta: toisen 30-vuotisen sodan jälkeisen
ja toisen unioonin aikaisen, jonka vaikutuksesta vanhaan runoomme
olemme jo Helka-virsissä sekä Luojan virren kappaleissa esimerkkejä
nähneet. Tämän eroituksen 1400 luvun ja 1600 luvun vaikutuksen välillä
todistavat aivan epäilemättömäksi pari ballaadia, jotka ovat molempien
virtausten mukana Suomalaisille saapuneet ja sen johdosta esiintyvät
_kahdenlaisella runomitalla_.