Perin vastaisen kuvan suomalaisen runon kehityksestä edellä esitettyyn
Luojan virteen verraten näyttää meille se Kantelettaren virsilauluista,
joka nimellä "Viron orja ja isäntä" on painettu kolmannen kirjan
neljäntenä runona. Luojan virren olemme nähneet moneen otteesen aina
useammasta kappaleesta yhteen liittyvän, yhä uusia aineksia puoleensa
vetävän ja niiden vaikutuksesta alati muuntelevan. Viron orjan virren
sitä vastoin tapaamme suomenkielellä joka paikassa yhtäläisenä
kokoonpanona, jossa ainoasti yksityiset piirteet hiukan vaihtelevat,
vaan itse juoni pysyy alusta loppuun muuttumattomana. Aivan erilainen
on myös molempien runojen kulku. Ikäänkuin säteitten tavoin Luojan
virsi Itä-Suomen kautta hajaantui usealle taholle: erikseen
Inkerinmaalle suunnassa pohjoisesta etelään ja idästä länteen; erikseen
Salmin kihlakuntaan leviten suoraan lännestä itään; erikseen vielä
Venäjän Karjalaan, jossa se rajan yli Vienan lääniin saavuttuaan näkyy
kääntyneen etelää kohti Aunuksen puolelle. Sillä aikaa Viron orjan
virsi kulki yhtenä virtana, ensin Inkerinmaan kapeassa uomassa
päinvastaista suuntaa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen Suomen
rajalle, mistä se levisi yli Itä-Suomen runoalueen, siten että
pää-virta kulki pitkin Laatokan rantaseutua Itä-Karjalaan
sekä Ilamantsin puolelle ja virran lieve ulottui Savoon ynnä
savolaissukuiseen Pohjois-Hämeesen asti. Mutta Venäjän Karjalassa,
jossa Luojan virsi on runsaimmin ja täyteläisimmin edustettuna, on
ainoasti vähäisiä katkelmia löydetty kysymyksessä olevasta runosta.
Ja päin vastoin kuin Luojan virsi, joka todistettavasti johtaa
syntyperänsä Länsi-Suomesta, on Viron orjan virsi ilmeisesti saanut
alkunsa Viron puolella.
Orjan asemasta on Viron kansalla valitettavasti ollut yllin
kyllin aihetta laulaa ja se onkin synnyttänyt tämänaineisia runoja
kokonaisen ryhmän, jota onnellisemman Suomen kansan ei ole tarvinnut
omistaa. Vaan tutkimuksemme alainen runo koskettelee yleisempää
isännän ja palkollisen välistä suhdetta ja on siitä syystä hyvin
suomenpuolisiinkin oloihin soveltunut. Se on verrannollisesti
suomenkielellä ollut enemmänkin suosittu laulu, sillä Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran arkistossa tavattavaa sataista suomalaisten
kappalten lukumäärää vastaa t:ri J. Hurtin kokoelmissa vähän päälle
kolmekymmentä vironkielistä kirjaanpanoa. Mutta sen sijaan, että
edelliset ovat kaikki yhtä laatua, jakautuvat jälkimmäiset kahteen
huomattavasti eriävään toisintoryhmään: etelä- ja pohjois-virolaiseen;
etelävirolaisesta on vielä eroitettava omituinen toisen runon
yhteydessä muodostunut osasto.
Jos viimeksi mainitun osaston heitämme tutkimuksen loppuun, niin jää
tarkastettavaksemme 13 (A) eteläiseen[397] ja 9 (B) pohjoiseen ryhmään
kuuluvaa ynnä 3 (C) epämääräistä kappaletta.
A. Pärnunmaa: Halliste 1. H. II. 5. s. 36 (Jos. Hurt n:o 20). -- Karksi
2. II. 5. 306 (sam. 82). -- 3. II. 5. 362 (sam. 38). -- 4. I. 2. 138
(J. Tiidt 3 b). -- 5. III. 5. 894 (M. Kõeva 1). -- Viljanninmaa: Helme
6. IV. 3. 96 (G. Habicht 68). -- 7. III. 6. 170 (J. Niilender 3). -- 8.
I. 5. 249 (E. Suidt 5). -- Tarvastu 9. IV. 3. 177 (H. Kallas 1). -- 10.
II. 25. 776 (J. Trull 59). -- Tartonmaa: Nõo 11. III. 10. 238 (H. Viera
12). -- Palamuse 12. II. 27. 235 (H. Maasen 25). -- Tõrma 13. III. 9.
241 (V. Part 5).
B. Viljanninmaa: Kolga-Jaani 14. III. 7. 961 (A. Pihlak 17). --
Põltsamaa 15. III. 7. 481 (I. Võhrmann 1). -- Tartonmaa: Laiuse 16. VL.
1887 s. 102 (G. Johannson 43). -- Varsinais-Viro: Vaivara 17. II. 1. 53
(M. Ostrov ja O. Kallas 69). -- Jõhvi 18. II. 1. 349 (sam. 503). --
Lüganuse 19. II. 1. 615 (sam. 794). -- Simuna 20. II. 38. 623 (J. Sepp
12). -- 21. II. 53. 587 (H. Böckler 37). -- Harjumaa: Jõelähtme 22. II.
17. 388 (H. Redlich 2).
C. Tartonmaa: Tartu 23. III. 21 480 (J. Siral 2). -- Laiuse 24. VL.
1887 s. 34 (M. Ostrov 32). -- Harjumaa: Kose 25. II. 37. 586 (T.
Viedemann 103).
Etelävirolainen ryhmä (A), kuten näemme, rajoittuu löytöpaikkoihinsa
nähden hyvin ahtaaseen alaan: Pärnunmaan kaakkoiseen kulmaan sekä
Viljanninmaan eteläiseen kärkeen ynnä Tartonmaahan. Näytteeksi
otettakoon pisin Pärnunmaan kappaleista (A 4), täydennettynä toisella
melkein yhtäpitävällä kirjaanpanolla (A 3):
_Sedä' i tää, ega' i mõista.
Kun ori une magasi,
Sulan vaene suigatelli, (3)
Suure suo, laia laane, (3)
Suure suo keskeelle,
Laia laane vaieelle;
Peenar pikka istepenki,
Sööta suuri söögilauda,
Mätas pehme pää alune.
Kägu tall kuksi käte pääle,
Lõukene lõua pääle,
Pääsukene pää pääle,
Sisask lindu silma pääle,
Peo lei pilli uule pääle, (3)
Kuule' s orja maasta tõusta.
Tulliv' katsi engeleta,
Võtiv' see orja õlale,
Kääniv' orja käte pääle,
Viisiv' orja taivaasse,
Maari kammerde lävele,
Looja suure usse suile.
Ori sääl linki liigutele,
Rauda rampi raputele.
Maari kammerist kõneli:
"Kes sääl linki" j.n.e.
Orja kuuli, kosti jälle:
"Ori linki" j.n.e.
Maari kuuli, kosti jälle:
"Tule sisse orjakene,
Istu kulda tooli pääle,
Kulda tooli, õbe õrre;
Küll said maale püstü kurta" (3).
Anti kätte saia tükü:
"Söö saia orjakene,
Küll said maale nälgä nätä."
Tuodi (3) kätte õlle toobi:
"Juo õlut orjakene,
Küll said maale vettä juvva" (3).
Keh mull perrä või tulesse?
Peremees perrä tulesse
Küünärpuu pikka peonna,
Perenaine sääl peränä,
Kanga paagi kannelenna.
"Tule ori, võta oma,
Tule vaene, võta vaeva!"
Orja kammerist kõneli:
"Pea esi peremeesi,
Pea esi perenaine,
Pea oma peene amme,
Kanna oma kalevese;
Jobap Maari mulle massi,
Taevas alli mull tasusi."
Maari kammerist kõneli:
"Tule sisse peremeesi,
Tule sisse perenaine!"
Andas ala tulda tooli:
"Istu tulda tooli pääle (3),
Tulda tooli, tõrva õrre."
Tuodi kätte tule toobi: (3)
"Juo tulda, tõmba tõrva,
Seni kui pada pantanesse,
Seni kui katelt kantanesse.
Sõs su pata pantanesse,
Sõs su katles kantanesse,
Latse perrä laavitesse,
Alge ala lõhutesse.
Kusa's massa orja vaeva,
Kusa's massa maa pääl,
Ega's anna alla taeva,
Nüüd sa keed katelen,
Nüüd sa põled põrguen_."
En tiedä, enkä ymmärrä,
Kussa orja unen makasi,
Renki raukka uinahteli,
Suuren suon, laajan korven,
Suuren suon keskellä,
Laajan korven vaiheilla,
Piennar pitkä istuinpenkki,
Kesanto suuri ruokapöytä,
Mätäs pehmyt päänalainen.
Käki kukkui kätten päällä,
Leivonen leuvan päällä,
Pääskynen pään päällä,
Satakieli silmän päällä,
Kuhankeittäjä huulen päällä.
Orja ei kuule maasta nousta.
Tuli kaksi enkeliä,
Ottivat orjan olalle,
Käänsivät orjan kätten päälle,
Veivät orjan taivahasen,
Maarian huoneen kynnykselle,
Luojan suuren uksen suille.
Orja linkkua liikutti,
Rautahakaa raaputti.
Maaria huoneesta puheli:
"Ken siellä linkkua" j.n.e.
Orja kuuli, vastasi:
"Orja linkkua" j.n.e.
Maaria kuuli, vastasi:
"Tule sisään orjaseni.
Istu kultatuolin päälle,
Kultatuolin, hopeaorren;
Kyllin maalla seisten surit."
Annettiin käteen vehnänen:
"Syö vehnästä orjaseni;
Kyllin maalla nälkää näit."
Tuotiin käteen oluttuoppi:
"Juo olutta orjaseni,
Kyllin maalla vettä joit."
Ken perääni tulee?
Isäntä perään tulee,
Kyynärpuu pitkä pivossa,
Emäntä vielä perässä,
Kangaspakka kainalossa:
"Tule orja ota omasi,
Vaivainen vaivannäkösi!"
Orja huoneesta puheli:
"Pidä itse isäntä,
Pidä itse emäntä,
Pidä hieno paitasi,
Kanna oma verkasi,
Jo Maaria mulle maksoi,
Taivas harmaa korvasi."
Maaria huoneesta puheli:
"Tule sisään isähtä,
Tule sisään emäntä!"
Annetaan tulinen tuoli:
"Istu tulisen tuolin päälle,
Tulisen tuolin, tervaorren."
Tuotiin käteen tulituoppi:
"Juo tulta, särvi tervaa,
Kunnes pata pantanehen,
Kattila kannettanehen,
Sinut pannahan patahan,
Kattilahan kannetaan,
Lapset perään ladotahan,
Halot alle lohkotahan.
Et maksanut orjan vaivaa,
Et maksanut maan päällä,
Etkä antanut alla taivaan,
Nyt sä kiehut kattilassa,
Nyt sä palat helvetissä."
Parissa kirjaanpanossa on omituinen loppuliite (A 7, vrt. 12):
_"Nüüd sa põlet põrkuenna_,
Keet sa keeva katelenna!
Mu pannas tulda tegema
Alge alla heiteemma.
Kästas panna ütsi algu,
Ma sull pane paari algu."_
Nyt sä palat helvetissä,
Kiehuvassa kattilassa!
"Minut tulta tekemään,
Halkoja alle heittämään;
Käsketään panna yksi halko,
Panen sulle kaksi halkoa."
Että tämä virolainen Orja laul (A 9) on useammasta aineksesta
kokoonpantu, ei osoita ainoastaan mainittu lisäys, joka selvästi johtuu
muutamasta sadusta, missä paholainen..panee pojan hoitamaan
tulta kattilan alla ja poika nähtyänsä, että siinä sisässä on hänen
entinen ilkeä isäntänsä, vielä lisää halkoja alle. Myös isäntäväen ja
orjan välinen keskustelu taivaassa kuuluu erinäiseen lyyrilliseen,
runoon, jota on tavattu kaikkialla vironkielen piirissä, paitsi aivan
kaakkoisimmassa osassa, Setukais-murteen alueella. Sen muoto ilmaantuu
eheänä tuossa pienessä epämääräisessä ryhmässä (C), jossa se on runon
alkuosana, esim. (C 24):
_Peremees peremeheke,
Perenaene naesukene!
Maksa ära orja pallea,
Orja palka, vaese vaeva.
Kui sa ei maksa siia maani,
Siis sa tasud taevaesse,
Maksad Maaria majasse.
Siis sa käid käärid käessa,
Riiderulli kaindelasse,
Küünar pika puu peosse:
"Tule ori, võta oma,
Tule vaene, võta vaeva,
Suilene suurta tööda,
Päilene päeva palka!"
-- "Ei ma taha taevaasse,
Kui sa ei maksnud seale maale,
Kus mu pihta piinatie,
Käevarsi vaevatie,
Kus mu küüsed külmetasid,
Kus mu varvad valutasid,
Sõrme otsad sõitelesid."
Tulli taeva peremees.
Mis tal siis seal alla anti,
Alla anti, ette panti?
Anti alla rauda tooli,
Panti ette rauda lauda,
Peale raudased koarikad,
Ühes tulda, teises tõrva,
Kolmandas koera ilada.
"Söö sina tulda, tõmma tõrva,
Korista koera ilada!"
Tulli taeva orjakene
-- -- kulda tooli -- lauda -- kullased koarikad:
"Söö sa kulda, joo sa metta,
Hammusta haljasta hõbedat!"_
Isäntä isäntäiseni,
Emäntäinen naikkoseni!
Maksa pois orjan palkka,
Orjan palkka, vaivasen vaiva.
Jos et maksa tällä maalla,
Kyllä korvaat taivahassa,
Maksat Maarian majassa.
Silloin käyt kädessä sakset,
Vaatekääry kainalossa,
Kyynär pitkä puu pivossa:
"Tule orja, ota omasi,
Vaivanen vaivannäkösi,
Kesärenki työsi tulos,
Päiväläinen päiväpalkka!"
-- "En minä tahdo taivahassa,
Kun et maksanut sillä maalla,
Kuss' olkapäitäni piinattihin,
Käsivarsia vaivattiin,
Kussa kynteni kylmettyivät,
Varpahani vaivan saivat,
Sormenpäitäni pakotti."
Tuli isäntä taivahasen.
Mitä siell' alle annettihin,
Mitä pantihin etehen?
Tuotiin alle rautatuoli,
Pantiin eteen rautapöytä,
Päälle rautaiset pikarit,
Yksi tulta, toinen tervaa,
Kolmas koiran kuolaa.
"Syö tulta, ryyppää tervaa,
Korjaa koiran kuolaakin."
Tuli orja taivaasen
-- -- kulta tuoli -- pöytä -- kultaiset pikarit:
"Syö kultaa, juo mettä,
Pure kirkasta hopeaa!"
Paitsi kaikille ryhmille yhteistä orjan ja isännän vastakkaista
kohtelua taivaassa, ovat etelävirolaiseen säännöllisesti kuuluvia
piirteitä: orjan nukahtaminen keskelle suota -- harvoin Maarian mäelle
kukkien keskelle (A 2, 6), joka on toisesta runosta lainattua; kahden
(yhden ainoasti A 7) enkelin[398] ilmestyminen orjaa noutamaan sekä
kolkuttaminen taivaan ovelle.
Neitsyt Maarian nimenomainen esiintyminen tässä todistaa, että
etelävirolainen runo on jo katolisella ajalla muodostunut. Hyvin
somasti kuvataan eräässä kappaleessa, kuinka enkelien orjaa
tuodessa (A 9):
_Mari kedras keset tare,
Viskas maale villavakka,
Võtt ta valla suure ukse,
Läsk ta valla raske rampi.
Maaria kehräsi keskellä tupaa,
Viskasi maahan villavakan,
Otti auki suuren oven,
Päästi auki raskaan säpin.
Vanhanaikainen on myös taivaan oven sulkulaitos, ilman lukkoa ja
avainta: sisäpuolelta auki työnnettävä sekä ulkopuolelta kolistettava,
nähtävästi erityisellä kolkuttimella, joka välistä nimenomaan mainitaan
olleen rautarengas (A 6-8). Tämän piirteen puuttuminen Tartonmaalla,
jossa orja yksinkertaisesti viedään taivaasen (A 11, 12, 13; ainoasti
keskimmäisessä lisäyksellä: _Maari ema ukse kõrva_), viittaa siihen,
että etelävirolaisen runon syntymäpaikka on länsipuolelta sen aluetta
etsittävä.
Yhdessä Pärnunmaan kappaleessa kuvataan tarkemmin, kuinka vetelä oli
suo orjan leposijana (A 5):
_Süld tall vetta alla selja --
Küünär vett tall alla külje_.
Parissa Viljanninmaan kirjaanpanossa kiinnitetään kosteuden lisäksi
vielä huomio makuupaikan kylmyyteen (A 9, vrt. 7):
_Küünar vett tall külle alla,
Vassa valgeda raheda_.
Kyynär vettä kyljen alla,
Vaaksa valkoista raetta.
Näille säkeille on antanut uuden käänteen pohjoisvirolainen
toisintomuoto (B), jota on täydellisenä tavattu kahdesti Viljanninmaan
pohjoisosassa, kerran Tartonmaan luoteiskulmassa ja neljäs kappale
itäisimmässä Varsinais-Virossa. Paitsi näitä löytyy vielä neljä
varsinaisvirolaista ynnä yksi Luoteis-Virossa muistiinpantu, joissa
näiden johdanto puuttuu, vaan jotka muuten näihin läheisesti liittyvät.
Toinen Viljannin-puolisista kirjaanpanoista alkaa (B 15):
_Aru anti orjal aega,
Aru üksik tunnikene,
Jouluks joosta emale.
Siiski oli vööni vetta,
Vööni vetta, polvi lunda,
Vaks oli valgeta raheta.
Aikaa annettiin orjalle
Harvoin yksikään tunti,
Jouluksi juosta emon luo.
Silloinkin oli vyöhön vettä,
Vyöhön vettä, polveen lunta,
Vaaksa valkoista raetta.
Täydellisenä painettakoon mainittu varsinaisvirolainen kappale, koska
se on Inkerinmaan rajaa lähinnä olevasta Vaivaran pitäjästä saatu (B
17). Sen suomenkieltä lähentelevän muodon ymmärtämiseen riittänevät
muutamat sanaselitykset.[399]
_Aiga orjal annetie,
Kätte orjal käänetie,
Joulusta kodoje juosta,
Mardista omile maile,
Katrinasta kaugeelle.
Ori uppunes lumeje,
Käed vahtoje vajosid,
Sormed soolaje sulasid.
Viedi orja taivaje.
Ori ulkus taivassa, 10
Maria verava suussa.
Siis västas Vana Jumala:
"Tule siia orja vaine!"
Siis tuodi tuoli alla,
Sulgi patja keskeella.
"Istu siia orja vaine!
Kül oled saanud seisaksenna
Orja vaine ollesenna,
Käskujalgun käieksenna."
Siis tuodi voida leiba, 20
Mett tuobist --
"Süö siint ja juo siint,
Kül oled saanud vettä süüä,
Vettä süüä, vettä juua,
Orja vaine" j.n.e.
Siis ulkus peremehike.
Siis vastas Vana Jumala:
"Tule siie peremehike,
Tule külmäje tubäje, 30
Küttämatta huoneje!
Kül oled saanud suojas olla."
Siis tuodi tuline tuoli,
Rauda arja keskeelle:
"Istu siie peremehike!"
Siis tuodi tuline tuopi,
Tulda, terva tuobi siessa:
"Süö siitä, juo siitä!
Kül oled saanud mette süüä,
Mette süüä, mette juua, 40
Peremehena ollesenna,
Käskujalgu käskidessa,
Sulasid sundidessa."
Siis vastas peremehike:
"Miks siis mulle ninda tehjä?"
Siis vastas Vana Jumala:
"Sest sulle nindä tehjä,
Et pahast maksid orja palka,
Pienemalle kilmitulle,
Kitsamale kangaalla." 50
Siis kutsus peremehike
Orja taivasse,
Siis lubas palka maksta
Suuremalle kilmitulle,
Laiemalle kangaalle.
Siis vastas Vana Jumala:
"Ei ole tarvis taivasse,
Maksu ei Maarja iessa,
Kui et ole maksand maassa palka,
Oma herra heinamaale, 60
Talupoja toassa."_
Tässä niinkuin parissa muussakin pohjoisvirolaisen ryhmän kappaleessa
(B 14, 18) jää ilmoittamatta, kuka orjan tuo taivaasen, kerrotaan vaan
yksinkertaisesti, että hän vietiin. Edellä mainittu Viljannin-puolinen
kirjaanpano jatkuu (B. 15):
_Siis Jeesus hüidis taevaasta,
Musta Maaria kõneles:
"Tulgem kolmed hingelised.
Tooge ori taevaaije!"_
Siinä siis henkiolentoja on kokonaista kolme. Muutamissa
muistiinpanoissa yksi tähti hänet noutaa (B 16, 20, 21); läntisimmässä
pohjois-virolaisessa tulee kuitenkin toiseksi Maaria (B 22):
_Tuli tähte taivaasta,
Maarja maa rajalta,
Võttis orja kaendelasse,
Käänas käevarre peale_.
Etelävirolainen, milt'ei säännöllinen enkelien kaksiluku on näitä
vaihtelevia muotoja ilmeisesti alkuperäisempi.
Varsinais-virolaisessa näytteessä on Maarian veräjä vielä tallella.
Toisessa kirjaanpanossa Vaivaran viereisestä Jõhvin pitäjästä on myös
taivaan ovelle kolkuttaminen säilynyt (B 18):
_Kui ori ära suresi,
Orja taeva viidaneksi,
Ulgub Looja ukse eessa,
Koputab koja lävela.
Tuleb vastu inglikene:
"Mis sa tahad, orjaparga?"
-- "Tahaksin ma taeva tulla."
Tehti lahti taeva uksed_.
Kun orja kuoli,
Orja taivaasen vietäneen.
Käypi Luojan uksen edessä,
Kolkuttaa talon ovella.
Tulee vastaan enkeli:
"Mitä tahdot orja parka?"
-- "Tahtoisin tulla taivaasen."
Avattiin taivaan ovet.
Vaan vastakohdaksi on siinä lisätty isännän tulo helvetin ovelle
koputtamaan, jonka jälkeen hän ei enää ole tilaisuudessa orjaa
puhuttelemaan:
_Kui peremees ära surest,
Viidi peremees põrgu poole.
Ulgub seala ukse eessa,
Koputab koja lävella.
Üüab Toonelda isanda:
"Kes see ulgub ukse eessa" j.n.e.
-- "Peremees ulgub" j.n.e.
Lasti peremees põrgu tulla_.
Niinikään myöhäsyntyinen piirre on isännän osoittaminen erityiseen
kylmään tupaan Vaivaran-puolisessa näytteessä. Muistutusta, että hän
oli tarpeeksi saanut olla lämpimässä, kuitenkin vastaa muutamassa
etelävirolaisessa kappaleessa tavattava, yhtä ylimääräinen selitys,
heti kun orja sisään kutsutaan (A 7):
_Küll said maale väljän olla_.
Kyllin olit maan päällä ulkona.
Voileivän antaminen juomisen lisäksi muistuttaa etelämpänä Virossa
yleistä vehnäkakun tuomista selityksellä: "kyllin sait nälkää nähdä",
taikka toisinaan (A 9, IL, 13; A 7):
Küll said maale leiba süüa e. haganaist leiba_.
Kuitenkin myös tämä piirre on nähtävästi liikanainen. Sillä on harvoin
mitään vastaavaa isännän osaksi tulevassa tarjoilussa.[400] Eikä se
mitenkään sovellu sarjaan: kultatuoli -- kultatuoppi, tulinen tuoli --
tulinen tuoppi. Siitä syystä on vehnäleivän lisään tullessa tuoppi
milt'ei säännöllisesti (paitsi A 2) kultaisuutensa kadottanut
yhtäläistyen jokapäiväisemmäksi oluttuopiksi.
Kultaisen eli pohjoisempana tavallisemmin hopeaisen tuopin sisällyksenä
mainitaan mesi (myös A 1), usein kahdella synonyymilla, esim.
Mett ja mõdu toobi sees (B 22).
Täis sii mõdu, täis magusta (B 14).
Mett ja viina toobissa (B 16).
Mettä, hunajaa tuopissa.
Täysi mettä ja makeaa.
Mettä, viinaa tuopissa.
Niinikään on isännän tulisessa tuopissa tavallisesti kahta lajia: tulta
ja tervaa.
Pohjoisvirolaiselle ryhmälle ominainen piirre on isännän nimenomainen
kysymys, minkätähden häntä niin toisin taivaassa kohdellaan; se
selitys, että hyvä olo tässä elämässä tuo mukanaan huonon tilan
tulevassa, ei ole semmoisenaan enää tyydyttänyt. Enimmiten ainoasti
isäntä tekee tämän kysymyksen ja siihen tavallisesti orja itse vastaa:
Miks sa ei maksnud orja vaeva l. palka, (B. 16, 20-22). Itäisimmässä
varsinaisvirolaisessa näytteessä kuitenkin annetaan selitys taivaan
valtiaan puolesta: "Pahast maksid" j.n.e.; samoin esillä olleessa
Viljannin-puolisessa kappaleessa (B 15), jossa myös orja ja niinikään
isäntä jo ennen noita kysymättäkin annettuja selityksiä tiedustelevat:
"Miks mul seda annetasse?"
-- "Sest sul seda annetasse."
Tämän muodostuksen kautta vakaantuu isännän ja orjan välinen
keskustelu, joka useammassa etelävirolaisessa kappaleessa esiintyy
orjan ja isännän tarjoilujen väIissä,[401] pysyväisesti runon loppuun,
liittyen siihen kiinteämmin yllämainittujen välisäkeiden avulla. Siitä
myös seuraa, että orjan emäntä, joka etelävirolaisessa toisintomuodossa
tavallisesti ilmaantuu isännän rinnalla, kuten itsenäisenä esiintyvässä
Isäntäväen puhuttelu-runossa, pohjoisvirolaisesta ryhmästä katoaa.
Ainoasti tämän eteläisimmässä kappaleessa (B 14) on emäntä tallella,
vaan siinäpä mainittu kysymys vielä puuttuu.
Kaikesta päättäen on siis Orjan laulu Virossa vaeltanut suunnassa
lounaisesta koilliseen ja siten kehittyneimmässä muodossaan joutunut
Inkerinmaan äärelle.