"Ei lukku lutistu kiinni,
Lukulle luku pitävi,
Takasalvalle sanaista."
Niin Luoja lukun lutisti,
Lutisti lukun kiinni,
Takasalpahan satutti. --
Jäi paha parisemahan,
Kian täyen kiljumahan.
Saman kappaleen alussa "Hiien poika" on ilmoittanut takovansa Luojan
"kaakkipuita", Jumalan "ahistuspuita". Jos vielä otamme lukuun pari
kertaa Keski-Inkerissä mainitut "kaulapuut",[292] sekä edellä
esiintyvät "hirtinpuut" ja "kuristuspuut", joiden sijalla ainoasti
kerran "hirsi- ja kuristusrauat"[293] esiintyvät, niin emme voi olla
huomaamatta, kuinka säästäen tässä rautaa on käytetty. Nähtävästi on
ajateltu jalkapuun tapaista kaulapuuta, jossa ainoasti lukot ja
naulat[294] olivat raudasta taottuja. Nimitys "kaakkipuu" viittaa
häpeäpaaluun, johon kaulastakin pantiin kiinni. Mutta toiselta puolen
on kuvailtu myös hirsipuuta, koska välistä nimenomaan selitetään:[295]
Mihin Luoja hirtetähän,
Jumala kuristetahan.
Mahdollisesti tämä hapuilevaisuus johtuu siitä, että laulaja hänelle
tutuista rangaistuskeinoista on koettanut valita vastinetta Vapahtajan
ristinpuulle.
Suomen Itä-Karjalassa on Hiiden sepän kahlinta säännöllisesti
yhdistynyt Luojan ylösnousentaan ja tavallisesti mainitulla
lyhykäisellä liitteellä. Suistamalla lauletaan, mitenkä Luoja joessa
veren jäljistä peseydyttyään:[296]
Astui alhoja saloja.
Nousi koivun konkelolle,
Lepän lengolle yleni.
Kuuntelevi, kääntelevi,[297]
Kuuli seppolan taonnan,
Pahan joukon paukutuksen.
Meni orjana oville,
Palkkalaisna pajan suille,
Itse virkki, noin sanoikse:
"Mitä seppola takovi,
Hiien seppo hilkuttavi?"
Virkkoi vanhin Juuttahista:
"Tuoll' on silmät vierahalla,
Kuin eilisen Jumalan silmät,
Kuta eilen hautasimme."
Jeesus virkki Juuttahalle:
"Onhan silmät vierahalla,
Katsimet kuin kaalikalla."
Virkki Jeesus Juuttahalle:
"Mitä seppola takovi,
Hiien seppo hilkuttavi
[Pajassa ovettomassa,[298]
Ilman ikkunattomassa]?"
Virkki vanhin Juuttahista:
"Taomme Jumalan rautoa,
Jeesuksen kuristusköyttä."
Jeesus virkki, noin sanoikse:
"Ei ole lukku Luojan lukku,
Kun käsin lukittanehen,
Sormin solmieltanehen;
Äsken on lukku Luojan lukku,
Kun sanoin lukittanehen,
Sanoin solmieltanehen."
Virkki vanhin Juuttahista:
"Enpä muistanut mitata,
Kuin pitkä Jumalan kaula,
Kuin on pitkä, kuin on paksu,
Kuin on kunnekin leveä."
Jeesus virkki Juuttahalle:
"Tunnen mä Jumalan kaulan.
Kuin on pitkä, kuin on paksu,
Kuin on kunnekin leveä.
Kuin on pitkä sinun kaulas,
Niin pitkä Jumalan kaula,
Niin on pitkä, niin on paksu,
Niin on kunnekin leveä.
Mittoa vain oma kaulas!"
Mitteli hän, määräeli,
Nosti rauan kaulahansa.[299]
Perän polki kalliohon,
Vuorehen teräksisehen,
Itse virkki, noin sanoikse:
"Ole siinä sinä ikäsi,
Kuni kuuhut kääntelevi,
Päivä päälle paistanevi!
Kivi kovetkokon,[300]
Rauta lujetkohon,
Lue kivi kovahan."
Amin, amin!
Luojan puhe lukosta on tässä ilmeisesti väärällä paikalla ja sitä
paitsi vaillinainen vastaavaan inkeriläiseen kohtaan verraten. Myös
alkusäkeissä kuvattu puuhun nouseminen tuntuu sopimattomalta ja muista
runoista lainatulta.
Molemmissa suhteissa tapaamme Suojärven toisinnot alkuperäisemmällä
kannalla. Jo ensi säkeet tuntuvat hyvin luontevilta, johtaessaan meidät
hiilen- ja sydenpoltosta mustuneitten maisemain kautta Hiiden sepän
pimeään pajaan.[301]
Astui soita, astui maita,
Hiitten hiilikankahia,
Jumalten sysimäkiä,
Kuului seppola takovan,
Hiitten seppä kilkuttavan,
Pajassa ovettomassa,
Ilman ikkunattomassa.
Viimeksi mainittu säepari on kuitenkin loitsuista lainattu, arvatenkin
pistosnuolien taonnasta, joka tapahtuu salaa pirun pimeässä
pajassa.[302] Yhtä huonosti kuin Suistamalaisessa näytteessä soveltuu
Suojärvelläkin tavattava Luojan tulo ovelle, jopa kynnykselle[303]
pajan muka ovettomuuteen.
Inkeriläisellä Luojan tervehdykselläkin on Suojärvellä
vastineensa:[304]
Pyörähti pajan ovelle:
"Terve on teille seppolalle,
Jumalan apu seppolalle!"
Virkki Juutas joukon vanhin:
"Ei tähän ensinkään kelpaa Jumalan apu."
Vielä selvempi kuin Inkerin puolella on Luojan ja Hiiden sepän välinen
loppukeskustelu seuraavassa Suojärveläisessä kappaleessa. Luojan
käskettyä mittaamaan omalle kaulalleen:[305]
Virkki vanhin Juuttahista:
"Enpä julkea panna,
Kun ei lukkua lukutta,
Salpa'atta(!) avaimetta."
Jumalainen armollinen
Virkki tuohon, noin pakisi:
"Mikä lukutta lukunnut,
Avaimetta salpautunut?"
Sitten vanhin Juuttahista
Panetteli kauloillehen.
Jumalainen armollinen
Virkki tuohon, noin pakisi:
"Lukkuate ilman lukutta,
Salpa'ate ilman avaimetta,
Salpa'ate Jumalan sanoilla,
Lukkuate Jumalan pakinoilla,
Siksi ilmaksi ikeä,
Kuni kuuta, kuni päivää!"
Ennen tätä vuoropuhelua esiintyy vielä Hiiden sepän epäilys, sen
johdosta että Luoja tietää ilmoittaa kaulan mitat.[306]
Virkki Juutas joukon vanhin:
"Mistä sinä sen miehen tunnet?"
Luoja vaivoin vastaeli:
"Kyllä minä sen miehen tunnen.
Olin nuorra mies metsänkäyjä,
Uro korven kolistaja,
Siinä minä häntäkin rukoilin."
Sekään ei ole Suojärveläinen lisäys, sillä siihen löytyy jo Suistaman
puolella vastine erään vaillinaisen kirjaanpanon säkeissä:[307]
-- -- --
"Sentähen on silmät sennäköiset,
Kun olen miehen nähnysiä,
Uron arvaeltusia.
-- -- --
Annas miekin mittaelen,
Mittaelen, määräelen,
Mie olen miehen nähnysiä,
Uron arvaeltusia."
Venäjän Karjalan laulutavasta antaa meille selvän käsityksen
Kantelettaren laitos, joka paraasta päästä noudattaa Latvajärven
Arhipan toisintoa,[308] Ainoasti "julman Juuttahaisen" epäilykset
Luojan tietojen ja näön johdosta ovat Lönnrotin monistelemat.
Kansanrunossa hän yksistään ihmettelee:
"Niin on sulla silmät suuret,
Kuin on eilisen Jumalan,
Niin on pitkät silmiripset,
Jonka maahan hautasimme."
Johon "Jumalan poika" vastaa:
"Sillä mull' on silmät suuret
Viikon katsoin syöjän suuhun,
Partahan palan purijan, j.n.e.
Leuoille[309] lesettelijän."
Tämän selityksen sijalle, joka on Venäjän Karjalassa tavallisin,
ilmestyy joskus toinenkin:[310]
"Katsoin kantosen takoa,
Kilketin kiven takoa."