Jo Neitsyt Maarian nimi, huomauttaa Borenius,[82] "jota monessa
paikassa, erittäinkin läntisessä Suomessa, äännetään Marja, aivan
luonnollisesti näyttää selittävän Jeesuksen marjasta syntymisen.
Läheinen siis on arvelu, että se runon osa on syntynyt suomalaisella
alalla."
Samoin lausuu A.V. Forsman[83] Kalevalan Marjatta nimen johdosta, jota
Reinholm oli pitänyt alkuperäisenä marjo-sanasta sepitettynä ja
Marja-tarun vuoksi Neitsyt Maarialle omistettuna nimenä: "Luultavampaa
on, että Marjatta on sekamuoto, syntynyt ruotsalaisesta Mariet (Margit)
ja suomalaisesta marja. Yhtyminen marja-sanaan on sittemmin vaikuttanut
mainitun tarinan".
Kuitenkin Borenius, viitaten omituiseen Logos-opin muodostukseen ynnä
länsimaisiin taruihin ihmeellisistä syntymisistä sekä tenhomarjoista,
jotka ruumiin muotoa muuttavat, pitää hyvin luultavana, että myös tämä
legenda "jo ennen Suomeen saapumistaankin oli saanut lähes saman
muodon, jonka me virrestä tunnemme".
Ettei Marja-virsi ole voinut syntyä marja-sanan johdosta, tulemme
siitäkin näkemään, ettei marja ole alkuperäinen hedelmä edes
suomalaisessa runossa. Toiselta puolen on hedelmän syöminen, eikä sen
vaikutus, joka johtaa meidät runon alkulähteesen.[84]
Pseudo- eli valhe-Matheuksen evankeliumissa kerrotaan seuraava tapaus
Josefin ja Marian pakomatkalta Egyptiin. Levätessään palmupuun alla oli
Maria katsahtanut puuhun ja nähdessään sen olevan täynnä hedelmiä
halunnut niitä syödäkseen. Josef oli hieman ynseästi ilmaissut
ihmettelyään moisesta mieliteosta, kun puu oli niin korkea. Mutta
Jeesus, joka istui äitinsä sylissä, oli käskenyt palmupuuta kumartumaan
sekä tarjoomaan hedelmänsä. Ja paikalla oli puu taivuttanut latvansa
alas Marian jalkoihin.
Tämä kertomus on hyvin tunnettu keskiaikaisissa legendakokoelmissa, se
löytyy esim. ennen mainitussa ruotsinkielisessä 1200 luvun lopulta.[85]
Kansanlaulunakin katolisissa maissa se näkyy olleen suosittu. Oikein
kansan omaiselta se ei kuitenkaan vielä tunnu niissä etupäässä
saksankielisissä legenda-virsissä, joissa outo, etelämainen palmupuu on
muuttamatta säilytetty.
Vaan hiukan vapaammin on tarina muodostunut Kataloonian ja
Etelä-Ranskan toisinnoissa. Tiellä Bethlehemistä Natsarethiin Maria ja
Josef tapaavat puutarhurin kiipeämässä omenapuuhun ja Maria pyytää yhtä
omenaa. Puutarhuri antaa hänelle luvan itse poimia puusta, Josef,
ollakseen avulias, yrittää ottamaan, mutta puun oksat kohoavat
ylöspäin; Maarialle sitä vastoin ne taipuvat puoleen.
Vielä omintakeisemmin on tätä ainetta käsitetty Englannissa, jossa on
monet kerrat kirjaanpantu seuraava hyvin yleinen joululaulu.[86]
Mies vanha oli Josef, mies vanha todesti,
Kun maassa Galilean Marian kihlasi.
Kautt' yrttitarhan kauniin he yhdess' astuivat,
Siell' loisti kirsimarjat, kuin veri, punakat.
Puutarhan kautta vihreen he yhdess' astuivat,
Siell' oli kirsimarjat niin paksun pulleat.
Hellästi Josefille puheli Maria:
"Kirsikka mulle poimi; on lapsi minulla."
Mutt' ynseä ol' ääni ja sanat Josefin:
"Se sulle poimikohon, ken antoi lapsenkin."
Vaan silloin lausui lapsi äitinsä kohdussa:
"Kumarru, puista korkein, äidille tarjoa!"
Kumartui pisin puista Marian kätehen (polvehen),
Hän huusi: "katso, Josef! nää suotiin minullen."
Tunnusti silloin Josef: "tein sulle vääryyttä;
Nautitse, armahani, äläkä hylkäjä."
Maria poimi marjan, kuin veri, punaisen,
Raskaine taakkoinensa kotihin palaten.
Maria otti lapsen ja laski polvillen:
"Tään mailman miten käypi, nyt kerro, poikanen."
-- "Niin kuule kuolevani, kuin kivet seinässä;
Mun tähten katukivet on itkuun heltyä.
Vaan pääsiäisnä tiedä mun ylös nousevain,
Ja silloin nousee päivä ja kuu mun kerallain."
Tässä näemme siis ihmeen siirrettynä aikaan ennen Vapahtajan syntymistä
ja välittömästi tämän tapauksen yhteyteen. Siitä ei ollut enää suuri
askel suomalaisen runon käsitykseen. Missä määrin oletettava
skandinaavilainen välimuoto vielä siihen suuntaan lienee vaikuttanut,
on mahdoton sanoa, kun ei mitään semmoista ole meille säilynyt.
Länsi-Suomessakaan ei runo enää ole tunnettu, mutta että se sieltä päin
kuitenkin on levinnyt yli Karjalan kannaksen Varsinais-Inkeriin,
osoittanee sen esiintyminen milt'ei yksinomaan itäisessä osassa
viimeksimainittua runoaluetta. Lisäksi on lukuun otettava, että
sen viidestä ja Tapanin virren yhtä monesta Hevaan-puolisesta
kirjaanpanosta on kokonaista kolme yhteistä.[87]
Näissä kolmessa kappaleessa -- neljäs Hevaan kappale on nähtävästi
vaillinainen[88] -- ilmaantuu esillä oleva runo Lapsenetsintä-virren
johdantona. Yhteiset mainitun virren kanssa ovat kaikissa neljässä
alkusäkeet:
Maaria pyhäinen vaimo,
Käypi käpäelevi,
Hietroin helmoin heutajavi;
parissa sitä paitsi kuvaus Maarian matkatamineista. Sen jälkeen
jatketaan joko:[89]
Läksi koista kulkemahan,
Veräjästä vieremähän.
Meni metsän rantuelle;
taikka tavallisemmin:
Meni otrapellollensa,
Kakrakaapunaisellensa.
Yhtäläisesti sitten taas kaikissa kappaleissa -- myöskin viidennessä,
jossa se on keskelle Mataleenan virttä eksynyt[90] -- kerrotaan
mitenkä:
Näki oksalta omenan,
Näki puulta pähkinäisen.
Otti oksalta omenan,
Otti puulta pähkinäisen,
Loi omenan huulillehen,
Huuliltahan kielellehen,
Kieleltä keruksillehen.
Tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
Tuosta paksuksi panihe,
Lihavaksi liittelihe.
Tämän kappaleen ensimmäinen säepari on muistiinpantu Soikkolan puolella
ainoasti kerran ja aivan irtonaisena katkelmana; muuta jälkeä runon
alkupuolesta ei Hevaata lännempänä ole löydetty.[91]
Loppupuoli runoa sitä vastoin tavataan Varsinais-Inkerissä myös
sovitettuna muutamaan ballaadiin Mari tytöstä, joka menee marjaan
emolle. Kun emo marjoja syötyään sairastuu, lähtee tytär noidilta ja
arpojilta apua hakemaan, mutta palatessaan saa kuulla emon jo
kuolleen.[92] Kokonaista kuusi säettä nähdään yhdessä Hevaan puolen
toisinnossa ainoasti siliä muutoksella, että "loi omenan" sijaan
lauletaan "pani marjan".[93] Viimeinen säepari on kuitenkin
tavallisesti sopimattomana poisjätetty, niin parissa itäisemmässä
toisinnossa, jotka alkavat:[94]
Emo (t. mamma) marjan huulillehen.
Vielä on toista ja kolmatta säettä muodostettu, niin että syötyjä
marjoja tulee kolme, kahdessa Keski-Inkerin sekä yhtä monessa Soikkolan
kappaleessa:[95]
Toisen marjan kielellehen,
Kolmannen keruksellehen.
Niitä seuraava neljäs säe on harvoin enää tässä yhteydessä
säilynyt.[96] Mutta yksinään marjoista "täytyminen" ilmaantuu yhdessä
Venjoen kirjaanpanossa[97] sekä usein vielä Karjalan kannaksen
toisinnoissa.[98]
Että Neitsyt Maarian virsi on vaikuttanut mainittuun ballaadiin eikä
päinvastoin, näkee selvästi siitä, etteivät kysymyksessä olevat säkeet
ole jälkimmäisessä mitenkään oleellisia, jota paitsi ne puuttuvat sen
lukuisissa kirjaanpanoissa läntisimmästä Inkeristä.
Mainittu ballaadi ei edes ole aiheuttanut Omena-virreksi oikeammin
nimitettävän muuttumista varsinaisesti Marja-virreksi Suomen
Itä-Karjalassa. Sen muutoksen on vaikuttanut vähäinen lyyrillinen runo,
jota Varsinais-Inkerissä ja Karjalan kannaksella aivan erikseen
lauletaan. Tämän yleinen muoto on:
Mansikka mäellä huusi,
(Puola kaljui kankahalla):
"Tule neito ottamahan,
Punaposki poimimahan,
Ennenkuin etana syöpi,
Mato musta muikkajavi!"
Niinkuin loppusäkeistä voi päättää, on runo alkuansa sepitetty
kiireellisestä mansikan poiminnasta. Puola on lisätty ainoasti
kertosäkeen aikaansaamiseksi, joka useassa toisinnossa puuttuukin.[99]
Neitsyt Maariaan sovitettuna tapaamme tämän runon jo Itä-Karjalan
länsirajalla Pälkjärvellä muutamassa Lapsensaama-luvussa.[100]
Mansikka mäeltä huusi:
"Tule neiti ottamahan,
Punaposki poimimahan,
Ennenkuin etanat syövät,
Rettanat repivät!"
Menin mäellä mansikkahan,
Otin marjan sormilleni,
Sormiltani huulelleni,
Huuleltani kielelleni,
Kieleltä keroksihini.
Tuosta tyyvyin, tuosta täyvyin,
Tuosta paksuksi panime,
Lihavaksi liittelime.
Menin itkien isosen luokse,
Rääkyen emosen luokse.
Isä istui pöyän päässä,
Äiti aitan rappusilla,
Silkkikangasta kutovi,
Suhakaista suikuttavi.
Isä kysyi tyttäreltä:
"Mitä itket tyttäreni?" --
"Menin mäellä mansikkahan,
Kankahalla puolukkahan,
Otin" j.n.e.
Sanoi isä tyttärelle:
"Ei o'o tää kenenkään tekemä,
Eikä kenenkään panema.
Tämä on Luojan suoma,
Luojan laittama luja." --
Neitsyt Maaria emonen,
Rakas äiti armollinen!
Tule tänne tarvitahan j.n.e.
Saman loitsun johdantona esiintyy Marja-virsi myös Suistaman tienoilla.
Sen alkuun on kuitenkin vielä liittynyt pirtin pyyhkiminen.[101]
Aivoin nousi aiokainen,
Pesi, puhasteli, kumarteli,
Pyyhki pienen pirttisensä
-- -- --
Kunne topat vietänehen?
Ulos, ulos uksen kautta
-- -- --
Tuorehelle toukomaalle.
Marja mäellä huusi:
"Tule tyttö poimimahan,
Päävaski valitsemahan,
Tinarinta riipimähän."
Otin marjan mielillensä,
Toisen marjan kielellensä.
Kolmannen kerustimille.
Tuosta tyyvyin j.n.e.
Sitten seuraa kotiin tulo ja kertomus tapauksesta Saunanhaku-virren
yhteydessä.
Marja-virren varsinainen laulupaikka Suomen puolella on kuitenkin
Suojärven pitäjä, jossa siitä, Marketan runosta sekä Väinämöisen,
Ilmarisen ja Joukahaisen laivaretkestä ynnä muista seikkailuista on
kokoonpantu erittäin suosittu Iro-neidon runo. Muuan Korpiselkien
kappelissa emäpitäjän rajalla kirjaanpantu kappale alkaa:[102]
Iri neito, impi neito,
Kapo neito kaunokainen,
Piti iäistä pyhyyttä,
Ajan kaiken oikeutta.
Ei syönyt lehmän maitoa
Hakkiloilla hypittyä:
Ei syönyt kanan munia
Kukerikun polkemia.
Kirkui marjanen mäellä,
Puolukkainen kankahalla:
"Tules neito poimimahan,
Tinarinta riipimähän,
Vyövaski valitsemahan!"
Iri neito j.n.e.
Otti marjoja mäeltä,
Puolukoita kankahalta,
Tuonpa huulillehen pani,
Huulillehen, kielellehen,
Vatsahan vajottelihen.
Sitten kerrotaan Marketan runon mukaan akkojen arvelemiset sekä
lapsenristijän etsiminen. Lapsia on kuitenkin Iro-neidolla kolme,
joista Väinämöinen vanhin, Ilmarinen keskimmäinen ja nuorin
Joukahainen. Sen johdosta kerrotaan toisinnoissa hänen syöneen
nimenomaan kolme mansikkaa,[103] joskus samassa muodossa kuin
Suistamalla:[104]
Otti marjan huulillehen,
Toisen pani kielellehen,
Kolmannen vatsahan vajotti.
Viimeksi mainitussa yhtä vähän kuin suistamalaisessa tarvinnee ajatella
inkeriläisen ballaadin vaikutusta, jossa runomme alkuperäiset säkeet
ovat yhtäläisesti muuttuneet, koska tämä ballaadi ei ole Karjalan
kannasta pohjoisemmaksi levinnyt ja siinä verrattava kohta ainoasti
Varsinais-Inkerissä ilmestyy. Omenan vaihtuessa pieneksi marjaksi on
luvun lisääminen niin luonnollinen ajatus, että säkeitten muutos samaan
suuntaan on Itä-Karjalassa voinut itsenäisestikin tapahtua.[105]
Neidon nimi Iro on nähtävästi johtunut ballaadista "Pahasulhollinen"
(Kant. III. n:o 40); joka eräässä Suojärven toisinnossa alkaa:[106]
Iro neito, impi neito,
Kapu neito kaunukainen,
Mit olet mielellä pahalla,
Syämellä synkerällä?
Että se tässä runossa on alkuperäisempi, todistaa sen esiintyminen myös
lännempänä samassa Salmin kihlakunnassa, esim.[107]
Itkevi Iro metsässä --
Mitä itket, Iro tytti.
Iro-neidon pyhyyden kuvaukseen kuuluu tavallisesti myös, ettei hän syö
rukiista leipää, upehilla l. orihilla kynnettyä, joskus vielä, ettei
hän syö emäsian lihoja.[108] Aunuksen puolella, jonne runo Suojärveltä
on levinnyt, lisätään, ettei hän syönyt emälampaankaan lihaa,
vaan:[109]
Söi petäjää pehmeäistä,
Söipä kaunista kalaista.
Paastoamisen pyhyyden kuvaaminen näyttää siis olleen näiden säkeiden
tarkoituksena. Se ei ole kuitenkaan niiden alkuperäinen ajatus. Ne
tavataan jo lännempänä Suistamalla ja Impilahdella Marketan
runossa.[110]
Marketta korea neito
Ison koissa ollessahan,
Ison ikkunan palessa,
Kehrätä hykertelevi,
Lauluja hyräelevi.
Katsoi ulos ikkunasta:
-- -- --
"En tuolla hevolla aja
-- -- --
En syö tuon lehmän maitoa
-- -- --
En syö tuon kanan munia" j.n.e.
Hevosella ajaminen, josta hevosella kynnetyn leivän hylkiminen on
luonnon väännös, osoittaa, ettei tässä ole kysymys paastoamisesta eikä
pyhittämisestä, vaan Marketan ylenmääräisestä kainoudesta. Marketan
runon yhteydessä ei kuitenkaan ole syntynyt tämä kuvaus, jota ei tavata
sen inkeriläisissä eikä virolaisissa toisinnoissa. Virossa sitä vastoin
löytyy toinen, tosin harvinainen runo, joka alkaa:[111]
Ann' oli Anni, piimä kranni,
Ei söönud sia lihada,
Ei katsnud kana munada.
Ettei mainittu kuvaus missään tapauksessa ole kuulunut Marja-virteen,
todistaa sen puuttuminen juuri niissä Suojärveläisissä toisinnoissa,
jossa Iro-neidon sijalla on säilynyt alkuperäisempi Neitsyt Maaria,
esim.[112]
Neitsyt Maaria emonen,
Pyhä piika taivaallinen,
Meni tuonne on mäelle,
Löyti siellä mansikkaisen.
Voi on neito taivahallinen,
Pyhä piika armollinen,
Astui ahoa myöten j.n.e.
Löytipä kolme mantsoimarjoa.
Marketan runon vaikutusta Marja-virteen voimme havaita myös
Pohjois-Aunuksessa, Repolan tienoilla, josta parin vanhemman ja
vaillinaisen muistiinpanon lisäksi[113] maist. U. Karttunen v. 1897 on
löytänyt kokonaista kuusi kappaletta. Yksi niistä alkaa:[114]
Maaria emoinen neito,
Pyhä piika taivahainen,
Niin pyhitti, niin oli,
Ei syönyt lehmän maitoa j.n.e.
Eikä pitänyt uukon villoa j.n.e.
Maaria emoinen neito j.n.e.
Hirren latjetta kulutti
Ummiskengän uurtehella;
Hirren kynnystä kulutti
Hienohelman hempuella;
Hirren kamoata kulutti
Päärihman pättävällä.
Toinen kappale on säilyttänyt Marketan virren johdannonkin: pieni
Kaijan vaimo saa kolme tytärtä Maijan, Kaijan ja Marjatan. Sitten
kuvataan "Marjatan korean neidon" pitkällinen kotona olo. Vihdoin
kuitenkin hän:
Läksi ullose utuna,
Pellolle pihoja myöten.
Marjatan nimen voinee pitää sekamuodostuksena Marketasta ja Maariasta.
Parissa Karttusen kirjaanpanossa, jotka alkavat kotonaolon kuvauksella,
tavataan suorastaan Maaria nimen yhteydessä Marketan mainesana _korea
neito_.[115]
Mutta kaksi kirjaanpanoista esittävät ilman mitään johdantoa
Marja-virren, joka toisessa kuuluu:[116]
Kirkui marjanen mäeltä,
Puolukkainen kankahalta:
"Tule neiti poimimahan,
Tinarinta riipimähän,
Vyövaski valitsemahan."
Maaria on korea neiti
Suorieli, selkieli,
Sep' on paitoihin panihen,
Vaskivöihin vyötelihen.
Läksi marjan poimentahan,
Otti marjasen mäeltä,
Puolukkaisen kankahalta.
Pani marjan huulillehen,
Huuliltahan kielillehen,
Kieliltä keroksehensa,
Tuosta tyytyi j.n.e.
Kuitenkin on taas Marketan runon vaikutus huomattavana seuraavassa
saman kappaleen jatkossa:
Tulevi emonsa luoksi:
"Oi emoni kantajani!
Tämä on kohtu Luojan luoma,
Säätämä pyhän Jumalan.
En istunut hevolla reessä j.n.e.
En syönyt lehmän maitoa j.n.e.
En syönyt kanan munia" j.n.e.
Emo virkki, noin pakisi
"Pois on, pois on, pääni polku,
Tuonnemma tulinen lautta!"
Näistä säkeistä ensimmäiset neljä johtuvat vasta esitettävästä
Saunanhaku-virrestä, niiden jälkeiset Marketan runosta. Mihin viimeiset
kolme alkuansa kuuluvat, huomaamme siitä kappaleesta, jossa Marketan
runon johdanto on paraiten säilynyt ja tämäkin kohta täydellisimmin
esitetty.[117]
Vei on marjat taatollehen:
"Syö marjoa, taatto raukka!"
-- "Missä olit tämän aian?"
-- "Olin marjan poimennassa."
-- "Et ollut marjan poimennassa,
Olit sulhasen etsossa,
Sukapäien, sulkkuvöien,
Soman kaplukan katsannossa,
Punapaulan pujellussa."
(Vei on marjat maammolle-hen;
samoin veikollehen ja siskollehen.)
Vei on marjat ämmöllehen:
"Syöpä marjoa, ämmö raukka!"
-- "Sitä minä hallehinkin,
Nuoren neion marjasia,
Vunukkani poimemia."
Tämä näet ei ole muuta kuin muodostus ballaadia "Vedenkantaja Anni"
(Kanteletar III. n:o 23), jossa tyttö samoin vie vettä taatollensa,
maammollensa, veikollensa ja siskollensa ja saa vastaukseksi
(vv. 139-144):
"Mene portto poikemmaksi,
Olit sulhasen etsossa,
Tulenlautta tuonnemmaksi;
Punapaulan puujelossa,
Et ollut veen etsossa,
Kautokengän katselossa."
Juodakseen ottaa vasta miniä tai toisin ämmö, välistä sanoilla: "Nuoren
vettä juoakseni."[118]
Saman runon vaikutusta vahvistavat myös säkeet:
Otti korvon olallehen,
Kauhan käsivarrellehen,
mitkä tavataan yhdessä mainituista Repolan kappaleista Maarian marjaan
menon yhteydessä, vaan silminnähtävästi kuuluvat Annin vedenkantoon,
jonka toisinnoissa ne löytyvätkin.[119]
Olemme viimein saapuneet Vienan lääniin, jonka runoja Lönnrot on
milt'ei yksinomaan käyttänyt Neitsyt Maarian virsiä kokoonpannessaan.
Neitsyt Maarian pukeutuminen (Kant. III. 6. vv. 1-6) on Lönnrotin
johdannoksi sovittama. Hänen alkuperäisessä käsikirjoituksessaan se ei
tällä paikalla ilmaannu, vaan samoin kuin kaikissa Vienan läänin ja,
kuten olemme nähneet, myös Pohjois-Aunuksen toisinnoissa vasta marjan
kutsumisen (v. 18) jälkeen. Tämä piirre, joka on muualta lainattu, on
runoon kiintynyt niiden puvusta johtuvien mainesanojen välityksellä,
joilla jo Suomen Karjalassa marja neitoa kutsuu;[120] vertaa
pohjois-aunukselaisessa näytteessä säkeitä: "Vyövaski valitsemahan" ja
"Vaskivöihin vyötelihen."
Johdannot ovat yleensä Vienan läänissä harvinaisia. Yhdessä kappaleessa
on kuitenkin "Marjatan korean neidon" kainous nähtävänä.[121]
Tavallisimmin runo lähtee suorastaan säkeestä (v. 11):
Marjanen mäeltä (harv. maalta) huuti.
Niinkuin jo säännöllisesti Pohjois-Aunuksessa ja usein Suomen
Karjalassa, on kaikissa Vienan läänin kappaleissa alkuperäinen
mansikka, marjaseksi yleistyen, kadonnut puolukan rinnalta, nähtävästi
sen johdosta, että mansikka niillä tienoin on hyvin harvinainen. Sitä
merkillisempää on, että vienanpuolisissa kappaleissa etanan ja madon
syömistä kuvaavat, etupäässä mansikkaan soveltuvat säkeet (vv. 17 8)
ovat yleisesti säilyneet.
Marjan valitus, ettei häntä kukaan ole poiminut, vaikka satoja, jopa
tuhansiakin on käynyt häntä katsomassa (vv. 19-24), perustuu samaan
toisintoon, joka alkaa Marjatan kainoudella.
Sata neittä, tuhat naista,
Viititseksen vaatitseksen,
Tinavöihin tilkitseksen,
Vaskipauloihin paneksen,
Yhen marjan poimintahan,
Karpalon karistantahan.
Marjatta korea neito,
Viititseksen vaatitseksen,
Yhen marjan poimintahan, j.n.e.
Vienan läänin laulutavalle omituinen on marjan kohoaminen ylös
huulille, ennenkuin se sieltä, samoin kuin etelämpänä, alkaa alas
valua; esim. Sjögrenin vanhassa kirjaanpanossa:[122]
Marja nousi päällepäkeien,
Pakeilta helmoillensa,
Helmoiltansa rinnoillensa,
Rinnoiltansa huulillehen,
Huuliltansa kielellehen,
Siitä vatsahan valahti.