Mentiin juotolle j.n.e.
Eivät juo joesta j.n.e.
Oronen kielelle paneli j.n.e.
"Jo meillä Jumala syntyi
Läävähän heposen luokse."
Akka sanoi: "ei oo tosi!
Kukon keität riehtelällä."
Pantiin kukko riehtelälle,
Kukko lauloi: Jumal syntyi!
"Ei oo viel' toeksi sanat!
Iske veitsi kannen päähän."
Siitä veitsenpää vesottui.
Siitä vasta uskottihin,
Että meillä Jumala syntyi.
Keski-inkeriläinen Tapanin virren muodostus on ilmeisesti ollut
edelläkäyvän Saunanhaku-virren vaikutuksen alainen. Tästä ei ole
ainoastaan otettu kuvaus syntymisestä seimen luona, myös tähden kuva
vedessä on saanut toisenlaisen merkityksen. Se ei enää käännä katsetta
ylös taivaalle, vaan alas joen pohjaan -- Jordanin joki on muista
runoista ensin lähteen rinnalle ja sitten sen sijalle tullut -- ja
täällä se valaisee sitä saastaa, joka pahaksi naiseksi kuvaillun
Neitsyt Maarian vaatteen pesusta on ikään kuin käärmeinä keräytynyt.
Viimeksi mainitun liitteen myöhäsyntyisyys käy selville siitä, että se
on lainattu loitsurunoista. Sekä Inkerinmaalla että Suomen puolella,
vieläpä Venäjän-Karjalassa esiintyy pahojen naisten pesu Raudan syntyyn
kuuluvana aiheena, esim. Länsi-Inkerissä:[71]
Et sä siisiks suuri ollut,
Et sä suuri, etkä pieni,
Kun sä jokena juoksit,
Kylän peltojen perätse,
Kylän aitojen alatse.
Huuhoit huurat huntujansa,
Pahat naiset paitojansa,
Ripakot rapakkojansa.
Loitsurunoista saatu on myös hevosen sukimisen piirre, nimittäin
Hevosen synnystä, johon jo Suomen puolella olemme nähneet Ruotuksen
hevosen ruokinnan liittyneen. Varsin alkuperäinen sitä vastoin on
kukon lause: "Jumala syntyi", jonka vastine löytyy vanhimmassa
englanninkielisessä laulussa, niinkuin jo Borenius on huomauttanut.[72]
Saunanhaku-virteen liittyneenä tavataan Tapanin virsi myös yhdessä
Soikkolan kappaleessa.[73] Siinä Neitsyt Maaria lapselle nimen
laadittuaan kehoittaa Tahvanaa:
"Mene selville sepille,
Takosille tarkkesille,
Teetä suuhun kultasuitset,
Teetä päähän kultapäitset,
Selkähän sotisatula."
Tahvana heposen herra.
Otti senen kuullaksehen,
Meni j.n.e.
Samoin Tahvana käsketään menemään hevosta juottamaan; vaan hevonen ei
ota juodakseen, sanoen syyksi että kuu eli päivän tähti ei paista
jokeen, jonka pohjassa on mustia matoja.
Toisessa katkelmantapaisessa Jumalan poika itse juottaa hevosta
Jordanista, missä paha nainen on paitojaan huuhtonut.[74]
Selvästi siis huomaa, että runo on Hevaalta päin Soikkolaan kulkenut ja
tiellä turmeltunut.
Mutta toiselta puolen on Tapanin virsi Soikkolassa säilynyt osaksi
vanhemmassakin muodossa kuin Hevaalla, niinkuin seuraavasta kappaleesta
näkyy:[75]
Tahvana hovusten herra,
Hovusten herra, hevosten herra,
Ruotus kultainen kuningas,
Ruokki Ruotuksen hevosta,
-- kiima (!) konkaria,
Yöt seisoi suka käessä,
Päivät päitset kainalossa.
Sualla suki hevosta,
Kammallansa kampaeli,
Koreaksi kuonon päältä,
Haveaksi harjan päältä,
Sileäksi seljän (!) päältä,
Lakeaksi lautasilta.
Koreat rihmat kuonon päällä,
Haveat rihmat harjan päällä,
Sileät rihmat seljän päällä,
Lakeat rihmat lautasilla,
Tahvana hovusten herra,
Ruotus kultainen kuningas,
Tuli ulkonta tupahan:
"Jo meille Jumala syntyi.
Jouluyöllä onnisella,
Tallihin hevosten taaksi,
Kakurille jäykähille."
(Tahvana tasainen poika
Meni oroa juottamahan,
Ja tammaa taluttamahan.
Eipä oro vettä juonut,
Eikä laukku lainaellut,
Kuin keksi kuvan joesta,
Tähen merkin taivahasta).[76]
Tuli oroa juottamasta,
Ja tammaa taluttamasta.
Tahvana tasainen poika,
Tahvana juua tahtoo,
Tahvanan kulkku kuivettuu.
Tuokoa tuopilla olutta,
Pikarilla pienikkestä.
Olut kiehui astiassa,
Tammisessa astiassa,
Tammisen tapin takana,
Hiiva alla, vaahto päällä,
Keskessä olut punainen.
Siinä ei ole yksistään Ruotuksen nimi tallella, vaan hänen
kuninkuutensakin, joka ei länsisuomalaisissakaan kirjaanpanoissa ole
säilynyt, vaikka se itäsuomalaisista Katrinan kosinnan kappaleista
päättäen lienee Tapanin virteen alkuansa kuulunut. Hevaalla
löytymättömiä vanhoja piirteitä ovat myös: ulkoa tupaan tuleminen,
tähden taivaalta keksiminen sekä lopuksi oluen pyytäminen. Sitäpaitsi
esiintyy runo aivan itsenäisenä, jos kohta Jumalan syntyminen talliin
ilmaisee selvästi Saunanhaku-virren vaikutusta.
Vielä on Soikkolan ja Hevaan väliseltä alueelta saatu katkelma, jonka
alkusäkeessä Tapanin nimi on säilynyt ruotsalaista Staffan lähinnä
vastaavassa muodossa:[77]
Stahvana hevosen herra.
Kertomusta ihmeistä ei Soikkolan puolisissa Tapanin virren toisinnoissa
tavata. Se on niistä, niinkuin vasta saamme nähdä, eksynyt runoon
erämatkalla surmatusta Ylermiköstä. Huomautettakoon ainoasti, että
juuri härkä-juttu, joka Hevaalla puuttuu, on tässä säilynyt.[78]
"Härkä on sarjoille tapettu,
Liha syöty, luu kaluttu,
Kettu kenkänä pietty,
Nahka Saksan saappahina.
Nouse härkä ammumahan,
Luille nouse liikkumahan" j.n.e.
Mainitut säkeet ovat myös ainoat jäljet Tapanin virrestä, jotka
läntisimmällä Narvusin niemekkeellä ovat tavattavissa.[79]
Tapanin virren kulku Varsinais-Inkerissä suunnassa idästä länteen
puolestaan vahvistaa muutenkin ilmeistä tosiasiaa, että se on tänne
saapunut Länsi-Suomesta Karjalan kannaksen kautta, joka tuskin lienee
tapahtunut aikaisemmin luterinuskoisten siirtymistä Inkerin puolelle
eli 1600 lukua.
Mihin aikaan Tapanin virsi pukeutui suomalaisen runon muotoon
Varsinais-Suomessa, on vähän vaikeampi määrätä. Tanskalainen
historiantutkija _Johannes Steenstrup_[80] huomauttaa, että vanhin
tanskalainen katkelma Tapanin virttä on vuodelta 1695 ja ettei
färöläinen eivätkä ruotsalaiset käsikirjoitukset ole sitä vanhempia.
Tanskalaisissa kappaleissa puuttuvan refrängin vuoksi hän pitää
mahdottomana, että ne olisivat keskiajalla sepitettyjä, jota vastoin on
mahdollista ja todennäköistä, että katolisia, vieraita runoaineksia on
myöhemminkin Tanskaan kulkeutunut. Sama muistutus koskee myös
tanskalaisen tapaista ruotsalaista toisintoa. Mutta koska toisessa
ruotsalaisessa muodostuksessa on refrängi paljoa paremminkin säilynyt
kuin kertova osa runoa, niin sopii olettaa Ruotsissa kaksi päällekkäin
kerrostunutta toisintoa, josta vanhempi tuli Suomeen silloin kuin se
vielä oli eheänä. Niin myöhään kuin 1600 luvulla olisi ruotsalaista
laulua tuskin enää mukaeltu vanhalla runomitalla Länsi-Suomessa; jota
paitsi suomalainen runo luultavasti jo 1600 luvun alussa oli
kulkeutunut Inkeriin. Tapanin virsi on kaikesta päättäen yhdenaikuinen
Helka-virsien kanssa ja niin muodoin luultavimmin lopulla keskiaikaa
Skandinaavian kautta Suomeen vaeltanut. Englantilaisen käsikirjoituksen
ikä siirtää Tapanin laulun syntymisajan niinikään taaksepäin 1400
luvulle, joka runon leviämiseenkin nähden pohjoismaissa lienee lähinnä
tosilaitaa.