Olemme siis tulleet mieheen semmoisena kuin hän aviomiesnä ja
isäntänä elää ja raataa kotikonnullaan, ahkeralla työllä omaistensa
keskellä kiskoo luonnolta elantonsa. Kyllä häntäkin vielä huvittaa
ilo ja laulu, vaikka kylmä todellisuus tahtoo siitä vieroittaa.
Onpahan nähty niin paljo kurjuutta, nähty niin monen toivon pettävän,
ettei enää oikein haluta haave-ilmoissa leijailla, ei tositoimilta
ehdi ja jaksa runoilla. Sitä mieltä lausuu seuraavakin:
Lauloin ennen, lauloin eilen,
Laulaisin tänäkin päänä;
Wiel' on virttä tieossani,
Saatavillani sanoja,
Wirttä toista tuulet toisi,
Meren aaltoset ajaisi,
Linnut liittäisi sanoja;
Waan en joua laulamahan
Kesäisiltä kiirehiltä,
Heliältä hein'ajalta,
Kalakuulta kaunihilta. II 273.
Soisin päivät soiteltavan,
Soitteleisin miekin kurja,
Waan ei soita suuni kurja,
Eikä ääneni iloitse. -- --
Enpä tuota tunnekana
Mistä laulun laitteleisin --
Akanko vanhan vakkasesta,
Ukon uuen lippahasta.
(Laulaisin niistä)
Kun ois vakoissa voita
Lippahaisissa lihoja.
Lupaapa sentään laulaa, jos annetaan ilonestettä kielen kirvottimeksi:
Tuo tuoppi puhasta vettä,
Kuppi kullan karvallista;
Ehkä suu toen sanoisi,
Eli leuat leikin löisi.
Paha kyllä ei tuo "vesi kullan karvallinen" aina liene ollut niinkään
viatonta laatua:
Tuo sarkka sanansepälle,
Laita tuoppi laulajalle;
Suu ei laula suuruksitta,
Rinta ei rasvatta rimaja.
Kunpa tuoppini tulisi,
Lauleleisin, taiteleisin,
Heläjäisin, heitteleisin;
Kun ei tuoppi tullekana,
Wien on virteni viluhun,
Niistä tunkio tulevi,
Pellon höystö hömmöttävi.
Ei siis suuria tämä runoilija ajatellut teoksistaan!
Jos siis kyllä useinkin lienee ajateltu, että "ei jaksa laulaa,
ellei kasta kaulaa", ja Suomalaiset ilopidoissa maistelivat
maljaa, ei sillä suinkaan juomarin kurjaa elämää enemmän kuin
muutakaan renttumaisuutta hyväksytty. Sitä tuomitsi ankarasti kansan
siveellinen tunto ja terve järki:
Moni matkassa tulevi
Joutavalle juomarille,
Hurjalle humalapäälle:
Kinnas kirpovi kuhunki,
Saapukka johonki saapi.
Isäntä olutta juopi,
Mies se viinoa vetävi,
Heponen helyjä syöpi,
Warsa varpoja purevi,
Pere piinoa pitävi,
Lapset nälkeä näkevi --
Noin sanovi lapsi rukka:
"Iso illalla tulevi,
Tuopi tuoretta kaloa".
Iso aamuksi ajavi,
Keskiyöksi kerkiävi
Tuopi tuoretta pajua,
Antoi vitsoa verestä.