[Miltei vielä kauniimpi on II 176.]
Rakkauden rusovälkettä kasvoilla varjostaa kuitenkin jo huolen
hattarakin, pienokaisen tulevaisuus kun on tietymättömissä:
Minä tuuvin tuttuani,
Liekuttelen lintuani,
Ihanaistani imetän.
En tieä imettelijä,
En katala kasvattaja
Mitä miksi kasvattelen,
Imettelenkö iloksi,
Wai imetän itkukseni,
Waalin lasta vaivoikseni
Huolikseni huiskuttelen.