Tästä huokuu suloisen vienosti perheellisen rakkauden henki. Sukua
sille on runokuvaus missä sisar iloitsee tavattuaan kauan poissa
olleen veljensä:
Läksin piennä paimenehen,
Ajoin lehmät suota myöten,
Tulin rannalle ojasen;
Raita rannalla ojasen.
Rämähytin raitapuuta,
Tuolta poikanen putosi,
Solki suussa, vyö käessä,
Minä raukka itkemähän,
Poikanen kyselemähän:
"Mitäs itket nuori neito?"
-- "Itkempä minä jotain,
Itken pientä veikkoani;
En ole sitte silmin nähnyt,
Kun piennä sotahan läksi".
-- "Elä itke veikkoasi,
Tuosta veikkosi tulevi,
Alta linnan airot souti,
Tuopi uuet ummis-kengät,
Sulkkuiset sukan sitehet".
Minä kurja kuulemahan,
Weikko seisoi vieressäni,
Eessäni emoni lapsi.