Monta on surun syytä; mikä suree köyhyyttään, mikä ihmisten ynseyttä,
mikä mitäkin vastusta. Siitä syntyy surujakin paljo, karttuu
karttumistaan elon varrella sen loppuun asti. -- Huolten paljoutta
kuvaillaan näin:
Ken mun huoleni lukisi,
Apiani arvoaisi,
Se kosken kivet kokisi,
Meren aallot arvoaisi,
Lammen lumpehet lukisi,
Havut metsän haasteleisi.
Ei ole sitä hevosta
Talon suuren soimen päässä,
Joka mun huoleni vetäisi,
Mureheni muunne veisi.
Kanna korppi, huoliani,
Mureitani musta lintu!