"Saksalaisen täytyy kolme kertaa kääntyä, nimittäin ensiksi täytyy
hänen kääntää päänsä, toiseksi rahakukkaronsa ja kolmanneksi
sydämensä", -- niin sanoi muuan Englantilainen, joka perin pohjin tunsi
ja sydämestään rakasti saksalaisia. Yhtä kaikki, englantilainen lienee
ollut viisas mies; kuitenkin on hänen sanoissansa kunnon määrä
mielettömyyttä. Me uskomme, että jos n:o 3, siis sydän, on todella
kääntynyt, niin ovat n:o 1 ja 2 myöskin samalla kertaa kääntyneet.
Vuoren vajotessa mereen, seuraavat myöskin ne huoneet, kalliot ja puut,
mitkä siinä ovat, sen mukana. Ei niitä erikseen tarvitse syöstä alas.
Pikemmin pitäisi sitten toisen näin kuuluvan lauseen oleman totta;
"siitä _tuntee_ kääntyneen ihmisen, että hänen rahakukkaronsa on
käännetty". Mutta tälläkin totuudella on rajansa; löytyy kyllä ihmisiä,
joiden on helppo antaa pois maallista omaisuuttansa, koska he eivät
pane siihen mitään arvoa. Tahi heitä saattaa ja pakoittaa luonnollinen
osan-ottavaisuus tahi vielä saastaisetkin syyt antamaan täysin käsin,
vaikk'ei heidän päänsä lainkaan ole kääntynyt, vielä vähemmin
sydämensä. Mutta näitä ihmisiä, joista raha niin helpolla lähtee, on
hyvin harvassa. Säännöllisesti on rahakukkaron kääntyminen siitä
todistuksena, että ihmisessä on tapahtunut perinpohjainen muutos.
Rahakukkaro on usein sydämen linnoituksessa viimeinen varustus, joka
antautuu Kristuksen hengen valtaan. Se jää vielä pitkäksi ajaksi
"vanhan Aatamin" päällikkyyden alle kaikkien muitten rintavarustusten,
muurien ja tornien jouduttua Herran Kristuksen mielivaltaan. --
Valitettavasti jo luonnosta on kirjoitettu syvälle meidän sydämiimme,
että rahat ovat nautinnon lähteenä, että sillä, jolla on rahaa on
myöskin varma tulevaisuus. Hyvin harvassa löytyy niitä ihmisiä, jotka
uskovat saavansa sitä enemmin, kuta enemmin he rakkaudessa antavat.
"Rakkaus" on tuhansissa tapauksissa senlainen, jommoiseksi ilmestyy
vanhassa runossa:
"Rakkaushan se kaikki voittaa;
'Se on valhe!' sanoi -- ropo."
"Raha-asioissa lakkaa _sydämellisyys_", sanoo lii'aksikin jokapäiväinen
sananparsi; mutta, paha kyllä, täytyy myöskin tulla siihen kokemukseen,
että kristillisyyskin usein lakkaa raha-asioissa. Mutta tämä ei silloin
olekkaan mitään todellista kristinuskoa. Milloin Kristus todellisesti
ja alkuperäisesti on tullut eläväksi sydämessä, silloin se hallitsee
kaikkia, mitä ihmisellä on ja mitä hän on; silloin tulee tämä
Tersteegen'in rukous yhä elävämmäksi: "Herra ota meidän henkemme.
ruumiimme ja sielumme ja elämämme, kaikki olkoon sinun vallassasi."
Tämä tulee silloin selväksi raha-asioissakin. Joka maailman tuntee,
tietää pienen joukon varmoja kristityistä eli, kuten meidän aikanamme
sanotaan: pietistien, kaikissa tapauksissa suhteellisesti antavan
kolmekymmentä kertaa niin paljon kuin ne antavat, jotka ovat
evankeeliumista vieraantuneet. Ja kun kuulee kerrottavan, kuinka paljon
yksistään pienestä veljien seurakunnasta (johon kuitenkin suurimmaksi
osaksi kuuluu _saksalaisia_) ko'otaan pakanalähetyksen hyväksi, niin ei
voi muuta kuin hämmästyä ja hävetä.
Huolimatta kaikesta tästä, -- niin ei lause saksalaisten
kolmenkertaisesta kääntymisestä kumminkaan ole niin aivan perätön.
Kullakin kansalla on yksi puoli, joka tekee sen, että se jo luonnostaan
on sukua evankeeliumille. Senmoinen puoli on esimerkiksi saksalaisten
ihanteellisuus ja syvämietteisyys. Mutta kussakin kansassa on myöskin
erityisiä esteitä ja vaikeuksia evankeeliumia vastaan. Englantilaisissa
esim. on tarpeen erityinen "kääntymys" tuosta ahdasmielisestä,
itserakkaasta kansallisvihasta; edelleen on heissä, kuten olemme
nähneet, tuo vaarallinen taipumus muuttaa evankeeliumia uudeksi
la'iksi. Niitä esteitä, jotka saksalaisessa nousevat evankeeliumia
vastaan, on aivan oikein merkitty sanoilla: "pää ja rahakukkaro". Minä
tarkoitan, ett'ei hän tahdo taivuttaa "paksua järkipäätänsä"
evankeeliumin totuuden alle; ettei hän tahdo au'aista kukkaroansa, kun
Herra Kristus sanoo: Anna minun nyt kerrassaan ottaa oikein aika
kourallinen. Mitä tuohon "paksuun järkipäähän" tulee, niin olemme me
sille jo edellisissä lu'uissa antaneen ansaitun osansa. Täksi kertaa me
pidämme kiini rahakukkarosta; sillä se ansaitsee kyllä meidän
tutkimistamme, vaikk'ei sillä ole mitään virkaa, joll'ei se aukea.
Se taas on englantilaisissa paljoa suuremmassa määrin muuttunut lihaksi
ja vereksi, että heillä on oikeus ainoastaan _hoitaa_ ja hallita
maallista tavaraansa, ja että se on itsestään selvää että heidän tulee
jättää siitä osa Herralle. Ei sovi sanoa: "Englantilaiset antavat
enemmän vaan sen tähden, että he ovat rikkaammat". Ei suinkaan, he
antavat _verrattain_ enemmin, ja he antavat yleensä iloisemmin ja
mieluummin. Yleensä kiitetty englantilainen historiankirjoittaja
_Carlyle_ on yksi niitä harvoja englantilaisia, jotka täydelleen
tunnustavat Saksan kansakunnan suuret ominaisuudet. Kuitenkin hän
kirjoittaa (missä paikassa, sitä en enään muista; mutta että hän sen on
kirjoittanut, sen minä tiedän): "Saksassa usein ilmestyvät katovuodet,
enentyvä köyhyys, teollisuuden aleneminen j.n.e. on seurauksena siitä,
että saksalaiset eivät tahdo antaa taivaan Herralle hänelle tulevia
kymmennyksiä". Helposti tätä lausetta voi saattaa naurettavaksi;
_tuhmankin_ saksalaisen on helppo löytää tämän viisaan englantilaisen
lauseen heikko puoli. Silloin sanotaan: Uudessa Testamentissa ei
mainita mitään kymmennyksistä. Englantilaiset ovat selvästi jääneet
kiini vanhaan Testamenttiin; he paisuvat kymmenyksistä, ikäänkuin
olisivat juutalaisia, jotka olivat 100 vuotta ennen Kristusta, ja he
katsovat Jumalan maallisen siunauksen aivan vanhan Testamentin kannalta
palkaksi, jonka Kaikkivaltias antaa heille niistä asioista, mitä he
ovat hankkineet. -- Senlaisella puheella Carlyle'n syrjään sysääminen
olisi vaan "paksun järkipään" asettamista totuutta etevämmäksi. Tässä
lauseessa on se totuus, että jos saksalaiset olisivat hurskaampia ja
kristillisempiä, niin he myöskin olisivat ahkerampia, luotettavampia,
uskollisempia ja säästäväisempiä. Tällä tavoin osoitettaisiin, että
jumalanpelko Saksassakin on senmoinen asia, jolla ei ole ainoastaan
tulevan vaan nykyisenkin elämän lupaus. -- Yksi osa Englannin
kansan _poliitillisesta suuruudesta_ vieläpä sen kansallisesta
_rikkaudestakin_ on siinä, että Englannin kristillisyys on mahtavana
valtana kaikissa oloissa, että sitä melkein kaikilla aloilla kohdellaan
kunnioituksella. -- Saksan kansan voimattomuus taas on siinä
tieteellisessä ylpeydessä ja ajatuskopeudessa, että jo mikä tyhmyri
hyvänsä rohkenee rikkiviisaasti arvostella evankeeliumin ijäisiä
aatteita, -- että kauhean suuri osa saksalaisia luulevat olevansa
sivistyneempiä julistaessaan, että he luonnollisesti eivät usko mitään
ihmeitä (siis eivät myöskään Jumalan suuria tekoja maailman
pelastukseksi), että lukiolaiset ja räätälinsällit yhtähyvin kuin
professoritkin ja sanomalehdentoimittajat pilkaten pitävät
lähetystointa tyhmänä puuhana. Eikä sekään päivä mahtane kaukana olla,
jolloin tämä voimattomuus tulee päivän selväksi, joll'ei meidän
kansallemme tule uutta helluntaipäivää. Carlyle'n vika on ainoastaan
siinä, että hän kieltämättömästi lakiin vivahtavalla tavalla puhuu
niin, kuin kymmennysten antamisella kaikki tulisi hyväksi. Se on vikana
useimmissa saksalaisissa, ett'eivät he tahdo tietää mitään sydämmen
antamisesta Herralle. Tästä vi'asta seuraa luonnollisesti toiseksi
sekin, ett'eivät he tahdo antaa Herralle rahojakaan.
Antakaamme kuitenkin englantilaisten olla englantilaisina ja
saksalaisten saksalaisina ja mieluummin tarkastakaamme, kuinka
jumalisuus ja raha-uhraukset Jumalan ijankaikkisessa sanassa astuvat
silmäimme eteen.