Mitä tulee meidän tehdä? -- Tähän kysymykseen ei viimmein ole muuta
kuin _yksi ainoa_ vastaus, nimittäin _julistaa evankeliumia kansaan ja
sydämiin_. Kun aurinko nousee säteilevässä valossaan, silloin pakenevat
kaikki villieläimet; samoin myöskin, missä Kristus tulee eläväksi
sydämmessä, siellä on pimeyden valta murrettu, sieltä pakenevat
pimeyden teot. Sen jälkeen kuin Jesus ilmestyi maailmaan syntisiä
vapahtamaan, löytyy keino syntiä vastaan ja se keino on sydämmen
jättäminen hänen valtaansa. Eikä, syvemmältä katsoen, _ole muuta kuin
tämä apu_; kaikki muut ovat ainoastaan helpoitus- ja lievitys-keinoja.
Ja jospa tosiaan onnistuisikin kaikenmoisella työllä, viisaudella ja
keinoilla poistaa tahi vieläpä lainlaatimistoimilla tehdä mahdottomaksi
jotakin pahetta esim. juopumusta, -- niin tulisi joku toinen pahe sen
sijaan. Sisällinen tauti voi ilmestyä jaloissa, kun haavat
keinollisesti ovat poistetut päästä. Ei mikään auta, ennen kuin _veri_
on puhdistettu. Ja niin kauvan kuin lihallisuuden ja nautinnonhimon
peto hallitsee ihmisen sisällä, löytää se pian paloviinan sijaan
toisen, olkoonpa se sitten nimeltään morfiinia, opiumia tahi en tiedä
mitä, tahi muuttuu entinen juoppous ahmaamiseksi tahi saituudeksi.
Sydän on juurineen uudistettava muutoin ei auta yrtit eikä voiteet.
Jos esim. "_pelastusarmeija_" pitää rahvaan todellista _käännyttämistä_
tarkoituksenaan, niin on turhaa, että se vaatii sotilaittensa olemaan
teetotaler'eja. Todellisesti kääntyneet eivät voi olla juoppoja eivätkä
syömäreitä eivät keikkareita eivätkä rahannarreja; sillä he ovat
kääntyneet, kääntyneet jumalalliseen aurinkoon päin ja pois kääntyneet
kaikesta pimeydestä. Mutta joll'ei pelastusarmeijan onnistu saada
aikaan todellista sisällistä kääntymistä, rupee ihmissydämmessä asuva
peto, vaikka sitä olisikin harjoittanut lankeemaan polvilleen, tekemään
ristinmerkkiä ja laulamaan virsiä, pian jälleen näyttämään hampaitansa,
eivätkä mitkään kiellot tupakan polttamista ja brandy'a vastaan auta
lainkaan.
Sanalla sanoen, missä Kristus asuu sydämmessä, siellä kuolee synnin
myrkynpuu juurinensa. Sen näyttää toteen joka kirkkohistorian lehti,
sen todistaa jokapäiväisen elämän kokemus, minä toivon, että sen
todistaisi sinunkin kokemuksesi, rakas lukijani. Sentähden tulee
kaikissa juoppoutta vastaan olemaan ainoastaan sitä myöten _pysyväistä_
voimaa, kuin evankeeliumi on tämän taistelun sieluna. Jos Jumala
lahjoittaa kansallemme uuden suuren helluntaijuhlan, niin tulee pian
taistelu yksityistä pahetta vastaan joutuvaksi. Tätä helluntaijuhlaa me
kyllä voimme rukoilla, mutta me itse emme voi sitä luoda; meidän täytyy
sitä odottaa. Mutta me voimme viimmeiseen hengenvetoon puuhata
evankeeliumin levittämistä ihmisten joukkoon, heidän huoneisiinsa ja
heidän sydämmiinsä. Useimmat "kastetut kristityt", Jumala paratkoon,
eivät edes tiedä, mitä evankeeliumi onkaan, vielä vähemmin ovat he sen
voimaa kokeneet. Siis ahkeruudella ja innolla tulee Herran kansan
levittää levittämistänsä evankeeliumia. Mutta tässä sen tulee osoittaa
itsensä _Herran_ kansaksi, eikä siis semmoiseksi kansaksi, joka
ainoastaan puhuu toista kieltä kuin muut ihmiset, vaan kansaksi, jossa
korkeampi elämä ja korkeampi rakkaus sykkii, -- elämä ja rakkaus,
kurinpito ja voima, joita maailma ei tunne, mutta joka osoittaa
voimansa ihmisten _omissa-tunnoissa_. Kristittyjen täytyy _omissa
silmissään_ esiin tuoda evankeliumin autuutta, osoittaessansa itsensä
kieltävää rakkautta, taivaallista iloa, uskaltaessaan kärsiä ja
palvella, ollessaan kohtuullinen ja kärsivällinen ja harjoittaessaan
jokaista jaloa hyvettä. Mutta me puhumme edempänä tarkemmin siitä
asiasta, kuinka evankeeliumia sanoilla ja töillä on levitettävä
ihmisten joukkoon.
Jos hyvä jotenkin usein, paha kyllä, on paremman vihollinen, ei
kuitenkaan paremman ja paraan sentähden tarvitse olla hyvän vihollisia.
Ja koska erittäin paras parhaista ei ole meidän vaan Jumalan hallussa,
niin tulee meidän kysyä itsiltämme: Mitä me sittenkin voimme tehdä? Nyt
on kerran asian laita niin, ett'ei meidän kansaamme voi kutsua
kristilliseksi, vaikka melkein kaikki lapset ovat kastetut, eikä se
tähän maailman aikaan tule olemaankaan kristitty, vaikka sen
onnistuisikin kumota kaikki "toukokuun la'it", jota minä puolestani en
suinkaan toivo. Meidän tulee laskuissamme käyttää niitä lukuja, mitkä
meillä ovat, saadaksemme selville, että me enimmäkseen olemme
tekemisissä senlaisten ihmisten kanssa, jotka eivät vielä ole armon
alaisia, vaan lain alaisia; jotka eivät vielä ole la'inkaan alaisia,
vaan joita täydellisesti lihalliset, maalliset esineet hallitsevat.
Tässä täytyy siis kaikkien ei ainoastaan kristittyjen, vaan myöskin
_ihmisystävien_ liittyä yhteen hankkimaan apukeinoja. Kaikkien
kansanystäväin tulee, kuten edellä olemme sanoneet, yhdistetyin voimin
toimia saadaksensa sunnuntain uudestaan valloitetuksi kansallemme.
Kaikkien kansanystäväin, sen sanomme nyt, tulee yhdistetyin voimin
hankkia apukeinoja paloviinan turmiota vastaan.
Mutta kuinka? -- Tärkeä peri-aate kasvattaessa on, ett'ei, jos
mahdollista on, oteta ihmiseltä mitään, josta hän pitää, antamatta
hänelle korvaukseksi jotain muuta parempaa. Meidän hyvä tohtorimme
tapasi nuorimman tyttäreni leikkelemästä paperia lapsenkamarissa. Tämä
oli lapselle nähtävästi suuri huvitus, mutta tohtori _kielsi_ hänen
käyttämästä saksia terävien kärkien tähden. Silloin pienoinen
katkerasti "pahan setä tohtorin" tähden. Mutta seuraavana päivänä tuli
tämä takaisin tuoden mukanansa kauniit sakset, joidenka kärjet olivat
hiotut tylsiksi, ja antoi ne lapselle "ahkerasti käytettäviksi". Tällä
tavoin voitti hän lapsen sydämmen tykkynään puoleensa, ja siitä
hetkestä nautti pienokainen ilomielin ja hyvällä luottamuksella hänen
katkerimmatkin rohtonsa. Tämä on ainoastaan pieni esimerkki siitä,
kuinka suurissa asioissa pitää toimia. On pidetty sangen liikuttavia
puheita paloviinaa vastaan, on pienissä kirjasissa sangen kauheilla
kuvauksilla kerrottu sen hirveitä seurauksia, niistä on tehty kuvia,
jotka saavat katsojan kauhistumaan. Tätä me emme tahdokaan moittia; me
emme myöskään tahdo väittää, että se on hyödytöntä. Mutta _paljon_
sillä ei ole tehty. Niitä tuhansia _hyvin toimeentulevia ihmisiä_,
jotka omissa huoneissaan ovat mielissään varallisuudestaan, mutta
jotka eivät tunne kansamme hätää, niille täytyy kaikin tavoin antaa
tietoa heidän ihmiskumppaleinsa kurjuudesta ja teroittaa heidän
omiatuntojansa. Heidän täytyy oppia tuntemaan vääräksi Kain'in
kysymystä: "Olenko minä veljeni vartia?" Heidän täytyy tulla tietämään,
että heidän juuri sen tähden, että ovat hyvinvoipia, tulee pitää huolta
ja auttaa kärsiviä ihmiskumppaliansa. Mutta ei suinkaan tarvitse uskoa,
että paloviinaturmion kertomuksilla mitään uutta kerrottaisiin
_niille_, jotka jo ovat paheen orjia.
Minä olen jo monta kertaa puhutellut juoppoja, mutta en ole vielä
tavannut ketään, joka ei olisi havainnut juoppoudesta tulevaa kauheata
kurjuutta. Eikä siihen paljon tarvitakaan. Ei semmoisen onnettoman
ihmisen tarvitse muuta kuin kouraista päätänsä, repaleisia vaatteitansa
ja tyhjää kukkaroansa, ei tarvitse kuin huomata heikontunutta
työkykyänsä ja rappeutunutta perhe-elämäänsä, niin tietää hän yllin
kyllin. Mutta kurjuutensa huomaaminen ja lakkaaminen juoppoudesta ovat
kaksi perinpohjin eri asiaa. Joka syntiä tekee, se on synnin orja.
Useimpain juoppojen mielessä on, sanokootpa sen tahi olkoot sanomatta:
"Minä tahdon ja minun täytyy juoda, vaikka kaikki, kunnia, ammatti,
omaisuus, terveys, vaimo, elämä ja autuus sentähden meneekin
perikatoon."
Tässäpä oli kohtuusyhdistyksienkin heikko puoli. Melkein kaikki nämät
yhdistykset olivat saaneet alkunsa parempiin säätyihin kuuluvista
henkilöistä. Ne juuri kutsuivat seuroihin tulemaan ja näyttivät "hyvää
esimerkkiä". Mutta työmies sanoi: "kyllä kai te voitte olla juomatta;
kyllä kai te voitte hyvällä ruo'alla pitää itsenne vahingoittumasta;
onpa teillä monta muutakin nautintoa, joita me emme nimeltäkään tunne,
emmekä ainakaan koskaan voi saada. Köyhä mies tahtoo myöskin pitää
huvinsa." Mitähän tästä seuraa? Seuraa se, että lähinnä evankeeliumin
levittämistä ei mikään muu keino ole tehokkaampi viinaa vastustamaan
kuin _jalompien huvien_ ja nautintojen hankkiminen kansalle. Ja juuri
tämä johtaa takaisin evankeeliumiin; sillä se rakkaus, joka
täänkaltaisia saa aikaan, on evankeliumin hengen hedelmä.
_Kansankeittiöt ja kansankahvilat_ suojelisivat varmaan monenkin
menemästä viina-kapakkaan. Jos näitä laitoksia hoidetaan järjellisesti,
jos vieraat hyvällä hinnalla saavat hyvää ja terveellistä ruokaa ja
juomaa siistissä, ja maukkaassa muodossa kiiltävien, puhtaitten pöytäin
ääressä, ja heitä kohdellaan ystävällisellä katseella ja hyvillä,
ystävällisillä sanoilla; jos heillä täällä on käytettävänä siistiä
hyviä kirjoja, ja etenkin kuvilla varustettuja kirjoituksia, (sillä
kansa tahtoo nähdä kuvia!); -- jos sinne myöskin toimitetaan
kaikenmoisia pelejä esim. schakki-, domino-, lautapeliä j.n.e., -- jos
on varoja keiliradan, biljardin j.m.s. toimittamiseen, jos lisäksi
olisi puutarha, missä ehkä voisi pelata krikettiä ja krokettia, --
silloin ei varmaankaan vieraita puuttuisi, ja he tulisivat tarpeeksi
lujiksi luopumaan paloviinasta, lukuun ottamatta niitä, jotka jo
tykkynään ovat joutuneet juoppouden valtaan.[15] Mutta tässäkin
kohdassa pitää paikkansa sananlasku: "Liian ohut terä tylsyy pian".
Näistä paikoista ei pidä poistaa olutta ja viiniä. Vaikka tämä
kävisikin päinsä Englannissa, vaikkapa se _siellä_ olisi
välttämätöntäkin, koska siellä olut ja viini on niin väkevää ja
sekoitukseltaan läheistä sukua paloviinan kanssa, -- meillä ei saa
eroittaa pois olutta, joll'ei tahdo samalla eroittaa pois _juuri niitä_
ihmisiä, joiden hyvää tahdotaan edistää.
On jaloja teollisuusystäviä, jotka edellä mainitulla tavalla kahvilla,
oluella, kansakirjastoilla, biljardihuoneilla j.n.e. pitäen huolta
työmiestensä huvista ovat saavuttaneet oivallisen tuloksen. He ovat
menneet pitemmälle: tehneet lopun _asunnonpulasta_ ja antaneet
työmiehillensä tilaisuuden vähitellen hankkimaan itsellensä oman kodin.
He ovat saaneet palkinnokseen kiitollisuuden kyyneleitä, mutta eipä
siinä kyllin; he ovat oman kodin ohessa lahjoittaneet heille jalon
ylpeän oman arvon tunnon, joka sotii kaikkea alhaista ja paheellista
vastaan. Jospa meidän suurta pää-omaamme johonkin määrin tahdottaisiin
käyttää pelastaman rakkauden palvelukseen, kuinka paljon sillä
kuitenkin olisi toimittamista, ja säännön mukaan lähtisi pääsomasta
sitäpaitsi tarpeeksi korkoa.
Mutta todellista _uhraavaisuuttakaan_ ei saa peljätä, jos tahtoo auttaa
kansaa. Semmoiset kahvilat, joista äsken kerroin, jotka voivat olla
kokouspaikkoina, mihin ihmiset saisivat kokoontua kaikenmoisiin
seuroihin, lauluharjoituksiin y.m.s., missä he myöskin saisivat viettää
häitänsä ja muita juhliansa, ne maksavat rahaa, paljon rahaa -- ainakin
perustettaessa. -- Minä menen vieläkin askeleen edemmäksi. Kaikissa
ihmisissä piilee _ihanteellisuuden ja ihanuuden_ tarve, juuri sen
tähden että he ovat ihmisiä, vaikk'eivät tuntisikaan sanoja ihanne ja
estetiikka. Sivistyneillä, jotka säännönmukaisesti eivät ole ilman
varoja, on tilaisuus omissa kodeissaan tyydyttämään tätä viettiä.
Heillä on hauska koti, heillä on kaikenmoista lukemista, heillä on
musiikkia ja taidetuotteita kodissansa. Eivätkä he kuitenkaan tyydy
siihen. He etsivät ja löytävät etsittävänsä monella tavoin,
seura-elämässä vertaistensa kanssa, huvi-retkillä maalle,
matkustuksilla, konserteissa, tahi vieläpä teaattereissa ja
tanssiaisissakin. Meidän tulee olla oikeutta harrastavia. Köyhä kansa,
joka kotoonsa tuskin, tahi ei ollenkaan saa sitä, mikä meille tuottaa
sisällistä mielenylennystä, ehkäpä vielä usein saa kokea sen
vastakohtaakin, _tahtoo myöskin saada huvitusta_. Tätä vastaan ei
pitäisi olla sanomista kellään, joka itse ei elä erakko-elämää. Seuraus
siitä on, että siinä asemassa olevat ihmiset etsivät sitä, mitä
kotoansa eivät saa, ei ainoastaan kapakoista, vaan myöskin suurista
loistavista tanssisaleista, halvoista ja huonoista teaattereista,
kujeilija-näytännöistä j.n.e. Mutta kaikissa näissä paikoissa on
paloviina ylinnä. Ja niin tulee asian laita olemaankin, kunnes näiden
sijaan tulee jotakin parempaa. Semmoista parempaa ovat epäilemättä ne
ravintolat, joista yllä olen maininnut. Semmoista parempaa on
kauniitten yleisten puistojen toimittaminen, joihin ilman maksutta
kenen tahansa on lupa päästä, ja joissa saa ihailla kaunista luontoa,
ehkä joskus myöskin saa kuulla hyvää musiikkia ja olla hyvässä seurassa
kaikensäätyisten ihmisten kanssa. Juuri tämä sekoitus on tärkeä. Minä
en tuskin koskaan ole nähnyt alhaisen miehen raa'asti käyttävän itseään
tahi juopuvan juodessaan olutta samassa salissa kuin senaatori,
kauppamies tahi opettaja. Me bremeniläiset ihailemme suurta
_Bürgerpark'iamme_, eivätkä meidän rikkaat henkilöt väsy yhtämittaa
sitä kaunistelemasta kaikenlaisilla taideteoksilla ja monenmoisilla
uhkeilla rakennuksilla. Mutta he tulevat itsekin sinne kansan sekaan.
Tässä puistossa on elämä kaikkina kauniina päivinä ja erittäinkin
sunnuntaina sangen vilkas ja talvella siellä on oivallisia
luistinratoja yleisön käytettävänä. Epäilemättä auttaa tämä meidän
_Bügerpark'imme_ enemmän tapojen sivistyttämisen ja kansan raakuuden
poistamisen hyväksi kuin kaikki puheet, jotka sitä vastaan pidetään.
Samoin on _eläintieteellisten_ tarhain laita, joihin pääsemästä
kuitenkin tuo onneton sisäänpääsymaksu estää köyhän miehen. Kuinka
helposti voisivat ne, joilla on miljoonia hallussaan, tehdä tämän
maksun tarpeettomaksi tahi vähentää sen pienimpään summaan!
Minä olen edelleen maininnut, että Lontoossa on yritetty toimittamaan
köyhiä varten teaatteria, missä sillä on tilaisuus helposta
sisäänpääsymaksusta nähdä tosiaankin hyviä ja siveelliseltä kannalta
puhtaita kappaleita, ja minä voin kertoa, että monet tuhannet ovat
kiitelleet sangen paljon näitä laitoksia.
Vielä on monta muuta keinoa, joiden kautta kansaa voi johdattaa
jalommille poluille. Tässä minä mainitsen ainoastaan kaikenlaisia
_säästörahastoja_. Semmoisia ei koskaan voi olla liian paljon. Jos
jollakin perheellä on vaan säästörahastokirja hallussaan, niin on,
vaikka se olisikin alkanut säästönsä mitä vähäpätöisimmästä summasta,
kuten jokainen ihmistuntija tietää, halu sitä enentämään sangen suuri.
Ja tunto siitä, ett'ei ole perin köyhä, herättää jonkunmoisen
siveellisen tunnon, joka suojelee kaikkea alhaista vastaan. Senmoinen
kaapissa oleva säästörahastokirja on ikään kuin huoneen hyvä henki,
jokainen siihen kirjoitettu markka on viinaperkeleeltä temmattu saalis.
Mutta kaikki, mitä sanon säästörahastoista, koskee myöskin kaikenmoisia
jaloja ja sivistyttäviä askareita, joita koetetaan saada toimeen
köyhissä kodeissa. Minä tarkoitan _käsitöitä, lehtisahausta ja muuta
senlaista. Tässä tulee tuumia ja ajatella, kuinka voisi keksiä uusia
apukeinoja. Vaikka siihen tarvittavat ajan-, voiman- ja rahan-uhraukset
olisivatkin suuret, on kuitenkin itse tarkoitus nim. kansamme pelastus
vieläkin paljoa suurempi. Minä sanon _pelastus_; sillä meidän kansamme
ei opi minkään muun kautta uskomaan niin vakavasti taivaalliseen
rakkauteen, kuin sen kautta, että niiden ihmisten rakkaus, jotka ilman
itsekkäisyyttä ja huolimatta vaivoistaan koettavat sitä kohoittaa
lo'asta, voittaa sen sydän puoleensa. Mutta suuret rahakukkarot täytyy
panna liikkeelle, muutoin me tuskin voimme välttää yhteiskunnallista
vallankumousta.
Me uskomme siis, että juopumusta vastaan voidaan menestyksellä
taistella ainoastaan alttiiksi antavaisuudella, itsestänsä
huolimattomalla rakkaudella, sillä rakkaudella, joka on Kristuksen
hengen hedelmä ja jonka olento ja vaikutus ilmestyy tuhansittain
tuhansille _sellaisille_, jotka vielä vierastelevat uskon
_tunnustamista_. Tämän rakkauden hedelmiä ovat myöskin _juoppojen
pelastuskodit_, joidenka tarkoituksena on juoppouden orjiksi
joutuneiden parantaminen. Niissä käytettävät lääkkeet ovat työ,
järjellinen elantotapa, terveydenhoito, hyvä esimerkki, Jumalan sana ja
rukous. Ja suuri on näistä laitoksista tuleva siunaus, vaikk'ei kaikki
sinne tulleet olisikaan autettavissa. Kyllä minä tiedän, että moni
epäilevästi tahi halveksien katsoo tänlaisia pyrinnöitä, tahi vieläpä
kysyy: Kuinka voi tämä riittää niin monelle? -- Mutta se, joka tietää
kuinka suuri arvoltaan yksi ainoa ihmissielu on, se ei sano sillä
tavoin. Se joka edelleen tietää, kuinka yhden ainoan parannuksen kautta
usein kokanainen suuri perhe voi saavuttaa elämän onnen, se joka
tietää, kuinka jokainen parantunut on mahtavana, elävänä saarnana
niille, jotka vielä palvelevat pahetta, se ei koskaan puhu siliä
tavoin. Näiden turvakotien olemassa olokin jo itsessään on mahtava ja
liikuttava todistus viinaturmiota vastaan. Ja vaikka näitä turvakotia
on ainoastaan vähän, niin eihän mikään estä perustamasta useampia
riittämään useammille. Tähän on sitä suurempi syy, kun on huomattu,
että missä maanviljelystä hoidetaan suuremmassa määrässä, voidaan niin
toimittaa, että niihin tarvitaan hyvin vähän aineellista
uhraavaisuutta.
Mutta nyt tulemme vihdoinkin viimein _hyvin tärkeään kohtaan_. Me
luulemme, että myöskin _valtion ja esivallan_, Jumalan säätämänä,
täytyy auttaa tässä. Me emme tässä tarkoita etupäässä korkeata
viinaveroa, -- voihan sekin kyllä olla hyvin terveellinen, -- mutta
esivallalla on vielä paljoa pätevämpiä keinoja käytettävänänsä. Jos
hyvä tilaisuus todellakin tekee ihmisen varkaaksi, niin on varmaan
meidän lainsäädäntömme tähden, joka tekee mahdolliseksi tuon kauhean
suuren määrän viinakapakoita ja olutkrouvia, se pahe, josta nyt on
kysymys, laajennut kauhean suuressa määrin. Tämä täytyy jokaisen
rehellisen ja puolueettoman ihmisen myöntää. Mutta jos tämän huomaa
todeksi, täytyy myöskin huomata, _että anniskeluoikeus on
vähennettävä_. Uskomattoman kevytmielisesti on hallitus antanut
myönnytyksiä krouvien ja olutkapakoitten pitämiseen. Joll'ei lakata
kulkemasta eteenpäin tätä tietä, vieläpä joll'ei tässä suorastaan tehdä
vastavaikutusta, niin ovat kaikki muut pelastuskeinot ponnettomia.
Kaikkien puolueiden isänmaanystävien tulisi yhdistyä panemaan toimeen
suurenmoisia yllytyksiä. Kaikkein paraiten palvelevat he valtiota
yksimielisesti julistamalla vastustavansa nyt voimassa olevia lakeja ja
vaatimalla perinpohjaista apua s.o. niin suurta anniskeluoikeuden
rajoittamista kuin mahdollista. Tämä ei vastusta enemmin vapaamielisiä
periaatteita kuin sekään, ett'ei mille rihkamakauppiaalle tahi
maankulkijalle tahansa myönnetä oikeutta myydä mcrfiinia, sinihappoa ja
muuta senlaista.
Me saamme _Ruotsista_ erinomaisen esimerkin siihen, mitenkä valtion ja
kuntien virastot voivat antaa apua viinaturmion alalla. Sallittakoon
minun mainita tässä siitä.[16]
Sen jälkeen kuin vuonna 1808[17] viinanpolttaminen viattomana asiana
Ruotsissa oli julistettu vapaaksi, tultiin vihdoin niin kau'aksi, että
21 vuotta myöhemmin valmistettiin 160 miljoonaa liter'iä paloviinaa
173,000:ssa polttimossa. Punnittakoonpa näitä kauheita lukuja!
Ruotsissa on 4 miljoonaa asujamia; siis tuli joka hengen osaksi (siihen
luettuina rintalapsetkin) 40 liter'iä vuodessa, ja joka viides rakennus
oli aina polttimo tahi kapakka. Nykyjään nautitaan ainoastaan
12 liter'iä kunkin henkilön osalle, ja samassa suhteessa on
"rikostilastokin" saanut aivan toisen näön. Tarkastakaammepa, kuinka
tämmöinen parannus on saatu aikaan.
1830-luvun keskipaikoilla syntyi voimakas vastustus tätä menoa vastaan,
eikä se liike rauennut, kuten monta kertaa oli laita sitä vastaavan
liikkeen Saksassa ja Sveitsissä jälkeen vuoden 1848. Jo vuonna 1855
kielsi hallitus tykkänään kotitarpeenpolton, ja vuodesta 1861 alkain
sai viinaa valmistaa ainoastaan höyrypolttimoissa. Niinpä aleni
polttimojen lukumäärä vähitellen 173,000:sta vuonna 1830 442:een vuonna
1879. Hyväksi avuksi oli myöskin paloviinan suuri veroitus ja lain
määräämä kapakoitten lukumäärän rajoitus. Vuonna 1855 saivat K. Mjt:n
käskynhaltijat oikeuden määrätä anniskelu-oikeuksien lukumäärän eri
lääneissä. Kymmenen vuotta myöhemmin jätettiin _kunnallisvirastoille
oikeus K. Mjt:n myöntymyksen saatuansa määrätä anniskelupaikkojen
lukumäärän joka pitäjässä_. Muutaman la'in kautta vuodelta 1858
otettiin vihdoin se johdonmukainen askel, että kunnallishallituksien
annettiin vapaasti, rahastojen myöntymyksellä, antaa arennille
lu'ultaan edeltäkäsin määrätyt anniskeluoikeudet niille henkilöille,
jotka tekivät korkeimman tarjoomuksen, mutta samalla antoivat
_takauksen niiden oikeasta käyttämisestä_. Maalla käytettiin sitä niin
laajalta, että maakansan varalta tässä harvaan asutussa maassa vuonna
1877 oli ainoastaan 324 kapakkaa ja 136 myymälää, siis yksi kapakka
10,500:n hengen osalle ja yksi myymälä 25,000:n hengen osalle.
Tämän muutoksen vaikutus oli todellakin ihmeteltävä. Jäykimpäinkin
rajoittamattoman anniskeluvapauden puolustajien täytyi näitä
tosi-asioita nähdessään luopua taistelustaan, tässäkin kävi
koetteleminen tutkistelemisen edellä, "käytäntö" "teorian" edellä.
Ainoastaan kaupungeissa oli enään suuria vaikeuksia voitettavana. Sillä
siellä voitiin lakia helpommin kiertää, viettely keksi kaikenmoisia
konnankoukkuja, ja niissä tarvittiin vielä enemmin keinoja. Semmoisena
olikin onnistunut anniskelujärjestelmän uudestaan muodostaminen, joka
ensin keksittiin ja pantiin toimeen Göteborg'issa ja sieltä nopeasti
levisi yli koko maan.
1860-luvun keskipaikoille eneni Göteborg'in työkansan köyhyys
enenemistään. Se komissiooni, jonka oli hankittava selville tämän pahan
asian syy, sai selville sen johtopäätöksen, että kapakoita oli lii'an
paljon ja että juomarien lukumäärä oli aivan liian suuri. Kustakin
kapakasta maksettiin kyllä jokseenkin paljon veroa, keskimäärin
jommoinenkin summa yli 2,090:n kruunun vuodessa, mutta korkea veroitus
ei juuri vähentänyt epäkohtaa, päinvastoin arveli isännät, että heillä
oli sitä suurempi oikeus jos milläkin kujeella viekoitella luoksensa
niin paljon ostajia kuin mahdollista. Komissiooni ei tyytynyt
ainoastaan tilaston toimittamiseen tästä kurjuudesta, vaan se arveli,
että sitä vastaan oli parannuskeinoja käytettävä. Se toimitti
suunnitelman, minkä mukaan koko anniskelu-järjestelmä voitaisiin muka
saada aivan toiseen kuntoon, ja vaati erittäinkin, _että tälle
elinkeinolle olisi pantava senmoinen järjestys, ett'ei se enään
joutuisi itsekkäisyyden valtaan, vaan tykkänään pantaisiin riippumaan
yleisestä hyödystä_.
Heti yhdistyi joukko yleistä hyvää harrastavia ja varakkaita porvareita
järjestämään seuraavalla tavalla anniskelulaitosta. He perustivat
yhtiön, vuokrasivat koko kunnalta anniskeluoikeuden ja hoitivat sitä
aina katsoen yhteiskunnan parasta. Viinan myyminen takausta ja panttia
vastaan (joka kokemuksesta oli huomattu kaikkein pahimmaksi siihen asti
vallitsevissa oloissa) kiellettiin tykkänään. Göteborg'issa oli 1865 61
anniskelupaikkaa, tasaluvulla sanoen, 60,000:ta asukasta kohden. Näistä
hankki yhtiö heti haltuunsa 40, seuraavassa huutokaupassa ja vuoteen
1868 jäljelle jääneet 21; sen jälkeen vuoteen 1875 joutuivat kaikki
viinan vähittäiskauppakin yhtiön haltuun. Yhtiö luopui alusta saakka
kaikesta itselleen tulevasta voitosta ja määräsi puhtaan voiton
tulevaksi kunnalliskassaan. Aluksi lakkautti se tykkänään 21 näistä
61:stä anniskelupaikasta ja jätti ainoastaan yhden 1500 henkeä kohden.
Jäljelle jääneet 40 järjestettiin siten, ett'ei niiden hoitajilla ollut
mitään voittoa, jos saivatkin menemään niin paljon viinaa kuin
mahdollista. Sillä kapakan johtaja myy viinan ainoastaan yhtiön
puolesta eikä hänellä siitä ole mitään persoonallista hyötyä, myyköön
sitten 10 tahi 100 liter'iä. Varsin tärkeäksi katsottiin vielä hankkia
tilavia, puhtaita ja aina raitisilmaisia anniskeluhuoneuksia, sitä
paitsi piti isännällä aina olla saatavana ruokaa. (Sunnuntaisin ei
sallita ylipäänsä mitään viinan anniskelua, lukuun ottamatta pientä
ryyppyä juuri ennen atriata.) _Olutta, kahvia, seltterivettä, sikaria
j.n.e. myy isäntä omasta puolestaan_. Kapakan isännistä saa sillä
tavoin 9 tarpeeksi varoja elatuksekseen; muut saavat yhtiöltä vuotuisen
palkan. Liikettä valvoo tarkastaja, joka siitä persoonallisesti on
vastuun alainen. Vuonna 1876 ei 26:ta anniskelua ollenkaan käytetty, 10
oli annettu klubeille ja ravintolan isännille, 7 käytti yhtiö itse
omien virkamiestensä kautta ja 13 oli vuokrattu yllä mainituilla
ehdoilla viini- ja paloviinakauppiaille. Ja puhdas voitto, mitä tuli
kunnan kassaan, nousi tasaluvulla lausuen 700,000:teen kruunuun.
Göteborg'in esimerkkiä seurasi vuonna 1877 pääkaupunki Tukholma.
Koko maan 90:stä kaupungista on jo 57 ruvennut seuraamaan
göteborgijärjestelmää; niiden joukossa on kaikki kaupungit, joissa on
yli 5000 asujanta, poikkeuksena on kumminkin yksi. Ja norjalaiset,
jotka muutoin epäluulolla katselevat kaikkia ruotsalaisia uutisia,
päättivät jo vuonna 1871 Stortingillänsä muuttaa Ruotsin esimerkin
mukaan lakejansa, ja nykyään on 19 Norjan kaupunkia järjestänyt
anniskelulaitoksensa Göteborgin tapaan.
Niin taistellaan siellä turmiota vastaan, joka rasittaa meidänkin
maatamme, ja sitä tehdään yleensä suunnallisemmin, päättävämmin ja
toimeliaammin kuin meillä. Ja syy meidän voimattomuuteemme tällä alalla
on suureksi osaksi niissä ajatelmissa vapauden teorioissa, joita
kutsutaan ideaaleiksi huomaamatta, että ne ovat ainoastaan idooleja
(epäjumalia).
Me olemme jutelleet kertomuksen melkein lyhentämättä, mutta luulemme
kuitenkin, ett'ei siitä mitään tarvitse pyhkiä pois. Me emme ole sitä
mieltä, että mitä Kustaa Aadolfin maassa tehdään niin vaan ilman mitään
mutkia meidän maassamme voisi mukaella. Silloinhan pitäisi ottaa
kaikenmoisia valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja tarkastettaviksi.
Mutta eipä ole epäiltävää, että meillä voitaisiin tehdä joksenkin
samalla tavoin. Saksassa on nyt syntynyt "_yhdistys väkeväin juomain
väärinkäytöstä vastaan_". Kansan ystäviä kaikista valtiollisista
puolueista, miehiä, jotka tunnustukseltaan ja uskonnoltaan aivan
eriävät toisistaan, ojentaa toisillensa kättä ja kehoittaa yhteiseen
apuun tässä asiassa. Kohdatkoon heidän vetoomisensa myötävaikutusta
kaikkialla! Mitä yhdistys tarkoittaa ja tahtoo, on pää-asiallisesti
yhtäpitävä sen kanssa, mitä edellä on esitetty. Se oli kirjoitettu,
ennen kuin olin lukenut tämän yhdistyksen kehoituksen ja tekee minut
sen totuudesta sitä varmemmaksi.
Minä lopetan tämän pitkän kertomuksen hiukan muuttamalla Livingstonen
edellä mainittua lausetta Afrikasta ja sanon: Taivaan siunaus
jokaiselle, olkoonpa hän sitten muutoin pietisti tahi katoolinen,
juutalainen tahi ateisti, olkoonpa hän konservatiivi, vapaamielinen
tahi sosiaalidemokraati -- joka vaan auttaa murtamaan viinan pimeätä,
kauheata valtaa meidän kansassamme!