Se kävi niin hämmästyttävän äkkiä, että Nancy tuskin uskoi silmiänsä.
Pakenija juoksi ihan keskellä tietä. Seuraavalla hetkellä hän oli
sujahtanut sivuun, hypännyt juottoaltaille ja niiltä edelleen katoksen
reunalle. Ja kun sitten alhaalta kadulta kajahti jymisevä pettymyksen
ja raivon karjunta, kääntyi hän pudistamaan nyrkkiänsä ratsastajille,
jotka porhalsivat ohitse parhaiksi käden yltämättömissä. Heti
senjälkeen hän pyörähti taaskin, hypähti Nancyn ikkunasta sisälle — ja
tytön edessä seisoi Jerry Aiken.
»Te!» ähkäisi Nancy.
»Te!» kertasi Jerry.
»Mitä taivaan nimessä on tapahtunut? Oletteko tappanut jonkun?»
»Pahempaa; olen varastanut tämän teitä varten.»
Ja hän veti taskustansa Florida-vesipullon. Nancy töllisteli suu auki
ottaessansa sen puutuneeseen käteensä.
»Te!» äänsi hän taaskin.
»Läähätyttää», huohotti mies. »Hyvä Luoja, Nan, olipa se lentoa!»
Ennenkuin Nancy tointui, alkoi portailta kuulua askelten töminää. Hän
juoksi ovelle, vetäisi sen kiinni ja lukitsi sen. Melkein heti alettiin
sitä jyskyttää nyrkeillä.
»Avatkaa!» huudettiin ulkoa. »Avatkaa! Muutoin iskemme oven säpäleiksi!
Neiti, oletteko turvassa?»
»Jumalan tähden, poistukaa ovelta!» kirkaisi Nancy. »Hän on aseistettu
ja aikoo ampua oven läpi.»
Eteisessä pääsi puoleltakymmeneltä mieheltä pelokas kiljaisu, ja
sitten kuului kiroilua, jalkojen raapimista ja mätkähtelyä, kun miehet
hätääntyneinä ehättivät suinpäin pois vaaralliselta kohdalta.
Käpertyneenä äänettömästä naurusta Nancy vaipui tuolille ja piteli
kylkiänsä.
»Muodostakaa ketju hotellin ympärille!» komensi järjestysmies kadulla
ikkunan kohdalla.
»Hänellä on revolveri», luikkasi joku hotellin alakerrasta.
»Hitto on irti!» tuskaili järjestysmies. »Laittautukaa suojaan, pojat!»
»Mutta tämähän on vakava juttu», sopersi Nancy tointuen naurustaan.
»Niin on», vastasi Jerry ja virnisti, läähättäen pitkin henkäyksin
istuessansa vuoteen laidalla. »Minä olen täällä, tytön huoneessa,
puolittain alastomana.»
»Ja tuoksuavana kuin maalaiskaunotar!» ilvehti Nancy.
Hän heilautti kättänsä torjuvasti, nyrpistäen nenäänsä.
»Hei, Smith!» huusi järjestysmies alhaalta.
»Se olen minä», tulkitsi Jerry tytölle.
»Tulkaa alas ja antautukaa. Olette menettänyt pelin.»
»Mitä ihmettä on teidän nyt tehtävä?» änkytti Nancy.
»Siitä minulla ei ole hämärintäkään aavistusta», vastasi Jerry
ojentautuen mukavasti vuoteen pieluksille.
»Ettekö aio tehdä mitään?»
»Se ei ole minun asiani.»
»Taivaan tähden, Jerry, tämä saattaa koitua vakavaksi, vaikka se
tuntuukin hullunkuriselta!»
»Niinkö?»
»Ihan varmasti. Noilla alhaalla olevilla miehillä ei ole paljoakaan
huumorin tajua. He menevät äärimmäisyyksiin.»
»Sangen mahdollista», myönsi Jerry, kohentaen päänalusta.
»Te olette hullu!» ähkyi Nancy.
»En; minä vain lepään.»
»Eikä teillä ole edes revolveria.»
»En saisi sillä paljoakaan aikaan, jos sellainen minulla olisikin.»
»Mutta ettekö ole huolestunut?»
»Minkä tähden minun pitäisi olla? Te olette minut tähän saattanut, ja
nyt on teidän asianne selvittää minut tästä.»
»_Minäkö_ olen teidät tähän saattanut?»
Nancy tuijotti Jerryyn kummastuneena.
»Älkää toki olko tuollainen!» varoitti Jerry. »Se tekee teidät
hullunkurisen näköiseksi. Totisesti olette juuri te minut tähän
saattanut — te ja teidän Florida-vetenne. Nyt on teidän toimittava.»
»Jerry Aiken, te olette koko vuoriston hurjapäisin ihminen!»
»Teitä lukuunottamatta», tokaisi Jerry nauraen. »Ja käykää nyt
työhön. Minä olen täällä sisällä. Tuolla ulkona on joukko miehiä. He
ovat lähteneet karhunjahtiin, ja karhu olen minä. Käykää toimeen.
Toimittakaa minut pois täältä. Viimeisten kahdenkymmenen minuutin
aikana olen kolhinut kahtakymmentä päätä, ja kaikki ne ovat kipeinä
halusta päästä maksamaan minulle.»
»Mutta ettekö te omasta puolestanne aio liikauttaa sormeannekaan?»
»Varmasti aion.»
Hän kohotti veren tahraamia nyrkkejänsä.
»Aion peseytyä.»
Ja vakavana hän asteli pesutelineen ääreen ja alkoi huolettomasti
hyräillä itsekseen kaataessansa vadin täyteen vettä.