Scovilin luikatessa jotakin, tyttö sovitti torvenkappaleen paikoilleen.
Savupiippua pitkin putosi nokikuuro, ja viimeksi hän kuuli isänsä
pärskyvän ja sadattelevan ja sitten hillitysti aivastelevan, yskivän ja
niistävän nenäänsä. Isä oli varmaankin ollut liian lähellä savupiipun
alapäätä ja saanut tukahduttavaa nokea silmiinsä, nenäänsä ja
kurkkuunsa,
Sillä välin oli laulu käynyt äänekkäämmäksi.
»Syvä kuin lempeni
olkohon unesi,
rakkaus kestävä
suloinen muistosi.»
Ensimmäisen kerran Numero Kymmenen historiassa kuultiin serenaadia sen
pölyisellä kadulla!