»Minulla on täällä kynä ja mustetta, ja kahden sentin postimerkki
riittää siihen kepposeen.»
»Nancy, sitä et voisi.»
»Sitä en tiedä. Kiusaus on suuri.»
»Nancy, rakas lapsi, se ei enää kävisi kepposesta, se olisi melkein
häväistysjuttu. Ethän toki tee sellaista, Nan?»
«Minä mietin asiaa.»
»Kuinka kauan tätä pirullista leikkiä kestää?»
»Leikkiäkö? Arveletko Numero Kymmenen pitävän sitä leikkinä?»
Hän nauraa hihitti hiljaa.
»Nancy — kirottua, tyttö — sinulla näyttää olevan vaikutusvaltaa näihin
raakalaisiin. Käske heidän lopettaa tämä hulluttelu!»
»Juttu on mennyt liian pitkälle. He eivät suostuisi päästämään niin
vaarallista henkilöä vapaaksi edes minunkaan pyynnöstäni.»
Hänen isänsä kurkusta kumahteli hillittyjä kirouksia.
»Sinulla on vain yksi keino selviytyä pulasta, isä.»
»Mikä se on?»
»Kun Levine palaa, ole olevinasi kuin olisit äsken toipunut; esiinny
kuten hulluudenpuuskasta selvinnyt mies.»
»Tarkoitatko, että minun on selitettävä hänelle, ettet sinä olekaan
tyttäreni?»
Nancy nauroi taaskin.
»En käsitä, miten muutoin voisit selviytyä.»
»Sitä en ikinä tee!»
»Sitten on sinun mentävä vankilaan ja tuonnempana joudut tuomarin
eteen. Se on ikävää, isä.»
»Mihin sinä oikein pyrit, Nancy? Mihin sinä tähtäät tällä tepposellasi?»
»Tahdon päästä eroon kaikista tuttavistani. Siinä kaikki.»
»Mitä?»
»Niin; olen kyllästynyt kaikkeen vanhaan. En lähtisi nyt takaisin New
Yorkiin, vaikka saisin miljoonan dollaria!»
»Minne sinä _tahdot_ lähteä?»
»Siitä minulla ei ole hämärintäkään aavistusta.»
»Mutta kenen seurassa lähdet?»
»Numero Kymmenessä on yllin kyllin mainioita miehiä, jotka ovat
pyynnöstäni valmiit tekemään mitä tahansa.»
Hän kuuli isänsä ähkyvän.
»Nan, sinä olet ihan pähkähullu.»
»En ole. Te kaikki olette väärässä. Ensi kerran eläissäni olen täysin
tervejärkinen ja selväpäinen.»
»Tarkoitatko, että lähtisit vaeltamaan jonkun tuollaisen hurjan miehen
seurassa?»
»Minkä tähden en lähtisi?»
»Minkä tähden et? Tyttö, sinua hyljeksittäisiin kaikissa kunniallisissa
seurapiireissä senjälkeen!»
»Ei suinkaan. Olen erinomaisessa turvassa, kun seurassani on kuka
hyvänsä heistä. He saattavat olla pinnaltansa karkeita, mutta sisältä
he ovat kunnianmiehiä.»
»Se saattaa olla totta, mutta miten New Yorkissa se ymmärrettäisiin?»
»Viisi New Yorkista! Minä olen siitä irti.»
Taaskin oli vähän aikaa hiljaista. Sitten Nancy kuuli isän jupisevan
itsekseen: »Se ei ole mahdollista. Tämä on unta, ja minä herään varsin
pian.»