Se, että hän puhui järjestysmiehelle hotellista ja että hänen isänsä
vietiin sinne säilytettäväksi, muistutti Nancylle, että hän oli
väsynyt. Pitkästä, ankarasta ratsastuksesta ja koko illan hyörinästä
huolimatta se ei ollut kivistävää väsymystä, vaan miellyttävää
uupumusta. Hän käytti hyväksensä sitä, että John Scovilin ja Bud
Levinen poistuminen oli kääntänyt miesten huomion pois hänestä, pujahti
ulos sivuovesta ja riensi kenenkään näkemättä hotelliin. Saavuttuaan
huoneeseensa hän sytytti lampun ja heittäytyi tuolille muistellakseen
kuluneen päivän ja illan kokemuksia, ennenkuin paneutuisi makuulle.
Avoimesta ikkunasta tuulahteleva viileä ilma huojutti ja kahisutti
verhoa ja hiveli vienosti hänen kasvojansa, ja kadulta kantautui
hiljaisia ääniä, puhelua ja kavioiden kapsetta, kun joku matkamies
saapui Numero Kymmeneen tai poistui sieltä. Hämmästyttävän selvästi
hän sitten kuuli Levinen ja isänsä äänet suoraan alhaalta. Aluksi hän
ei sitä käsittänyt, mutta pian hänelle setvisi, että ääni tuli pitkin
savupiippua, joka kohosi hänen huoneeseensa alhaalla olevan huoneen
laipion lävitse. Seisoessansa sen ääressä hän erotti miesten sanat ihan
hyvin.
»Huomenaamulla voitte paremmin, ystäväiseni», vakuutti järjestysmies
parhaillaan. »Ja nyt levätkää täällä ja koettakaa rauhoittua.»
»Tämä hornamainen loukkaus —» alkoi hänen isänsä.
»Ei teitä kukaan loukkaa, vieras», tyynnytteli Bud Levine, »kunhan ette
vain itse loukkaa itseänne. Tyttö pyysi teidän puolestanne anteeksi.»
Se oli Nancystä liikaa. Hän purskahti nauramaan, mutta tukahdutti heti
taaskin naurunsa muistaessansa, että toiset saattoivat kuulla sen.
Mutta sittenkin se oli myöhäistä. Sillä vimmastuneena mylvi Scovil
alhaalla: »Sir, se vintiö nauraa minulle nytkin.»
»Se on mahdollista.»
»Vakuutan teille, että hän on tuolla ylhäällä ja nauraa katketaksensa,
koska minä olen täällä.»
Syntyi lyhyt hiljaisuus. Sitten kuului järjestysmiehen ääni: »Tyttö
taisi olla oikeassa. Auringonpistos. No niin, naapuri, käykää
pitkäksenne tuohon ja olkaa levollinen. Minä pistäydyn täällä muutamien
minuuttien kuluttua katsomassa, kuinka voitte.»
»Mutta —» alkoi Scovil.
Oven läjähdys katkaisi hänen puheensa lyhyeen, ja sitten Nancy Scovil
erotti syvä-äänistä jymyä. Isältä tulvi sanoja vuolaana virtana, ja
Nancy palasi tuolillensa ja painoi kädet korvilleen.
Mutta uusi mielijohde sai hänet rientämään takaisin uunin ääreen. Hän
huomasi, että oli verrattain helppo tehtävä irroittaa se torven osa,
joka yhdisti uunin pääjohtoon. Sen tehtyänsä hän saattoi puhua suoraan
savupiippua myöten alhaalla olevaan huoneeseen. Hän huusi varovasti:
»Herra Scovil!»
Sadattelu taukosi äkkiä.
»Herra Scovil!» huusi hän toistamiseen.
Hän kuuli läheneviä askelia; alhaalla kalisi uunin luukku.
»Herra Scovil!» kolmannen kerran.
»No?» mörähti hänen isänsä ääni savupiipusta.
»Tunnetko ääneni?»
»Nancy, tätä saat katua, kautta taivaan!»
»Sitä en usko.»
»Mikä ihme sinuun on mennyt?»
»Ajattelin, kuinka mainiona kujeena sitä pidettäisiin New Yorkissa.
Kuvittelehan, miten sanomalehdet siitä toitottaisivat: Tunnettu
rahamies pidätetty sen tähden, että väitti olevansa nuoren naisen
sukulainen. Auringonpistoko? Miltä se kuulostaa, isä-kulta?»
Vastaukseksi tuli ähkäisy.