Tuntui siltä kuin hänen sisällänsä olisi kajahtanut valtava soitto —
sillä hetkellä, jolloin hän irtautui entisyydestänsä — ja ääni olisi
paisunut ja kiirinyt, pannut hänen sydämensä jymisemään, raottanut
hänen huuliansa ja sytyttänyt uuden valon hänen silmiinsä. Koko hänen
unisen elämänsä aavistamattomat voimat värähtelivät nyt hänen ruumiinsa
jokaisessa lihaksessa. Ja häneen tulvahti suuri määrä kipenöivää,
sähköistä energiaa. Hänen päänsä kallistui hiukan taaksepäin, ja kun
tuuli yltyi ja taivutti hänen sombreronsa lieriä, näkivät kumppanukset
hänen kasvonsa, näkivät hänen hymyilynsä, näkivät hänen silmiensä
välkkeen.
Hän ojensi käsivartensa ulospäin — pikemminkin heilautti ne ulospäin —
kohotti hentoja käsiänsä ja huudahti: »Eikö tämä ole loistavaa!»
Millainen ääni! Se oli yhtä pehmeä kuin ennenkin, mutta nyt siinä oli
uusi sävy, se salaperäinen piirre, jota toiset nimittävät olemukseksi
ja toiset sieluksi. Miksi sitä nimitettäneenkin, se soinnahti uuden
Nancy Scovilin uudesta äänestä.
»Kääpiö!» äänsi Punainen Mack.