Kukaan ei tietänyt Numero Kymmenen olemassaolon syytä eikä tarkoitusta.
Kaupunkina se oli poikkeuksellinen; sen kaltaista ei ollut edes
vuoristoaavikollakaan, jossa niin monet poikkeukselliset ilmiöt
viihtyvät. Puutavaraa, karjaa, rautatietä, kaivoksia, terveyslähteitä
— mitään sellaista ei täällä ollut ytimenä, jonka ympärille kaupungin
elämä olisi ryhmittynyt. Joka puolella viettivät korkeat, alastomat
kukkulat vähäiselle tasangolle — pelkkään hiekkasyvennykseen — ja tämän
syvennyksen keskellä oli Numero Kymmenen.
Jollei se kukoistanut, ei se myöskään tyyten kuihtunut. Se oli
oikeastaan yksi niistä pisteistä, joissa tuhannet hajanaiset
aavikkopolut yhtyvät ilman mitään käsitettävää syytä. Ja jos kohta
karja, tukkipuut, kaivokset, terveyslähteet ja rautatiet eivät
näkyvästi tukeneetkaan sen olemassaoloa, niin kuitenkin ne kaikki
osaltansa avustivat sitä. Niitä kaikkia oli sen ympyrän laidoilla,
jonka keskipisteenä Numero Kymmenen oli, ja senjohdosta kävi siellä
yhtenään matkamiehiä, jotka viipyivät siellä vain kyllin kauan
syödäkseen, juodakseen, nukkuakseen, kiroillakseen ja lähteäkseen
taivaltamaan eteenpäin.
Aikoinaan, kuumeisen kuohunnan päivinä, oli sen kehnoissa hökkeleissä
kuhissut viisisataa henkeä. Joskus väestö supistui vaivaiseen tusinaan
— kauppiaaseen, seppään, hotellinomistajaan, peluriin ja niin
edelleen. Naisia ei Numero Kymmenessä ollut, sillä naisia menee vain
sinne, mihin asutus voi juurtua, ja Numero Kymmenen juuret saattoivat
upota ainoastaan vajaan metrin syvyyteen hedelmättömään, vedettömään
hiekkaan, ennenkuin kohtasivat vankan kallion. Tosinhan Numero
Kymmeneen toisinaan ajautui kuluneita naisia, joilla oli kovettuneet
kädet ja vielä kovettuneempi sielu, mutta pian ne taaskin ajautuivat
pois.
Mutta Numero Kymmenen pysyi itsepintaisesti pystyssä. Se ei alistunut
kuolemaan.
Se oli saanut nimensä vuoristoaavikolle ominaiseen tapaan. Aution
yksinäisistä paikoista on sananlasku, että ne ovat vain kymmenen
askeleen päässä helvetistä, ja joku tämän pienen kylän lävitse
samonnut vaeltaja oli nimittänyt sitä kymmenen askeleen sijaksi;
helvetti oli muka ensimmäisen käänteen takana, jolleivät kaikki merkit
pettäneet. Niin osuvan huomautuksen ei voitu sallia vaipua unholaan.
Se säilytettiin suusanallisena muistitietona, ja sitten se tehtiin
kuolemattomaksi maalaamalla hotellin nimikilpeen: