Nancyn teki kiihtyneenä mieli huutaa: »Mitä varten?» mutta yhä
ankarammin ponnistaen hän: piti itsensä tiukasti kurissa. Hän istui
ihan hiljaa; kädet yhteen puristettuina.
»Ne muokkaavat teitä valmiiksi minua varten! Jotkut naiset eivät jaksa
sitä kestää. He kuihtuvat kuin lämpiön kukat. Mutta te jaksatte. Teissä
on oikeata metallia. Ja minä aion takoa sitä ja saada koko sielunne
soimaan.»
Puhuessansa Jerry muuttui yhä varmemmaksi — kenties sentähden, että
hän oli Nancyn takana. Hän kumartui likemmäksi, hänen hengityksensä
kävi nopeasti, ja sitten häneen tarttui tytön tuntu, koko epämääräinen,
suloinen, tenhoava naisellisuus.
»Te saatatte rimpuilla sitä vastaan, mutta kaikki tekee työtä minun
hyväkseni. Tuuli puhuu puolestani, tähdet haastelevat puolestani;
ne tutkivat teitä silmien lailla. Ne kertovat minulle, millainen
olette. Se on kuin joki. Se tempaa teidät mukaansa. Se kuljettaa
teitä muassaan. Se kiidättää teitä vuorilla ja tasangoilla. Vie teitä
valtamerta kohti. Ymmärrättekö? Se vie teitä rakkauteen. Se avaa teidän
sydämenne, ja te tajuatte rakkauden kuten ihminen, kun valtameri
ryöpsähtää hänen silmillensä.»
Äänettömästi tyttö rukoili, ettei hänen sydämensä jyskytys panisi hänen
koko ruumistansa vapisemaan.
»Sanokaahan», pyysi Jerry, »luuletteko voivanne kestää minua vastaan.
Ei; teidän ei tarvitse vastata. Minä kaipaan teitä; ja minä saan teidät
omakseni — vaikka kaikki hornan voimat olisivat vastassani! Katsokaahan
tänne, tyttö!»
Ja sitten Nancy arvasi Jerryn kallistuvan katsomaan hänen kasvoihinsa
ja tunsi, ettei hän rohjennut näyttää Jerrylle silmiänsä. Väkevästi
ponnistaen hän sulki silmänsä, raotti huuliansa luonnollisen näköisesti
ja alkoi hengittää syvään, säännöllisesti.
Ja Aikenin katsoessa häneen hän näytti nukkuvan syvää, sikeätä unta.
Aiken ponnahti pystyyn, ja samassa Nancy avasi silmänsä, oikaisihe
istumaan suorana ja hieroi huolellisesti unen jäljet silmistään.
»Te puhutte tosiaankin sangen hyvin», kehui hän.