Näin, isäni, saavuimme minä Mopo ja sisareni Baleka Chakan,
zululeijonan, luo. Olen kertonut nämä tapaukset sentähden niin tarkoin,
että ne kuuluvat erottamattomasti kertomukseeni kansani kohtalosta.
Saamme nähdä näiden tapausten välittömänä seurauksena olevan, että
Umslopogaas Bulalio, teurastaja, ja Nada-kaunotar, joiden lemmentarina
myös sisältyy kertomukseeni, syntyivät maailmaan -- ne olivat kuin
siemen, josta kasvaa suuri puu. Sillä Nada oli tyttäreni eikä
Umslopogaas, vaikka vain harvat tiesivät sen, ollut kukaan muu kuin
Chakan poika, sisareni Balekan synnyttämä.
Kun Baleka oli tointunut pakomme aiheuttamasta uupumuksesta ja hänen
kauneutensa oli palautunut entiselleen, otti Chaka hänet vaimokseen --
"sisarekseen," kuten hän heitä nimitti. Minut hän otti lääkärikseen,
_izinyangakseen_, joita oli jo ennestään suuri joukko, ja taitoni
miellytti häntä niin, että minusta tuli vihdoin hänen ylilääkärinsä.
Tämä oli jo mahtava asema, jossa minulle karttui vuosien kuluessa
paljon karjaa ja vaimoja, mutta se oli myös vaarallinen. Kun nousin
aamulla terveenä ja reippaana, en voinut milloinkaan tietää, makaisinko
illalla verissäni ja kankeana.
Chaka surmasi paljon lääkäreitä; tekivätpä nämä työnsä kuinka
kunnollisesti hyvänsä, surmattiin heidät kuitenkin viimein. Useinhan
sattui, että kuningas tunsi itsensä sairaaksi tahi masentuneeksi,
jolloin nuo heittiöt, jotka olivat parannelleet häntä, saivat maistaa
keihästä tahi kidutusta! Mutta minä selvisin aina taitavuuteni avulla,
ja sitten minua suojeli myös tuo vala, jonka Chaka oli lapsena minulle
vannonut. Ja asiat kehittyivät vihdoin sille kannalle, että minä
seurasin kuningasta kaikkialle. Majani oli hänen majansa lähellä,
istuin neuvotteluissa hänen takanaan ja taistelussa olin aina hänen
läheisyydessään.
Ah, niitä taisteluja -- niitä taisteluja! Silloin osasimme tapella,
isäni! Tuhansittain korppikotkia ja laumoittain hyenoita saattoi
silloin seurailla rykmenttejämme, eikä yhdenkään tarvinnut poistua
nälissään. En voi milloinkaan unhottaa ensimmäistä taistelua, jolloin
seisoin Chakan vieressä. Se tapahtui heti sen jälkeen, kun hän oli
rakentanut suuren kaupunkinsa Umhlatuzen etelärannalle. Zwide-niminen
päällikkö ahdisti silloin kolmannen kerran kilpailijaansa Chakaa, joka
samosi häntä vastaan kymmenen täysilukuisen rykmentin kanssa, joilla
oli ensi kerran aseina lyhyet pistokeihäät.
Asema oli tämmöinen: pitkällä matalahkolla rinteellä meidän edessämme
olivat Zwiden rykmentit, joita oli seitsemäntoista, koko näköpiiri oli
mustana sotureita, ja niiden töyhdöt täyttivät ilman kuin lumi. Me
olimme myös erään kukkulan rinteellä ja välillämme oli laakso, jonka
läpi virtasi pieni joki. Koko yön pilkottivat tulet laakson poikki, ja
sotureiden laulu kajahteli rinteiltä, ja kun harmaja aamu sarasti ja
härät alkoivat ammua, nousivat rykmentit keihäsvuoteiltaan; soturit
hyppäsivät ylös ja ravistivat kasteen hiuksistaan ja kilvistään --
niin! he nousivat! he olivat valmiit iloiseen kuolemaan. Rykmentti
toisensa jälkeen järjestäytyi taisteluun.
Nuo lukemattomat keihäät, joita oli kuin tähtiä taivaalla, muodostivat
valtavan vyön, ja kuin tähdet ne kimaltelivat ja välähtelivät.
Aamutuuli virisi ja hyväili niitä ja soturien töyhdöt huojuivat
tuulessa kuin lainehtiva viljapelto, sotureiden, jotka olivat kypsät
keihäälle. Aurinko nousi kukkulan takaa ja loi punertavan valonsa
punaisille kiiville punaten taistelukentänkin, ja päälliköiden töyhdöt
olivat kuin taivaan veressä kastetut. He tiesivät, mitä se merkitsi, he
näkivät tuon kuolon enteen, mutta ah, he vain nauroivat ilosta
ajatellessaan alkavaa taistelua. Mitäpä kuolemasta? Eikö ollut suloista
saada kuolla keihäiden iskujen sadellessa? Mitäpä kuolemasta? Eikö
ollut ihanaa kuolla kuninkaan edestä? Kuolemalla voitto saavutetaan.
Illalla on voitto oleva heidän morsiamensa ja ah, hänen povensa on
hurmaava.
Kuule! Sotalaulu, _ingomo_, joka voimallaan huumaa miesten mielen,
alkaa kaikua vasemmalta ja vyöryy rykmentistä toiseen kasvaen koko
ajan, kunnes se jyrisee ukkosena:
Valmiit olemme kuolemaan, me kuninkaamme lapset,
Sinä olet myöskin meikäläinen!
Olemme zuluja, Leijonamme lapsia,
Mitä! Vapisetko?
Samassa nähtiin Chakan kulkevan tarkastellen rivejä pitkin
paälliköidensä, ylimystensä ja minun seuraamana. Hän muistutti
käydessään suurta hirveä ja hänen katseensa ennusti kuolemaa, hänen
nuuskiessaan ilmaa kuin suurta tappoa vainuava hirvi. Hän kohotti
keihäänsä ja kaikkialla tuli hiljaista, laulun kaiku vain kiiriskeli
vielä rinteillä.
"Missä ovat Zwiden lapset?" huusi hän ja hänen äänensä kajahti kuin
härän mylvinä.
"Tuolla, isä", vastasivat rykmentit ja jokainen keihäs osoitti laakson
poikki.
"He eivät tule", huusi hän jälleen. "Pitääkö meidän istua tässä
odottamassa, kunnes tulemme vanhoiksi?"
"Ei, isä", vastattiin. "Hyökätkäämme!"
"Umkandhlun rykmentti astukoon esiin!" huusi hän kolmannen kerran ja
samassa syöksähtivät Umkandhlun rykmentin mustat kilvet rivistöstä.
"Menkää, lapseni!" huusi Chaka. "Vihollinen on tuolla. Menkää älkääkä
enää palatko!"
"Kuulemme, isä!" vastasivat soturit yhteen ääneen ja hyökkäsivät
rinnettä alas kuin suunnaton lauma terässarvisia villieläimiä.
He syöksyivät joen poikki ja Zwiden joukot havahtuivat. Riveistä kuului
huudahduksia, ja keihäiden kärkien kimmeltävät rivit välähtivät.
Ou! ne tulevat! Ou, joukot ovat iskeneet yhteen! Kuule kilpien jymyä!
Kuule taistelun melskettä!
Rivit huojuvat. Umkandhlun rykmentti väistyy -- pakenee! Soturit
syöksyvät takaisin joen poikki -- puolet rykmenttiä on kaatunut.
Riveistämme kohoaa raivokas huuto, mutta Chaka vain hymyilee.
"Rivit auki! Rivit auki!" huutaa hän. "Tilaa Umkandhlun tytöille!" Ja
soturit menevät maahanluoduin katsein rintamamme taakse.
Nyt hän kuiskaa jotakin ylimyksille. Nämä kiiruhtavat tiehensä, sanovat
sanan Menziva-kenraalille ja päälliköille ja samassa hyökkää kaksi
rykmenttiä suoraan rinnettä alas, kaksi rykmenttiä kiiruhtaa oikealle
ja kaksi vasemmalle. Mutta Chaka jää kukkulalle kolmen jäljelläolevan
rykmentin kanssa. Jälleen iskevät kilvet jymisten toisiaan vasten. Ah!
nuo ovat urhoja: he tappelevat eivätkä pakene. Rykmentti toisensa
jälkeen iskee heidän kimppuunsa, mutta he eivät väisty. Heitä kaatuu
sadoittain, tuhansittain, mutta ei ainoakaan soturi näytä viholliselle
selkäänsä, ja jokainen kaatuneemme maksaa viholliselle pari miestä.
_Wow!_ isäni, nuo rykmentit tuhoutuivat viimeiseen mieheen. Niiden
soturithan olivat tosin vain nuorukaisia, mutta ne olivat Chakan
lapsia. Menziva oli hautautunut soturiensa ruumiiden alle. Semmoisia
miehiä ei ole enää. Ne ovat kaikki kuolleet.
Mutta Chaka odottaa vieläkin. Hän katselee pohjoiseen ja etelään. Ja
katso! Puiden välissä välähtelee keihäitä. Rykmenttimme hyökkäävät
vihollisen sivustoja vastaan. He tappavat ja heitä tapetaan, mutta
Zwiden soturit ovat urhoollisia ja niitä on paljon, ja me olemme joutua
tappiolle.
Silloin lausuu Chaka ratkaisevan sanan. Päälliköt kuuntelivat ja
soturit kurkottivat päitään kuullakseen.