Ei mitään puhtaampaa kuin silmäs sun:
mä niiden kautta katson kadotettuun paratiisiin
ja aikaan ennen syntiinlankeemusta.
Voi että likainen ja rietas kuva maailman
sun silmäterääs kerran niinkuin rutto syöpyy!
Näät ehkä kerran, niinkuin minä näin,
pois kaiken kauniin pakenevan itseltäs.
Et löydä äitiäs ja veljesi on kuollut.
Näät ihmissydämien eläinnäyttelyn;
näät elon spitaaliset kasvot edessäs
suin, kielin niljaisin ja kammottavin silmin.
Ja myöskin oma jalkas saastan ketunrautaan tarttuu
ja, niinkuin koira koiriin, liityt niihin,
jotk' elämässä tahrattiin ja tahraavat.
— Mut ehkä myöskin silmäis erämaahan kerran
kautt' ihmeen: kirkkaan lapsensilmän kautta
taas taittuu aurinko, maan puhtain kauneus
kuin näky elämästä, joka kierrossaan
yhäti palaa puhtaaseen ja puhtaimpaan,
sisimpään alkutilaan, jok' on kauneus.
Ja näet: kaikki harha, rumuus — myös sun rumuutes —
ei ollut pysyvämpi tuho kauniin elämän
kuin unohtuva kivenheitto mereen,
jok' ihanaksi rauhassaan on täydentyvä.