Hän ruorissa seisoi ja katsoi veteen.
Ja kuoleman-tyyneltä ulapalta,
jolla pilvien kummitusvarjot makaa,
kuva nous, kuva kaukainen, silmien eteen
kuin jostakin satojen vuosien takaa
kovan uhman ja paatumuksen alta.
Näki itsensä mies: soman poikasen,
ruson poskilla, silmissä päivänsäteen.
Näki pojan poimivan kukkasen
ja sen vievän äitinsä vanhaan käteen.
Ja niinkuin emonsa rinnalla vuona
hän kirkkoon äitinsä kanssa kulki
somiss' ensimmäisissä saappaissaan.
Pojun hellästi syliinsä äiti sulki,
kun he olivat kivisen portin luona
ja näkivät kirkon ja hautausmaan.
Näin äiti: "Kas, kultainen katolla tuolla
on risti, ja risti on haudoillakin.
Se on elävän Jumalan merkki ja vala:
iankaikkisen tuskan ei lieskassa pala,
kenen voi sydän lailla Mestarin
oman ristinsä kantaa, sen nimessä kuolla."
Saman äänen kummituslaivaan kuuli
uros harmaapartainen kaukaa jostain
kuin kaikuna esirukousten.
Ja hän luuli silmänsä hourailevan:
ah, keskellä pilvikummitusten
kuin kirkastettuna siltaa veen
kävi äiti, merestä ristiä nostain!
Kovin kalpeni Hollantilaisen huuli.
Hänen nähtiin rajusti vapisevan
kuin vuoren huipulla vanha puu,
johon ukkosen vasama kohdistuu.
Käsin päähänsä harmaatukkaiseen
nyt tarttui mies, joka tyynenä kesti
satavuotiset kauhuntaipaleet,
jota uhmasta uhmaan jäisimpään
viha taivaan paadutti ikuisesti,
jota ihmiset olivat sylkeneet,
joka itse Jumalan nimeä sylki.
Kova, uhman kallio murtui, suli.
Ja hän painoi kädellä sydäntään.
Söi silmiä liekki kuin taulaa tuli.
Ja vavahti kummituslaivan kylki,
kun Lentävän Hollantilaisen ääni
parahduksena sielun pohjalta soi:
"Mua nuolevat liekit, ne lyö yli pääni!
Kirouksesta irti en päästä voi.
Tule, äiti, mun ristiä suudella anna!
Pois täältä sun poikasi kauas kanna!"
Heti, niinkuin rautainen piikki-ies,
kirous hänen kirposi otsaltansa.
Vavistuksella tunsi hän, sokea mies,
miten Jumala itse ristinmerkin
hänen otsalleen teki, suuteli sitä.
Nyt oli hän taaskin poikanen herkin,
syli äidin jolla on suojanansa. — —
Nyt missä on, Hollantilainen, laivas!
Täys aamua kirkasta, nuorta on itä;
meren silmäkalvossa toistuu taivas.