Me, tomun tomu, saimme elämän.
Suin, sieraimin ja silmin yhä juomme sitä
kuin mehiläinen yrtin mettä juo,
vaikk' yrtin okaat punertuvat verestämme.
Ah, suurin kipumme on täynnä siunausta,
tuo syvä arpi meissä, kallis todistus:
me suutelimme suulle polttavalle
hänt', Ainoata, joka on ja jota rakastamme.
Ja kun me lähestymme sydänt' Elämän
kuin pisarainen hänen suonissaan,
koht' oma valtimomme täys' on elämää,
ja oomme rikkaat lailla jumalan.
Me sormin kosketamme maata, ja se kukkii.
Ja ihmisveljiemme tomusydämiin
me puhallamme, ja ne ihanasti värähtävät
kuin sydän ensi ihmisen, kun sieraimissaan
hän tunsi hengityksen jumalallisen.