Voi paimenten öitä erämaassa.
Haaskalta, kaukaa
korpin viimeinen huuto.
Pimeys, pimeys
vyöryi maailman yli
niinkuin musta meri.
Skorpionit vaanivat hietikolla.
Yö oli pantterin silmiä täynnä
ja shakaalin ulvonta leikkasi ilmaa
niinkuin nuoli.
Nuotiomme kitui
ja laumamme vapisi sen luona.
— Sinäkin vapisit, sydän.
Tunsithan
pahojen henkien hiipivän yössä.
Aavistit:
tuhannen pahaa tahtoa vaani
raatelu-valmiina
— niinkuin tuhannen
julmaa, korpinkyntistä mustaa kouraa
tai pedon hammasta —
ympärilläsi erämaassa,
pimeän meressä, kaikkialla,
lämmintä vertasi janoten
niinkuin pantteri janoo
nuoren karitsan verta.
Ei ole koskaan nähty
tällaista yötä
erämaassa.
Taivas: — tähdistä kudottu kangas.
Ja kaikki tähdet kiertävät
suurinta, kauneinta tähteä,
jota ei koskaan ennen
mikään silmä nähnyt.
Erämaan hiekkaan sataa
pieniä tähtiä lukemattomasti.
Nähkää:
ei ole varjoja, yötä.
Tunnemme:
ei ole enää pelkoa, vihaa,
paha on kuollut,
maa on kaunis ja nuori
ja ihmeitä täynnä:
pantteri nuolee nuorimman vuonan kaulaa,
jännitetyn jousensa laskee metsästäjä,
huulilla lapsen hymy.
Silmämme näkevät unta:
tähdistä astuu enkeli
niinkuin kaunis Jumala itse.
Siunaa maata ja siunaa meitä:
— Hetki on tullut,
rauha on maanpäällä syntynyt,
hyvyys astunut ihmisten joukkoon,
maa on ihmisen koti.
(Jouluna 1923.)