Mun vuosmyriaadeja sitten
avaruuksihin yöpyvän nähtiin.
Ah, arvaamattoman pitkä
tie täältä on muihin tähtiin.
Mun taattoni aurinko, turhaan
tulinuolias jälkeeni ammuit:
yön, äitini, tahto mun voitti;
jo aikoja taakseni sammuit.
Edes kaikuna tänne ei kuulu
elon rannalta aaltojen pauhu,
tääll' yön kivikasvoilla viihtyy
iankaikkinen tyhjyys, kauhu.
Olen kylmä, mun vertani hyytää
tämä äänetön kuoleman aatto.
Ylt'ympäri jäässä on lapses —
mua lämmitä, lämmitä, taatto!
Tule leimuten, suurena saavu,
yön sielussa soihtusi nostain.
Olen arvoton armohos, taatto,
tule kuitenkin, vaikkapa kostain.
Tue, kutsu ja luoksesi ohjaa,
kun nöyränä tieltäni palaan.
Jos kuoleva oon, minä kuolla
sinun liekkihis, aurinko, halaan!
(1921.)
V