Kuiva kannikka ja työtä, työtä
kahlehissa riutumista yhä
siinä orjattaren osa kurja.
Ilta tummenee ja vuoteellaan
miettii hän, miks noin on elo nurja.
Ilta tummenee ja uupuneen
unetar jo helmahansa sulkee.
Kuluu hetket yön, jo kammioon
oikeuden hengetär nyt kulkee
nukkuvalle korvaan kuiskuttaa,
veljeyden sanaa ihanaa.
Oikeuden valpas hengetär
sorrettujen sydämihin kylvää
itsetunnon hyvää siementä...
Ilta tummenee ja neitonen
uinuu untaan olkivuotehella.