Ken nähnyt ompi köyhän miehen surun,
sen kädet känsäiset ja kehnon nutun.
Ken tietävi sen niukan leipämurun
ja arvaapi sen ahdistuksen tutun,
hän varmaan kylmempi on hyistä hallaa,
jos heikon oikeutta sortain tallaa.
Ja ken on tiennyt, miten alle pinnan
tuon mustan moni kultajyvä vaipuu.
Ja moni sykähtely nuoren rinnan
kuin säkene vain hämärähän haipuu,
hän varmaan kylmä on kuin pohjatuuli,
jos itkutta sen näki tahi kuuli.
Ja ken on aavistanut toivottuutta,
min nääntynehen synkkä silmä näyttää,
tai nähnyt kuntoa ja tarmokkuutta,
kun puute matalaisen majan täyttää,
hän varmaan sydämett' on kokonansa,
jos tulta tuntene ei rinnassansa,
jos tult' ei tuntene ja pakoilusta,
mi ajaa köyhälistön suuren luoksi
ja vaatii toimintaa ja uhrausta
vain noiden unhotettuin onnen vuoksi.
Oi, syttyköön tuo tuli mielten yöhön
ja nostakoon se tuhansia työhön!
Nyt aik' on roudan sulaa rinnan suosta
ja suuren suvipäivän meille koittaa
ja vuolahitten veljesvirtain juosta
ja kukkain puhjeta ja lämmön voittaa.
Jo aik' on katsoa sen kansan puoleen,
mi on nääntymässä tuskaan, huoleen.