Suistuu suvi, taittuu talvi,
vaihtuu hyvät, huonot säät,
katso hongan kankahalla
vankkumatta aina näät.
Lyöpi länsi, iskee itä,
puree kylmä pohjoinen,
tutjuttaapi tuulen voima
oksia ja latvaa sen.
Suur' on uhka luonnonvoimain
mutt' on sitkas vanha puu,
voittosilla ottelee se,
kunnes tuuli lannistuu.
Noin se honka kankahalla
suistumatta juuriltaan
kestää aikain vaihtehessa
vihantana ainiaan.
Niinkuin kankaan aarnihonka
mieleni myös olkohon
vankkumatta, vaipumatta,
kun lyö iskut kohtalon.