Pois uni, pois,
valvova aina on valpas.
Velttous pois.
tempaa jo huotrasta kalpas,
hengen kalpa se tahraton.
Taistohon käy,
mielen alhaus, rinnan kyy,
himokin halpa se saastojen syy
kukista, ainiaks' voita,
voittajan laulua soita.
Kasvaos ain',
keskellä aikaa rikkinäistä
ehjänä, suurena säily,
ellös horju ja häily,
lujitu kohtalos vastasäistä
toivoen, uskaliain.
Innolla työhön käy,
varjele uskosi aattehen voimaan,
ellös herpoa herjojen soimaan.
Aattehen valta
sorronkin alta
kasvaa ja voittaa,
aamu kun koittaa.
Aika jos mustakin lie,
eessäsi synkeä tie,
ikuinen on toki hengen herruus,
voiton se kamppailee.
Työhön jo käy,
palvele jaloa ihmisyyttä,
sortoa estä,
vainoja kestä,
heikoille oikeus vaadi,
lakeja lempeesti laadi,
veljeys kansan turvaksi luo.
Olkohon työs'
johtotähtenä yhteisonni,
Suomen menestys palkkasi kaunein,
muistaos tuo!
Ilminen näin
nouskosi luomahan uutta aikaa,
nouse, ja vielä ne vastahan kaikaa
toivojen laulelmat.
Nouse, tuhanten yhteistyö
luo ajan tuskihin huojennusta,
mielihin intoa, uskallusta, —
kunnes vapauden kello lyö.
Syksyllä 1903.